Maailmaa ravisuttaa nyt erään Hollywoodin unelmaparin yllätysero. Spekulaatiot eron syistä elävät jo omaa elämäänsä. Virallinen versio on ”sovittamattomat ristiriidat”. Kasvoivatko he siis vain erilleen? Vai onko taustalla jotain synkempää – päihteitä, väkivaltaa, laiminlyöntejä?

Erot ovat iltapäivälehtien peruskauraa. Niistä on tullut uutta normaalia. Eron saaminen on helppoa eikä se ole enää entisenkaltainen häpeä. Ihmisten ei enää tarvitse pysyä onnettomissa liitoissa. He ovat vapaita etsimään onneaan.

Siksi onkin kiinnostavaa, ettei avioeron ole mitenkään yksiselitteisesti todettu lisäävän onnellisuutta – paitsi siinä tapauksessa, että liitto on ollut hyvin huono.

Lyhyesti: jos liitto on OK muttei mitenkään erityisen onnellinen, siitä lähteminen ei tee ihmistä onnellisemmaksi kuin siinä pysyminen.

Eräässä tutkimuksessa jopa todettiin, että onnettomasta avioliitosta lähteneiden ja sellaisissa pysyneiden onnellisuustasossa ei ollut eroa.

Mitä tästä voi päätellä?

Ihmiset haluavat olla onnellisia. Kun he eivät ole, he alkavat etsiä syitä ympäristöstään, erityisesti parisuhteesta. Sehän on lähin osoite. Parisuhde yleensä solmitaan, jotta elettäisiin onnellisina elämän loppuun asti, ja jos ei eletä niin kiusaus on suuri etsiä uusi ja onnellisempi.

Aikamme kannustaa meitä etsimään pikaratkaisuja ongelmaan kuin ongelmaan.

Avioliitto väreilee mielikuvissamme rauhan valkamana, jonne purjehditaan elämän myrskyissä hakemaan turvaa ja hyvää elämää. Tätä mielikuvaa ylläpitää viihdeteollisuus. Elokuvat päättyvät siihen kun sankaripari on saanut toisensa ja ohjaaja huutaa ”poikki”.

Mutta oikeassa elämässä asiat eivät pääty näin. Ne jatkuvat. Ne muuttavat muotoaan ja kasvavat ja kehittyvät.

Siksi maailmassa ei ole mitään pysyviä rauhan valkamia, joista löytyisi turva ja rauha. Sellainen löytyy vasta hautausmaalta. Ennen kuin sinne päästään, on parasta hyväksyä, että elämä on parhaimmillaankin vuorovettä, jossa vuoksi ja luode jatkuvasti vaihtelevat.

Välillä on kuivaa ja välillä tulvii.

Jos olo on onneton, kannattaa ensimmäiseksi tehdä pieni itsetutkiskelu. Kuka minä oikeastaan olen? Mitä minä todella haluan?

Hyvin usein onnettomuuden syyksi löytyy tyytymättömyys vallitseviin olosuhteisiin. Elämästä ei tullutkaan niin kiehtovaa seikkailua kuin nuorena ajatteli. Tyytymättömyyttä syventää se, että ryhdymme vertaamaan omaa arkeamme muiden ihmisten juhlaan. Meillä on tylsää ja muilla niin ihanaa.

Tämähän on tietysti harha.

Jos parisuhde tuntuu väljähtyneeltä, kannattaa ennen lusikoiden jakoon laittamista miettiä, onko hiilihappo kadonnut elämästä yleensäkin. Ero ja uusi suhde voivat hetkellisesti tuoda sinne lisää kuplia mutta vain tilapäisesti.

Entä jos etsisi hiilihappoa ensin omasta sisimmästään?

On nimittäin suuri mahdollisuus, että siten hapottuvat myös ihmissuhteet.

