Yksinoleminen ei ole mitenkään arvostettua nykymaailmassa. Sanoisin jopa, ettei se ole hyväksyttyä. Henkilö, joka olosuhteiden pakosta on päätynyt yksinoloon, joutuu usein selittelemään tilannettaan. Hänen pitää valmistautua jopa puolustelemaan sitä.

Tämä on tietysti ymmärrettävää, kun ottaa huomioon millainen ongelma yksinäisyys nykyisin on. On ihmisiä, joilla ei ole läheisiä. Ei ystäviä eikä omaisia. Tämä on kauhistuttavaa. Ihminenhän on laumaeläin eikä tule toimeen eristyksissä.

Asiaa on syytä pohtia hieman tarkemmin. Minusta nimittäin tuntuu, että yksinäisyys –keskustelussa menevät puurot ja vellit sekaisin. Väitän, että nyt niin paljon puheena olevan ”yksinäisyysepidemian” taustalla on se, etteivät ihmiset osaa olla yksin. Tarkennan tätä vielä: ihmiset tuntevat itsensä yksinäisiksi koska he eivät osaa olla.

Meiltä on kadonnut puhtaan olemisen kyky.

Hengelliset opettajat puhuvat usein siitä, miten sielunvihollisemme Ego jatkuvasti aiheuttaa meille kärsimystä kylvämällä mieleemme tyytymättömyyden, kärsimättömyyden, kateuden ja ikävystymisen tunteita. Ego haluaa draamaa. Se haluaa toimintaa. Se haluaa säpinää. Todellinen minämme taas on toista maata. Todellinen minämme, jota jotkut kutsuvat sieluksi ja toiset korkeammaksi tietoisuudeksi, voi makailla heinikossa ja laskea taivaalla lipuvia pilviä ilman minkäänlaista merkkiä ikävystymisestä. Todellinen minämme osaa olla.

Sanotaan, että ikävystyminen on vain tarkkaavaisuuden puutetta.

Miksi yksinäisyys on valtava ongelma nyt, kun on syntynyt kokonainen teollisuudenhaara pitämään ihmiset yhteydessä toisiinsa? Elämmehän yhteystaloudessa. Elämme myös jälkimaantieteellisessä maailmassa. Voimme ottaa yhteyksiä toisella puolella maapalloa oleviin ystäviimme helposti, ilmaiseksi ja koska tahansa. Sosiaalinen media johdattaa yhteen vanhoja ystäviä ja toisiltaan kadonneita sukulaisia. Monta avioliittoa on varmasti hajonnut siihen, että puoliso on löytänyt Facebookista tai Skypestä vanhan ihastuksensa ja ryhtynyt sitten puhaltelemaan liekkiä vanhaan nuotioon. Tiedän ainakin yhden tapauksen. Ikävystynyt ihminen etsii virikettä sieltä, mistä sitä helpoiten saa ja sosiaalinen media on auki 24/7.

Ei tarvitse olla rakettitieteilijä keksiäkseen, miksi sosiaalinen media ei ole tehnyt meistä onnellisempia. Yhteyden sijaan se ylläpitää yhteyden illuusiota. Olen itse havainnut useasti, että facebookissa roikkumisen jälkeen oloni on epämääräisellä tavalla huono. Luultavasti syy on se, että aivomme ovat tietokoneen äärellä ollessamme jatkuvassa ylivirittäytymisen tilassa. Tiedämme saavamme sen runsaudensarvesta jatkuvasti pikapalkintoja. Netissä on aina tarjolla jotain kiinnostavaa. Siihen on helppoa jäädä koukkuun. Seurauksena on uupumus.

Yksinolevalle ihmiselle sosiaalinen media muodostuu vähitellen osaksi sitä ongelmaa, jota ratkaisemaan se on kehitetty. Kun yliannostus sosiaalisuutta on saatu, seurauksena on krapulan kaltainen ähky. Sitä helpottamaan yritetään löytää jotain ajanvietettä. Jotkut syövät, toiset juovat, kolmannet shoppaavat ja neljännet ryhtyvät juoksemaan maratonia. Jos ei muuta niin ryhdytään tuijottamaan televisiosta ohjelmia, jotka uuvuttavat entisestään. Ajatus, että voisi vain olla, tekemättä mitään, on useimmille täysin vieras, jopa pelottava.

