Haaveilun on todettu olevan terveellistä ja se on usein myös tuloksellista. Haaveillessaan tulee samalla visualisoineeksi haaveittensa kohteen koska muutenhan haaveilu ei oikein onnistuisi.

Visualisoiminen väläyttää aivoillemme mahdollisuuden ja koska tämä harmaa päänsisäinen mysteerimössömme ei osaa erottaa toteuttamiskelpoista mahdollisuutta mahdottomasta, se ryhtyy oitis järjestelemään aivosolujamme sellaiseen järjestykseen, että voisimme toteuttaa sen mistä haaveilemme.

Aivot kehittävät siis suunnitelman, jonka mukaan ryhdymme suunnistamaan tavoitettamme kohti. Toiminnastamme pääasiassa vastuussa oleva piilotajuntamme ryhtyykin heti ahkeroimaan tämän suunnitelman parissa.

Miksi sitten haaveistamme harvoin tuntuu tulevan totta?

Siksi, että meillä on myös Ajatteleva Mieli, joka ei pidä siitä, että ryhdymme seikkailemaan Arkitodellisuuden ulkopuolella. Arkitodellisuudella tarkoitan sitä paikkaa, jossa elämme elämää, jota olemme tottuneet pitämään ainoana mahdollisuutenamme. Tiedätte varmaan, mitä tarkoitan? Normielämää. Kahdeksasta neljään –elämää. Maito ja jauheliha –elämää. Elän sitten eläkkeellä –elämää.

Mutta elämää voi elää lukemattomilla tavoilla.

Esimerkiksi näin: eräs ystäväni kävi vastikään lomailemassa Pariisissa ja ihastui kaupunkiin. Hän päätti muuttaa sinne. Miksi ei? Pariisi on kaunis ja kansainvälinen. Hyvää ruokaa ja mukavia ihmisiä. Paljon kulttuuria ja mahdollisuuksia. Ajatus pyöräilystä Champs Elyseellä alkoi tuntua houkuttelevammalta kuin rännässä tarpominen Mannerheimintiellä.

Hän ilmoitti isoimmalle asiakkaalleen tekevänsä tästä lähtien työtä Pariisista käsin. Tämä tapahtui lounasruokalan ruokajonossa, siinä salaattikulhojen ja pesusta vielä märkien muovitarjottimien äärellä.

Aha, sanoi asiakas. Hyvä ajatus!

Sitten ystäväni meni nettiin ja etsi asunnon. Noin kahden kuukauden päästä muuttamisajatuksen syntymisestä hän muutti.

Olen aina rakastanut Pariisia ja halunnut asua siellä. Nyt katselin vierestä kun unelmaani toteutettiin. Tuosta vain. Käden käänteessä.

Ystäväni ratkaisu löi monet ällikällä. Miten se uskalsi? Ja vielä näin epävarmana aikana?

Ystäväni ratkaisua helpotti tietenkin se, ettei hän ollut koskaan haalinut omaisuutta, joka olisi ankkuroinut hänet paikalleen. Ei ollut omistusasuntoa, autoa ja kesämökkiä. Polkupyörä oli mutta sen hän otti mukaansa.

Kaikki syyt jotka estävät meitä elämästä unelmaelämäämme ovat tekosyitä.

Tämä on mantra, jota toistan itselleni. Se, että kyseessä ovat juuri tekosyyt, ei tarkoita, että niistä irtipäästäminen olisi välttämättä helppoa. Ne ovat usein niin syvään juurtuneiden ajatuskaavojen tuotosta, että niiden juuriminen on työn takana.

Asiaa hankaloittaa sekin, että meidät on sosiaalistettu ja ohjelmoitu elämään yhteiskuntamme arvojen mukainen elämä. Olemme kuin muurahaiset piirroselokuvassa Antz (Muurahaizet): osa yhdyskuntaa, jonka tavoitteisiin sitoutuminen on meille niin luonnollista, että niistä irtipäästäminen ei onnistu muuten kuin joutumalla yhtäkkiä heitetyksi tutun keon ulkopuolelle, kiehtovaan mutta vaaralliseen Insectopiaan, ihmemaahan, jossa on tarjolla paitsi makeaa mahan täydeltä, myös ansoja ja vaaratilanteita.