Erot ovat raskaita kokemuksia eikä lähipiirissäni ole tapahtunut yhtäkään, joka olisi sujunut kivuttomasti. Tunnen kyllä ihmisiä jotka pitävät eroaan oikeana ratkaisuna ja sanovat voivansa paremmin kuin suhteessa ollessaan. Osa heistä on ollut väkivaltaisessa tai päihteiden varjostamassa liitossa ja sellaisen päättyminen onkin varmasti suuri helpotus.

Eron jälkeinen onnellistuminen johtuu varmasti myös siitä, että eron kaltaiset kokemukset ovat juuri niitä kriisejä, joiden kautta ihmiset alkavat kuulla omaa ääntään. Elämän suuri paradoksi on, että vaikka kärsimys ei ole elämän tarkoitus, se on välttämätön osa hyvää ja aitoa elämää. Ilman kärsimystä kulkisimme kuin unessa emmekä lopulta tietäisi, mitä todella haluamme. Kärsimys herättää meidät elämään.

Mutta kärsiä voi muutenkin kuin eroamalla. Ero on äärimmäinen ratkaisu. Voisiko sen välttää? Voisiko kasvu tapahtua ilman, että rikkoo jotain, jota ei enää voi korjata?

Mielestäni pitkä liitto on niin arvokas asia, että kannattaisi ainakin yrittää.

Ensimmäinen askel on muistaa, ettei kenenkään muun, puolisonkaan, tehtävä ole tehdä minua onnelliseksi. Meidän jokaisen on parasta tehdä se aivan itse.

Siksi on hyvä viettää aikaa itsensä kanssa, hiljaisuudessa, kuunnellen sitä, mitä oma sisin meille kertoo. Kun alkaa kuulla omaa ääntään, kuulee paremmin myös muita. Kun pystyy olemaan itsensä kanssa, kykenee olemaan myös muiden kanssa, juuri sellaisena kuin on.

Aviokriisin keskellä hyvä myös muistaa, että toivoa on aina. On avioliittoja, jotka on saatu elvytetyksi vaikka sydänkäyrä on ollut jo suora. Joskus yksinkertaisetkin keinot auttavat. Kun on tahtoa, löytyy keinojakin ja keinoja kyllä löytyy, vaikkei aina olisi tahtoakaan.

Ehkä olisi aika solmia välirauha ja ottaa esille ase, joka toimii aina.

Rakkaus.

Kun rakkauden pistää peliin, ei voi hävitä. Sehän on ainoa luonnonvara, joka vain lisääntyy mitä enemmän sitä käyttää. Anna siis rakkauden ohjata sinut heikkouksien etsimisestä vahvuuksien kartoittamiseen. Mikä puolissasi on ihanaa, valloittavaa, kaunista?

Voisiko vieressäsi kuorsaava kumppani sittenkin olla kiehtovampi kuin se seminaarissa tapaamasi henkilö, joka sai sydämesi tykyttämään ja kaulasi punertamaan?

Voisiko vanhaan kumppaniin vaikka rakastua uudestaan?

Amerikkalainen parisuhdeterapeutti Ellen Kreidman ehdottaa 10 sekunnin suudelmia, säännöllisesti toteutettuina. Se lisää hänen mukaansa yhteyden tunnetta kumppaneiden välille. Kokeile! Huomaat, että kymmenen sekuntia on todella pitkä aika. Mutta kyllä sen kestää kun tietää, että lopussa kiitos seisoo.

Silmiin katsominen tehoaa myös aina. Katso kumppaniasi silmiin neljä minuuttia. Se on hirvittävän pitkä aika. Mutta sillä saattaa olla lumoavia seurauksia.

Kokeile kumppanisi kanssa myös tohtori Aronin kuuluisia kysymyksiä, joihin vastaamalla kuulemma rakastuu vaikka olisi millainen Turhapuro. Ne löytyvät täältä.

Ja sitten vain elämään elämä onnellisena, jos ei loppuun, niin ainakin seuraavaan kriisiin saakka.