Elämässä tulee eteen tilanteita, jolloin vitsit ovat vähissä. Aika on loppumassa. Rahat on loppumassa. Keinot ovat loppumassa.

Mitä tehdä?

Olen oppinut uskomaan maailmankaikkeutta liikuttavaan voimaan, jota kutsutaan vetovoiman laiksi. Yksinkertaisimmillaan se on sitä, että sitä saa mitä on. Eli se millainen olet ja millaiseksi itsesi tunnet, määrittelee sen, mitä elämässäsi tulee eteen.

Lyhyesti sanottuna: jos on kurja olo, tapahtuu kurjia asioita. Jos on hyvä olo, tapahtuu hyviä asioita.

Kurjalla ololla tarkoitan tässä negatiivisia ajatuksia. Jos mieli alkaa askarrella erilaisten tuhoskenaarioiden parissa ja värjää tulevaisuuden synkäksi, on parasta varautua huonoihin uutisiin. Se saattaa tuntua kohtuuttomalta mutta on yhtä kohtuuton kuin painovoima, jonka ansiosta kaikki mikä putoaa, putoaa, oli se sitten ansainnut pudota tai ei.

Olen kokenut tämän todeksi niin monta kertaa, että uskon siihen täysin.

Taannoin antauduin toivottomuuden tunteeseen epäselvien raha-asioiden takia. Korostan sanaa antautua koska siitä todella oli kyse. Annoin ajattelevan mieleni ottaa vallan ja kuuntelin sen synkkää yksinpuhelua.

Ei tästä mitään tule.
Olet hukassa.
Miten edes kuvittelit selviäväsi tästä?
Kuka oikein luulet olevasi?

Minulla oli heikkomielisyyteeni tekosyitä. Olin väsynyt. En jaksanut. En viitsinyt.

Lopulta vajosin yhä syvemmälle synkkyyden lentohiekkaan.

Seuraus: sain ennätyssuuren sähkölaskun. Sain muistutuksen maksamattomasta jälkiverosta. Sain muitakin huonoja uutisia raharintamalta.

Istuessani laskupinon keskellä tunsin itseni täysin lyödyksi. Halusin vain itkeä. Olin lannistunut. Halusin luovuttaa.

Ja se oli hyvä merkki.

Lannistuneessa mielentilassani minulle ei ollut enää ylpeyttä. Ryhdyin etsimään ensiapua tilanteeseeni. Otin sen myös vastaan. Oivalsin jälleen kerran, etten ole yksin.

Olen monasti miettinyt miten turha ja suorastaan haitallinen tunne ylpeys on. Sillähän ei tee mitään. Se on turhaakin turhempi, sillä se saa meidät toimimaan lyhytnäköisesti ja tekemään yleensä päättömiä ratkaisuja. Evoluutiossa ylpeydestä on ollut vain haittaa sillä jos antaa ylpeyden viedä, joutuu tuhon omaksi ennen pitkää. Ylpeys on yhtä kaukana omanarvontunnosta itsekunnioituksesta kuin Siperia on Saharasta. Niillä ei ole mitään yhteistä.

Ylpeys on yleensä silkkaa tyhmyyttä. Se saa ihmisen pörhistelemään kuin metson soitimella. Nostamaan nokkaa. Katsomaan nenänviertä pitkin.

Avunpyytämisessä ei ole mitään nöyryyttävää . On viisautta pyytää apua silloin kun omat voimat eivät riitä. On aivan yhtä suurta viisautta on antaa apua kun joku sitä pyytää. Kun pyytää apua, päästää irti ohjaksista. Tunnustaa, että nyt ei enää jaksa. Se on hyvä ja rakentava tunne. Se on rehellistä, kaunista ja inhimillistä.

Amerikkalainen sosiaalityön professori ja tutkija Brené Brown on puhunut paljon haavoittuvaisuuden kauneudesta. Ihmiset, joita hän kutsuu whole hearted, vilpittömiksi, ovat niitä jotka vetävät toisia puoleensa juuri rohkeudellaan olla omia itsejään silloinkin, kun elämä heittää kuraa naamalle. He uskaltavat rakastaa ilman takeita vastarakkaudesta, he uskaltavat elää ilman takeita kuolemattomuudesta. He avaavat sydämensä ja siksi heille avataan sydämiä. Vilpittömien elämä on kaunista. Se on täynnä rakkautta. Heille on yhteistä se, että he ovat kärsineet paljon.

Yksi maailmankaikkeuden ihmeellisistä laeista on, että nöyrtyneenä vaan ei nöyryytettynä asiat alkavat kummallisesti järjestyä. Tästä asiasta itse asiassa kirjoitin kirjani Lyhyt Matka Perille. Sen kannessa on kuva veneestä, jonka airot on nostettu ylös. Vene lipuu valoon. Juuri niin siinä käy. Kun päästää irti, elämä alkaa kantaa ja johdattaa sinne minne olemme menossa.

Kärvisteltyäni laskupinojeni äärellä annoin lähimmäisten auttaa minua. Tunsin, kuinka vene alkoi itsekseen lipua. Tuli huojentunut olo. En ole yksin. Minua kannatellaan.

Hetken kuluttua sain puhelinsoiton. Minulle ilmoitettiin, että terveysjuomavalmistaja nimeltä Flow oli halukas tarjoamaan juomat seuraavana päivänä pidettävään kirjan julkistamistilaisuuteen. Olin ottanut heihin yhteyttä joitakin viikkoja sitten ja luullut että koko asia oli unohtunut.

Mutta ei se ollut. Se tuli vastaani juuri oikealla hetkellä.

Se, että juoman nimi on Flow ei varmaan ollut sattumaa. Minusta on mukavaa ajatella, että huomisessa tilaisuudessa pöydällä on juomatölkkejä muistuttamassa siitä, että kun vain antaa virtaukselle mahdollisuuden, se vie sinut mukanaan. Juuri sinne minne olet menossa.