Ellen Langeria kutsutaan Mindfulnessin äidiksi. Jo 70-luvulla tämä sosiaalipsykologi teki tutkimuksia, joissa osoitettiin todeksi tietoisen läsnäolon ja hetkessä elämisen voima. Ellen Langer päätyi johtopäätöksiinsä ilman idän oppeja ja meditoimista, vain havainnoimalla, miten ihmisten käyttäytyminen muuttuu, kun heidät ohjataan tekemään pieni muutos ajattelussaan. Langerin mukaan Mindfulness tarkoittaa yksinkertaisesti asioiden havaitsemista.

Kyseessä on the simple act of noticing things.

Mitä tämä oikein tarkoittaa?

Langerin mukaan kokemuksemme asioista muodostuu siitä, mitä sanoja ja käsitteitä niihin liitämme. Mehän emme yleensä koe asioita sellaisina, kuin ne tapahtuvat, vaan muodostamme niistä tarinoita. Me tulkitsemme ne. Ja yleensä väärin.

Itse asiassa tämä ei paljonkaan poikkea siitä, miten näemme ympäristömme. Näköaistimme ei välitä meille täsmällistä kuvaa maailmasta vaan aivomme tulkitsee aistiemme viestit. Näemme sitä paitsi vain noin pari prosenttia ympäristöstämme.

Maailma on ei siis todellakaan ole niin kuin sen näemme vaan kuinka sen ajattelemme.

Tämä ajatus on hyödyllinen erityisesti silloin, kun koemme vastoinkäymisiä ja kaikki menee pieleen.

Minulla oli tänään sellainen päivä. Olin tänään suuhygienistiopiskelijan harjoituspotilaana. Makasin kaksi tuntia pää alaspäin hammaslääkärin tuolissa suu auki ja kuuntelin kun minua hoitanut opiskelija raportoi kirjurina toimineelle toverilleen hammaskivitilanteeni ja ientaskujeni syvyydet. Sitä oli erittäin masentavaa kuunnella. Koska en ymmärtänyt heidän ammattikielestään mitään, se alkoi kuulostaa korvissani uhkaavalta. Vuotava 27 bukkaalinen 2 mm kuulosti huolestuttavalta. Jotain oli varmasti pielessä. Tulkitsin tilanteeni niin, että purukalustoni oli hyvin huonossa kunnossa. Siitä oli lyhyt matka itsesyytöksiin.

Miksi en pidä parempaa huolta hampaistani?

Miksi en käy riittävän usein hammashoidossa?

Miksi olen tällainen?

Lähdin paikalta henkisesti lannistuneena. Koko päivä oli jotenkin pilalla. Pääni yläpuolella oli musta pilvi.

Illalla pohdiskelin tilannettani. Mieleeni tuli Ellen Langerin lausahdus: Vastoinkäymiset ovat yleensä enemmänkin epämukavia kuin traagisia. Miksi ihmeessä meillä on niin suuri tarve pahentaa tapahtuneita asioita tekemällä niistä tragedioita?

Langer neuvoo meitä keräämään murhenäytelmämme äärellä todistusaineistoa siitä, että pahin vaihtoehto ei toteudukaan. Sehän harvoin toteutuu. Siitä huolimatta ajattelemme, että juuri siihen meidän pitää varautua. Järkeilemme, että kun varaudumme pahimpaan, pidämme ohjat käsissämme eikä elämä voi yllättää meitä ikävästi. Me teemme myös yleensä sen virheen, että kuvittelemme jokaisella ongelmalla olevan vain yksi ratkaisu. Todellisuudessahan niitä on loputtomasti.

Langerin mukaan mindfulnessin vastakohta on mindlessness. Jos mindfulness käännetään suomeksi tietoiseksi niin sen vastakohta voisi olla tiedoton. Langer pitää ajatusta, että voisimme juurikaan kontrolloida elämäämme, maailmanmenosta puhumattakaan, tiedottomana. Tiedoton elämä on sellaista, jossa asioista tulee helposti tragedioita koska huomio ei pysy tapahtumissa, vaan siinä, mihin ne tulevaisuudessa (ehkä) johtavat.

Mehän emme tietenkään voi tietää, mihin ne johtavat ja siksi meidän on keksittävä tulevaisuus. Koska olemme valinneet elämän, jossa päivät ovat mahdollisimman paljon toistensa kaltaisia, ajattelemme, että huominen on samanlainen kuin eilinen eikä mikään koskaan muutu. Ja jos muuttuukin, vain huonompaan suuntaan.

Ihmiset ovat niin ohjelmoitu pelkäämään tulevaisuutta, että monille olisi mahdotonta mennä esimerkiksi selvänäkijälle siksi, että ”siellä kuitenkin näkyy jotain kamalaa”. Meidän on lähes mahdotonta kuvitella, että siellä näkyisi jotain hyvää.

Mark Twain on sanonut, että hänen elämänsä on täynnä kauheita katastrofeja, joista useimmat eivät ole koskaan tapahtuneet. Voisiko elämämme olla onnettomuuksien sijaan täynnä onnenpotkuja? Huikeita mahdollisuuksia? Onnistumisia? Ihmeitä?

Ellen Langer kehottaa meitä pysymään tässä hetkessä tarkkailemalla, miltä se juuri nyt näyttää, mahdollisimman objektiivisesti arvioituna ja ilman tarinankerrontaa. Hän kehottaa meitä pysymään oman elämämme kartalla. Kun pysymme siellä, olemme tarpeeksi läsnä osataksemme ratkaista ongelmat sitä mukaan, kun niitä tulee. Ei siis ennen kuin ne tulevat. Koska ennen kuin ne ovat olemassa, emme voi tehdä niille mitään. Emme yleensä voi tehdä niille mitään myöskään jälkikäteen. Voimme ehkä siivota sotkuja ja korjailla jälkiä mutta sille asialla, joka on jo tapahtunut, emme voi yhtään mitään.

Jos olen hoitanut hampaani huonosti eilen, en voi mennä eiliseen korjaamaan asiaa. Voin vain tehdä laiminlyöntini seurauksille jotain. Nyt.

Kun on pettynyt itseensä, on olemassa suuri kiusaus tehdä suuria lupauksia, jotta vastaavanlaisilta vastoinkäymisiltä vältyttäisiin. Mutta aivan kuten uudenvuoden lupaukset, ne jäävät yleensä täyttämättä. Ne jäävät yleensä täyttämättä, koska ne kohdistuvat tulevaisuuteen. Nykyhetkestä tulevaisuuteen on yllättävän pitkä matka.

Parasta olisi tehdä vain lupauksia, jotka liittyvät juuri tähän hetkeen. Nyt otan hammastikun. Nyt pesen hampaani. Nyt istun hetken hiljaisuudessa ja päästän irti peloistani. Nyt hyväksyn itseni juuri sellaisena kuin olen, ientaskuineni ja hammaskivineni.

Juuri NYT elän. Ja se riittää.

Nyt.