Lopeta ajatteleminen niin ongelmasi loppuvat, sanoi Laotse. Mutta miten lopettaa ajatteleminen?

Ajattelemisen lopettaminen on mahdotonta. Se ei onnistu edes Dalai Lamalta. Meditoidessaan voi päästä hetkittäin ajatusten väliseen tilaan mutta päivätajunnassa sieltä tilasta tullaan äkkiä ulos. Meditaation avulla voi kuitenkin treenata mieltään niin, että lakkaa olemasta ajatustensa vanki. Ensimmäinen askel on oivaltaa, että ajatukset ovat ohimeneviä ja että vaikka niitä tulviikin mielessä päivittäin jopa kymmeniä tuhansia, ihminen ei voi ajatella kahta ajatusta yhtä aikaa. Ikävät ajatukset voi siis aina syrjäyttää mukavilla ajatuksilla.

Voi yksinkertaisesti päättää, että sen sijaan, että ajattelen korkeaa kolesteroliarvoani tai edessä olevaa veroilmoituksen tekoa, ajattelen tuttavani koiranpentua tai ensi viikonlopun syntymäpäiväjuhlia.

Mukavien ajatusten ajatteleminen on fiksua, koska se muuttaa taajuuksiamme ja mielialamme kohenee. Kun se kohenee, pystymme tekemään hyviä päätöksiä ja elämä tuntuu muutenkin paremmalta. Ikävien ajatusten ajatteleminen on murehtimista eikä se lisää ikäämme kyynäränkään vertaa. Suurin osa ajatuksistamme on negatiivisia sillä ajattelukykymme kehittyi aikoinaan suojelemaan meitä vaaroilta. Aivot muuttuvat hitaasti, joten mielemme askartelee edelleen uhkakuvien parissa vaikka elämme melko vaarattomassa ympäristössä.

Ajatusten lisäksi meillä on kuitenkin myös tunteet. Jotkut henkiset opettajat sanovat, että kaikki alkaa aina ajatuksesta mutta oma kokemukseni on, että näin ei aina ole. Joskus tunne valtaa mieleni ennen kuin olen ehtinyt ajatella yhtään ajatusta. Aivotutkija Jill Bolte Taylor on sanonut että emme ole ajattelevia ihmisiä jotka tuntevat vaan päinvastoin: olemme tunneihmisiä, jotka ajattelevat. Ajatushan on sanallistettu tuntemus. Yhtäkkiä minut saattaa vallata tunne, jota en osaa sanallistaa enkä selittää. Olen kuin pieni vauva joka tuntee muttei osaa puhua.

Se on kuitenkin selvää, että me aikuiset pystymme vaikuttamaan tunteisiimme ajattelullamme. Siksi ajatteluaan kannattaa ohjata parempaan suuntaan, esimerkiksi toistamalla voimalauseita. Ne ovat positiivisia väitteitä, joihin meidän ei välttämättä tarvitse uskoa, sellaisia kuten: Olen rikas. Olen kaunis. Tämä on helppoa. Ei ole mitään hätää. Selviän tästä hienosti.

Tunteiden ohjaaminen on paljon vaikeampaa . Elämässä tapahtuu aina jotain, joka laukaisee tunnereaktion ja siitä seuraa tavallisesti ajatusten tulva, joka usein alkaa elää omaa elämäänsä. Meidän on vaikea ohjata tunteitamme sillä ne kumpuavat alitajunnastamme. Alitajuntamme on varasto, jonne ovat tallentuneet kaikki kokemuksemme eräänlaisina tunnemuistoina. Sinne ei päivätajunnassa ole pääsyä. Tunnemuistot aktivoituvat kun jokin tapahtuma elämässämme ne laukaisee. Usein seurauksena on ylireagointi. Reagoimme kuin pieni lapsi ja se on aivan ymmärrettävää, sillä tunnekuohun vallassa ollessamme nousevat pintaan ne uskomukset ja toimintamallit, jotka opimme ollessamme alle viisivuotias. Lapset ovat ihania mutta emme ehkä sittenkään haluaisi viisivuotiaan itsemme ohjata elämäämme.

Mielessämme on siis ikäänkuin kaksi kerrosta: pintakerros, jossa ajattelu tapahtuu ja syväkerros, jonne ovat tallentuneet tunnemuistomme. Niistä suuri osa on peräisin ajalta, jolloin emme vielä osanneet puhua tai kykymme ilmaista itseämme sanallisesti oli rajallinen. Tunteita säätelee aivojemme vanhin osa, limbinen järjestelmä. Lajinsäilymisen kannalta esimerkiksi pelon tunne on ollut tärkeä, sillä se on ohjannut meitä vaaratilanteissa pakenemaan tai taistelemaan. Tuolloin mantelitumakkeemme aktivoituu ja erittää stressihormoneita, jotka parantavat kehon selviytymismahdollisuuksia.

Miten tunteitaan voi hallita?

Ensinnäkin tunteita pitäisi aina kuunnella. Niillä on meille jokin viesti. Tunteen vieressä on hyvä istua ja antaa sen rauhassa tuntua siltä, miltä se tuntuu. Usein epämiellyttävä tunne katoaa vähitellen itsekseen kun välttää kiusauksen voimistaa sitä ajatuksilla. Meille ihmisillehän ei yleensä riitä se, että jotain ikävää tapahtuu. Meillä on tarve pahentaa tilannetta kehimällä tapahtumien ympärille draamaa. Epämiellyttävien tunteiden taustalla on aina pelko. Olen kirjassani kertonut oppineeni elämään niiden kanssa annettuani pelolle nimen Yrjö. Kun Yrjö tulee käymään, en kamppaile sitä vastaan vaan hyväksyn sen.

