Olen epäonnistunut avioliitossani. Se päättyi eroon. Olen epäonnistunut äitinä. Lapsillani on ollut vaikeaa. Olen epäonnistunut työntekijänä, sillä jouduin työttömäksi. Olen epäonnistunut ystävänä, sillä olen joutunut riitoihin monta kertaa.

Olen epäonnistunut kirjaston asiakkaana. Tämänhetkinen sakkosaldoni on jo oli 20 euroa. Olen epäonnistunut yrittäjänä. Olen surkea myyjä. Terveydentilassani olisi parantamisen varaa eli olen epäonnistunut siinäkin.

Nykyään sanotaan, ettei epäonnistumisiaan pidä ajatella. Pitää keskittyä onnistumisiin.

Olen eri mieltä. Minusta epäonnistumisten kertaaminen on todella vapauttavaa.

Juuri epäonnistumisen pelkohan estää meitä onnistumasta, outoa kyllä. Ja me pelkäämme asioita, joiden parissa emme ole viettäneet tarpeeksi aikaa.

Jack Gilbert on amerikkalainen runoilija. Hänellä on ihana runo nimeltään Failing and Flying. Se kertoo Ikaroksesta, antiikin Kreikan jumalhahmosta, joka varoituksista huolimatta lensi isänsä Daidaloksen vahasta ja sulista rakentamien siipien avulla liian lähelle aurinkoa, poltti siipensä ja putosi mereen.

Gilbertin runo loppuu kauniisti:

”En usko Ikaroksen pudotessaan epäonnistuneen
hän tuli vain voittokulkunsa päätökseen”.

Epäonnistumistensa ajatteleminen on haitallista vain, jos alkaa määritellä itsensä epäonnistujana. Minä olen epäonnistunut lukemattomia kertoja – mutta yhtä lukemattomia kertoja olen onnistunut.

Elämä ei ole joko/tai. Se on sekä/että.

Kaikella on oltava vastakohta sillä jos sitä ei olisi, emme ymmärtäisi asioiden merkityksiä.

Gilbertin runossa on eräs lempilauseistani:

Kaikki, mikä ansaitsee tulla tehdyksi, ansaitsee tulla tehdyksi huonosti.

Minä tosin sanoisin asian hieman eri lailla:

Kaikki, mikä ansaitsee tulla tehdyksi, ansaitsee tulla tehdyksi.

Tavalla tai toisella. Hyvin tai huonosti. Kunhan tulee tehdyksi. Epäonnistumisia paljon surkeampaa on elämä, joka on jäänyt elämättä.