Tähän kysymykseen on kaksi tulokulmaa. Voi aloittaa neuroplastisuudesta eli siitä, miten meditointi muuttaa aivojamme.
Tai sitten voi aloittaa siitä, miten se muuttaa meitä.
Keskityn nyt jälkimmäiseen. Tässä asia lyhyesti:
Olemme kuin autoja, joita ohjaa kaksi kuskia. Valitettavasti ratissa on useimmiten kuskeista huonompi, eli ajatteleva mieli, josta käytetään myös nimitystä Ego. Amerikkalainen toimittaja Dan Harris kutsuu tätä kusipääksi. Se pälättää päässämme taukoamatta. Kaikki mitä se sanoo, on harhaa.
Toinen kuskeista on se, jota joskus kutsutaan sieluksi tai korkeammaksi tietoisuudeksi. Tämä kuski ei kommunikoi sanoin. Se kommunikoi oivalluksin. Se ei sano mitään. Se avaa portit sisäiseen viisauteemme.
Kirjassani Vastustamaton elämä, jonka julkaisen pikapuoliin, kutsun Egoa Einoksi ja sielua Salliksi. Voitte sitten lukea heistä lisää.
Nyt vain tämä: meditoidessamme komennamme Einon takapenkille ja annamme ratin Sallille.
Meditointi valmentaa meitä kuuntelemaan Sallia. Se ei ole helppoa, sillä me olemme koko elämämme tottuneet kuuntelemaan vain Einoa. Siksi meditointi tuntuu niin vaikealta. Meidän on opittava uusille tavoille.
Ja kyllä me opimme. Ensimmäinen askel oikeaan suuntaan on sisäistää, että Einon syöttämät ajatukset ovat kuin planeettaa kiertäviä satelliitteja. Jos ne päästää telakoitumaan, niistä on vaikeaa päästä eroon. Jos taas oppii ottamaan ne merkityksettömänä avaruusromuna, alkaa vähitellen tunnistaa Sallin viestejä.
Sampo Mannisen Irtipäästämis-meditaatio on hyvä harjoitus tälle päivälle.
Päästetään irti satelliiteista ja pysytään tässä ja nyt. Salli ei koskaan viestittele meille eilen tai huomenna vaan ainoastaan juuri nyt ja juuri tässä ja nyt me meditoidessamme olemme.
Sallikasta lauantaita!