Elämän suuria paradokseja on, että yksinäisyyden tunteesta pääsee yksin olemalla. Kehotan kaikkia kokeilemaan. Kun sulkee tietokoneet ja puhelimet ja makaa vaikka sohvalla tekemättä yhtään mitään, alkaa vähitellen päästä jyvälle puhtaan olemisen hyvää tekevästä voimasta. Oivaltaa, ettei aikaa tarvitse viettää. Se soljuu aivan itsestään. Aivan erinomaista on lähteä kävelylle luonnon helmaan tarkkailemaan itsestään soljuvaa ympäristöä.  Mutta sohvalla makaaminen ja ikkunasta ulos tuijottaminenkin käyvät oikein hyvin.

Kun oppii olemaan, oppii myös kuuntelemaan itseään. Me ihmisethän olemme melko vieraantuneet omista tunne- ja tuntemustiloistamme. Monelle tulee yllätyksenä esimerkiksi se, että väsymyksen tunne saattaa hyvinkin olla merkki levon tarpeesta. Lepääminen on kulttuurissamme lähes demonisoitua toimintaa. Eipä ihme, että olemme niin uupuneita.

Ennen kuin puhtaaseen olemiseen päästään, olisi hyvä päästää irti ajattelevan mielensä eli Egon synkästä yksinpuhelusta. Ensimmäinen askel on tunnustaa, että tämä yksinpuhelu on käynnissä ja ettei siinä yleensä ole mitään järkeä. Meidän mielemme on vain kehittynyt kertomaan tarinoita ja meille on evoluutiomme alkuvaiheissa ollut hyötyä siitä, että nämä tarinat ovat liittyneet meitä uhkaaviin tilanteisiin ja vaaroihin. Nyt elämme melkoisen turvallista elämää eikä meillä oikeastaan ole mitään pelättävää. Siksi Egon negatiivisen pulinan voi huoletta jättää omaan arvoonsa ja keskittyä sen sijaan kuuntelemaan vaikka tuulen huminaa tai veden loisketta.

Kun oppii kuuntelemaa hiljaisuutta on jo pitkällä. Sinne pääsee esimerkiksi säännöllisesti meditoimalla, kuten varmaan jo arvasittekin.

Olemaan opittuaan ihminen on vapaa kuin tuuli. On huikea tunne oivaltaa, ettei oikeastaan tarvitse mitään eikä ketään. Tällöin välttyy hyppäämästä päätä pahkaa esimerkiksi parisuhteeseen vain siksi, että yksinolo on niin kurjaa. Eihän se ole. Parisuhteessa oleminen sen sijaan vasta kurjaa voi ollakin. Samoin saattaa käydä porukassa. Minä en ole koskaan ollut niin yksinäinen kuin seurassa. Se johtuu siitäkin, että muiden ihmisten parissa ollessaan on vaikeaa vastustaa vertailun kiusausta. Siitä on taas lyhyt pyrähdys kateuteen. Ja kateus, kuten tiedetään, karkottaa kalatkin vedestä. Yksinäisyyttä lietsoo erityisesti se, että ryhtyy pitämään yksinoloa epäonnistumisen merkkinä. Sitähän se ei ole. Yksinoleminen on sitä, että on yksin eikä mitään muuta.

Facebook muuten lietsoo kateutta aivan erityisesti sillä se kannustaa ihmisiä esittelemään elämästään vain paraatipuolen, johon muut sitten omaa elämäänsä vertaavat. Ja masentuvat. Muilla on aina hauskempaa kuin minulla.

Yksi elämän ihmeellisyyksistä on, että kun oppii olemaan, alkaa tapahtua merkityksellisiä kohtaamisia. Ihmisiin saa paremman yhteyden. Se johtuu siitä, että vasta kun on yhteydessä itseensä, saa yhteyden muihinkin. Enää ei tarvitse etsiä seuraa vaan voi keskittyä niihin ihmisiin, jotka ovat tässä ja nyt. Ja jos ei ketään ole, voi maata sohvalla ja olla.

Kun seuraavan kerran tunnet olosi yksinäiseksi, sulje mobiililaitteet ja viihde-elektroniikka. Lähde vaikka kävelylle. Ole. Ole jokaisella solullasi. Tunne tunteesi ja tuntemuksesi. Älä kerro tarinoita äläkä lyö leimoja. Äläkä missään tapauksessa ryhdy vertaamaan itseäsi muihin. Anna elämän virrata lävitsesi. Anna rauhan laskeutua.

Ja tee itsellesi palvelus: pudota sana ”yksinäisyys” pois sanavarastostasi. Et tule sitä nimittäin enää koskaan tarvitsemaan.