Muistan nuorena interreilaajana istuneeni Notre Damessa valtavan tunnemyrskyn kourissa.Ehkä se oli nuoruuden kipeyttä ja yksinäisyyttä mutta siellä turistilaumojen keskelläkin, kolikoiden kilahdellessa ja salamavalojen välähdellessä tunsin suurta autuutta. Ylläni kohoavat holvit, lasimaalausten läpi siivilöityvä valo ja kynttilöiden loiste hypnotisoivat minut. Leijuin osaksi jotain elämää suurempaa.Ja sitten on tietysti hän, jolle katedraali on omistettu: Meidän rouvamme.Pyhä…