Louise L. Hay on sanonut että sana ”should” pitäisi poistaa englanninkielestä.
Should tarkoittaa suomeksi ”pitäisi”. ”Pitäisi” sisältää ulkoa tulevan vaatimuksen. Se on ehdollinen, konditionaali. Pitäisi tehdä jotain vaikkei oikein huvittaisi. Should on muiden ihmisten toiveiden ja odotusten noudattamista.
”Täytyy” sen sijaan saa voimansa sisältäpäin.
Elle Luna on kirjoittanut tästä kirjan: ”The Crossroads of Should and Must: Find and Follow your Passion”.
Luna erottaa työn, uran ja kutsumuksen. Työtä työtä työtä tehdään jotta leipää leipää leipää syödään, kuten laulussa sanotaan. Työtä tehdään, jotta saamme laskut maksetuiksi. Ura taas on saavutusten ja suoritusten kokonaisuus, josta meidät palkitaan joko kunnialla tai rahalla.
Mutta kutsumus on jotain muuta. Kutsumus on oman sisäisen kutsun noudattamista, kirjaimellisesti. Kutsumus on sisäisen täytymisen tunne.
Vain harva meistä noudattaa kutsumustaan. Vain harva tekee sitä mitä heidän todella täytyy. Tämä johtuu ensinnäkin siitä, että meistä useimmilla ei ole aavistustakaan siitä, mikä kutsumuksemme olisi. Mitä oikeasti haluaisimme tehdä – jos kaikki olisi mahdollista. Lähdemme siitä että, tällaiset kysymykset ovat pelkästään akateemisia, koska meillä ei ole todellisuudessa mahdollisuutta valintoihin. Elämän valinnat on tehty puolestamme.
Vai – ovatko?
Joka päivä joku jossain hyppää Pitäisi-maailmasta Täytyy -maailmaan. Ihmiset lähtevät työpaikoiltaan, parisuhteistaan, turvallisesta valmiiksitallatusta elämästään ja hyppäävät rotkon reunalta uuteen ja tuntemattomaan. Osa saattaa pudotakin, mutta on niitäkin, jotka kasvattavat pudotessaan siivet ja lentävät.
Keitä nämä ihmiset ovat? Sankareita?
Tavallaan. Ainakin oman elämänsä sankareita. He ovat niitä, jotka hyväksyvät pelkonsa, epävarmuutensa ja sen, että hyvä elämä voi olla sellaistakin, että vastaukset eivät tule valmiina eteen. He ovat niitä, jotka eivät anna periksi kiusaukselle verrata itseään muihin. Lunan sanoin he eivät vertaile omia olosuhteitaan toisten ihmisten saavutuksiin, unohtaen, että kova työ ja kovat valinnat ovat olosuhteiden ja tulosten välillä vaikuttava muutosvoima.
Elämäntapavalmentajat kannustavat ihmisiä seuraamaan ”autuuttaan” (bliss). Autuus löytyy useimmiten mukavuusalueen ulkopuolelta. Me kaikki tiedämme, miten hirvittävän vaikeaa on mennä sinne, missä ei ole aiemmin ollut ja elää elämää, jollaisesta ei tiedä etukäteen mitään. Turvallisuuden tunne on hirveän koukuttavaa.
Se on myös illuusio. Se on samanlainen illuusio kuin se, että turvallisuutta tuottavista asioista luopuminen olisi vaarallista.
Monet meistä, minä mukaan lukien on siinä onnellisessa asemassa, että meidän ei tarvitse tehdä valintaa Pitäisi-elämän ja Täytyy-elämän välillä. Menetettyäni viisikymppisenä työpaikkani ja pudotessani lopullisesti uraputkesta en nähnyt edessäni tienhaaraa vaan yhteen suuntaan kulkevan moottoritien. Tien vieressä olevassa viitassa luki vain Täytyy.
Tajusin, että en selviäisi lopusta elämästäni ellen tekisi sitä mitä tekemään olin tälle planeetalle tullut. Ainoa selviytymiskeino oli mennä eteenpäin ja jättää hyvästit Pitäisi-elämälle.
Tämä ei tarkoita, ettenkö olisi viettänyt unettomia öitä ja antautunut ajoittain kauhun valtaan. Millä maksan laskut, jos en koskaan ansaitse lanttiakaan sillä mitä minun täytyi tehdä? Tiesin vastauksen. Täytyy-elämä on systeemi, joka toimi mystisellä tavalla ja vie aina oikeaan suuntaan. Sieltä ei ole myöskään paluuta.
Sille kun on kerran maistanut täytymisen nektaria, pitäisi-asiat on helppo unohtaa, koska ne ovat niin kauhean tylsiä.