Tunteet, aivan kuten ajatukset, ovat ohimeneviä vaikka ne ovatkin ajatuksia sitkeämpiä. Niitä oppii hallitsemaan kun ymmärtää, että niillä ei ole meihin valtaa ellemme niille sitä anna. Meillähän on taipumus jäädä vellomaan tunteisiimme. Esimerkiksi tullessamme jätetyksi parisuhteessa saatamme tuntea tarvetta heittäytyä uhriksi ja marttyyriksi. Lietsomme pettymyksen, vihan, kaunan, surun, ikävän ja raivon tunteita, koska ajattelemme, että ne ovat luonnollisia seurauksia tapahtuneesta. Useimmiten juuri parisuhteeseen liittyvät suuret tunteet ovat kuitenkin lähtöisin Ajattelevan Mielemme eli Egomme harhoista. Ajattelemme, että jos rakastamme jotakin henkilöä, meillä on oikeus saada vastarakkautta mutta mitään tällaista oikeutta meillä ei tietenkään ole. Ja niin ikävältä kuin se kuulostaakin, uhriksi heittäytyminen on pohjimmiltaan narsismia.

On hyvin helpottavaa kun ymmärtää, että emme ole tunteidemme vankeja ellemme itse sitä halua. Suurenkin surun kohdatessa voimme muistaa, että tunteet ovat opittuja ja vaikka ne joskus tuntuvat ylivoimaisilta, ne eivät ole ylivoimaisia muualla kuin omassa mielessämme. Siihen, millaisilla tunteilla vastaamme elämässämme tapahtuviin asioihin vaikuttaa myös se, miten ympäristömme niihin yleensä vastaa. Meidän oletetaan reagoivan reagoivan tietyllä tavalla tiettyihin tapahtumiin. Tunteita pidetään luonnollisina ja jos reagoimme poikkeavalla tavalla, sitä saatetaan ihmetellä.

Tunnevankilastaan pääsee vapauteen ensinnäkin muistamalla, ettei tunteita niin kuin mitään muutakaan pidä koskaan vastustella. Ei myöskään tule vastustella sitä asiaa, mikä tunteen laukaisi, jos on tietoinen siitä, mikä se on. Jos esimerkiksi tuntee sydänsurua, on hyväksyttävä paitsi särkyneen sydämensä aiheuttama kivuntunne, myös se tapahtuma, joka sydänsuruun johti.

On annettava itselleen oikeus tuntea mitä tunteita tunteekaan ja lakattava syyllistämästä itseään niistä. Kun on aikansa istunut tunteen vieressä ja tarkkaillut sitä kuin jotakin mielenkiintoista ilmiötä, se alkaa hellittää. Vähitellen siitä voi päästää kokonaan irti. Koska tunteet ja ajatukset ovat yhteydessä toisiinsa ainakin niin, että ajatuksillaan voi sekä vahvistaa että heikentää tunteitaan, on hyvä ohjailla ajatuksiaan parantavaan suuntaan.

Paraneminen alkaa aina päätöksestä. On tehtävä valinta: haluanko velloa tunteiden armoilla vai haluanko päästää niistä irti? Yllättävän usein me ihmiset valitsemme kärsimyksen, koska Egomme saa meidät uskomaan, että näytämme jotenkin kauniimmilta kun kannamme kärsimyksen kruunua päässämme. Kärsimys ei kuitenkaan kaunista ketään. Senhän me kaikki tiedämme.

Koska tunnekuohun vallatessa aivot ovat kirjaimellisesti sumussa, on hyvä valmistautua etukäteen pahan hetken varalle ja kantaa mukanaan muistikirjaa, johon on koottu hyväksihavaittuja selviytymiskeinoja, joilla aivojaan voi pestä. Muistikirjaan voi kirjoittaa esimerkiksi

10 syytä kiitollisuuteen

10 asiaa joiden ajatteleminen tekee iloiseksi

10 kappaletta, joiden kuuntelemisesta tulee hyvä mieli.

Kiitollisuus on nopein keino muuttaa suru iloksi sillä nämä tunteet eivät ole vastakohtia vaan sisaruksia. Surussa on aina iloa siitä, mitä on ollut ja siitä jos mistä kannattaa tuntea kiitollisuutta. Ilossa on toisaalta myös surua, sillä Egomme ei anna meidän iloita mistään muistuttamatta siitä, että voimme menettää iloitsemamme asian koska tahansa. Mutta kiitollisuus on Egolle myrkkyä joten sitä kannattaa vaalia.

Oli elämämme miten hirveää tahansa, niin aina tapahtuu myös mukavia asioita. Niitä kannattaa vaalia ja ajatella oikein tosissaan, sillä se heikentää Egon vaikutusvaltaa. Ja musiikilla on suora yhteys tunnekeskukseemme. Jos musiikkiin vielä liittää tanssimisen, Ego alkaa voida todella huonosti.

Muista siis ettei mikään tapahtuma, vaikka se olisi syöpädiagnoosi, jätetyksi tuleminen tai läheisen kuolema, ole syy poistaa ilo elämästä. Ilo on ihmisen perustila ja ellet usko, katso pieniä lapsia. Usko siis, että sinullakin on sisimmässäsi ilo joka odottaa pääsevänsä esille. Ei se väkisin kaivamalla sieltä esiin tule mutta kun annat itsellesi armoa ja luvan olla sellainen kuin olet ja tuntea juuri niin kuin tunnet, niin vähitellen se sieltä ryömii esiin. Usko pois!