Tässä blogisarjassa repsahtanut meditaatio-ohjaaja yrittää päästä takaisin rutiiniinsa, vastaamalla Winter Feast For The Soul -tapahtuman haasteeseen: 40 minuuttia päivässä 40 päivän ajan. 

Eilinen hässäkkä vaati veronsa. Nukun myöhään enkä oikein saa päivää käyntiin.

Ajatukseni askartelevat valintojeni mielekkyyden parissa. Olenko menossa oikeaan suuntaan?

Luen artikkeleita, jotka käsittelevät mindfulnessia ja työyhteisöjä. En saa asiaan otetta. Miten kiireisissä organisaatioissa löytyisi aikaa rauhoittumiseen? Ja haluanko minä toimia kiireisissä organisaatioissa?

Inhoan kiirettä. Haluaisin tehdä kaikki asiat omaan tahtiini. Mutta onko se mahdollista? Pitäisikö muuttaa maalle?

Luen Daniel Golemanin ja Mirabai Bushin artikkeleita mindfulnessista. Mieleeni jää Danel Golemanin ajatus:

Pioneerina ei ole helppoa. Kestää aikansa ennenkuin muut syttyvät uusille ajatuksille. Mutta jos pidät kiinni vakaumuksestasi saatat hämmästyä, miten suosituiksi ajatuksesi saattavat vielä tulla. 

Ehkä minäkin olen uudisraivaaja. Olen halunnut tuoda Suomeen meditaatiota ja lempeää henkisyyttä. Leiville se ei ole lyönyt mutta löisikö se joskus? Ainakin niin, että eläisin sillä mitä teen?

Meditoin iltapäivällä 40 minuuttia. Pääni notkahtelee useampaan otteeseen. Tunnen olevani liiankin rentoutunut.

Illalla julistan päivän tuloksettomaksi. En ole edes yrittänyt kirjoittaa. En ole tehnyt mitään järkevää. Paitsi että jaoin Facebookissa Huffington Postissa julkaistun blogikirjoitukseni rakkaan koirani kuolemasta. Sain paljon kaunista palautetta.

Tämä oli tällainen päivä. Olen ehkä tänäänkin oppinut jotain. Ehkä se riittää.