Insectopiassa eivät päde tutut lait ja siksi siellä seikkaileminen pelottaa. Siellä ei anneta käteen karttaa, jonka mukaan suunnistaa. Se, että emme itse asiassa tarvitsekaan mitään karttoja,  on harvalla meistä tiedossa. Meillä on nimittäin kaikki tarvittava tieto ja taito päässämme, sydämessämme ja suolistossamme. Näissä kaikissa kehon osissa on hermosoluja ja niissä informaatiota.

Miten tähän tietoon pääsee käsiksi?

Niihin pääsee vähitellen käsiksi, kun alkaa selvittää sitä, miksi jostain asiasta haaveilee. Mihin sillä pyrkii? Mikä on tavoitteemme?

Gary Zukav on amerikkalainen henkinen valmentaja ja kirjailija, joka puhuu paljon intentiosta, aikomuksesta. Ideoiden tuottamisen sijaan hän kehottaa meitä pohtimaan intentioita. Eräs Zukavin menestyneimmistä oppilaista on Oprah Winfrey.

Oprah on niin rikas ja kuuluisa, ettei hänen nimensä lausuminen yleensä herätä ihmisissä muuta kuin tarvetta silmien pyörittelyyn. Helppoahan se on rikkaiden ja kuuluisien harrastaa henkisyyttä. Oprah ei kuitenkaan syntynyt kuuluisaksi. Hän syntyi vaikeisiin olosuhteisiin Amerikan Mississipissä aikana, jolloin tummaihoisten eteen ei yleensä aurattu muuta urapolkua kuin kotiapulaisen. Siihen Oprahin isoäitikin häntä valmensi.

Oprah ei myöskään menestynyt siksi, että hän olisi ollut onnekas. Hän on itse sanonut, ettei onnella ole mitään osuutta menestykseen. Onni on sattumaa. Menestys ei.

Oprah alkoi jo varhain oivaltaa, miten Insectopiassa eletään. Siksi hänen huikea taipaleensa näyttää ulkopuolisesta niin vaivattomalta. Vaivatonta se ei varmasti ollut, Oprahin piti kävellä monen suljetun oven läpi, mutta siitä puuttui eräs elementti, joka estää useimpia meistä menestymästä:

Oprah ei ollut törmäyskurssilla elämänsä suhteen. Hän antoi elämän tapahtua. Hän ei kamppaillut sitä vastaan.

Tärkeimpiä oivalluksia Oprahin elämässäon hänen omien sanojensa mukaan juuri intention merkitys. Hän on sanonut kärsineensä miellyttämissairaudesta (disease to please) mutta päässeensä siitä eroon kun oppi elämään intentioidensa mukaan. Hän oivalsi, ettei hänen tarvitse koskaan tehdä sitä, mitä muut haluavat hänen tekevän vaan vain sitä, mikä on hänen intentionsa, aikomuksensa. Vain siten hän kokee pääsevänsä hyvään lopputulokseen. Hänen ilmiömäinen menestyksensä lienee siitä hyvä osoitus.

Meidän tulisi siis lähteä ideoiden sijaan liikkeelle intentiosta ja kysyä, mitä me aiomme kullakin asialla tavoitella. Intentio on toiminnan syy ja mikäli haluamme paitsi menestystä, myös onnea ja iloa, olisi tämän syyn liityttävä muiden palvelemiseen.

Zukav kehottaa meitä pohtimaan itseämme tästä näkökulmasta:

Olen voimallinen, luova, myötätuntoinen ja rakastava henki.

Jos et näe itseäsi minään erityisen rakastavana henkenä, niin sinulla on hieman töitä tehtävänä. Zukavin mukaan nimittäin nykyisen minäkuvasi ja ylläesitetyn määritelmän välinen välimatka on se tie, joka sinun pitää kulkea, jotta pääset Insectopiaan ja osaat elää siellä. Se on henkinen polkusi.

Se on se polku, jonka Oprah, pieni musta, köyhä tyttö Missisissipistä, aloitti yli 50 vuotta sitten ja jota hän yhä kulkee. Voitosta voittoon. Ei vaivattomasti mutta aina eteenpäin.