Luulin teitä nuoremmaksi.
Nuoremmaksi kuin kuka?
Nuoremmaksi kuin olette.
Valitettavasti kukaan ei voi olla nuorempi kuin on…

Tämä keskustelu kahden ensimmäistä kertaa tapaavan henkilön välillä on eräästä kirjasta, jonka luin vuosikymmeniä sitten. Se tulee mieleeni aina, kun kuulen jonkun kärsivän ikäkriisistä.

Katsoi asiaa mistä perspektiivistä tahansa, maailmassa ei voi olla turhempaa asiaa kuin iästään murehtiminen. Kuten yllämainitussa vuoropuhelussa todetaan, kukaan ei voi olla nuorempi kuin on. Silti ympärillämme rehottaa teollisuus, jonka tavoite on saada meidät ainakin näyttämään itseämme nuoremmilta, ja jopa tuntemaan itsemme nuoremmiksi kuin olemme.

Tiettyyn ikään päästyään ikäiseltään näyttäminen on merkki epäonnistumisesta.

Tämähän on järjetöntä.

Se on myös hyvin stressaavaa.

Tunnen monia ikäkriisistä kärsiviä, erityisesti naisia. Tähän oireiluun kuuluu halu salata ikänsä. Kriisi pahenee tavallisesti syntymäpäivän koettaessa. Syntymäpäivien luulisi olevan ilon aiheita. Silloin juhlitaan syntymää, ei ikävuosia,  onhan kyse syntymäpäivästä, ei ikäpäivästä. Syntymäämme onkin syytä juhlia, sillä se on elämämme ehdottomasti tärkein tapahtuma.

Silti tiettyyn ikään ehtineet saattavat syntymäpäivänään jopa joutua paniikin valtaan. Apua! Olenko jo 43? 52? 64? Sen sijaan, että juhlisimme syntymämme ihmettä, tunnemme kauhua siitä, että tämä käänteentekevä tapahtuma tapahtui niin monta vuotta sitten.

Mikä tämän paniikin taustalla on?

Syntymäpäivänään ihminen tulee tietoiseksi siitä, montako vuotta hän on tällä planeetalla kulkenut. Siitä häntä muistutetaan kakkukynttilöin ja onnittelukorteissa kimaltavin numeroin. Ruotsinkielisessä onnittelulaulussa toivotaan päivänsankarin saavan elää 100-vuotiaaksi. Korkeaa ikää on siis joskus pidetty toivottavana asiana.

Belgialainen laulaja Jacques Brel kuvaa vanhuuteen kohdistuvia käsityksiä hyytävästi laulussaan Les Vieux – Vanhat. Hän laulaa, että vanhat eivät enää liiku, heidän maailmansa on tullut liian pieneksi. Heidän kehonsa on kuin lyijyä ja he kuluttavat päivänsä katsomalla ulos ikkunasta, silloin kun yleensä pääsevät sängystä ylös….

Keski-ikäiset eivät vielä ole vanhoja, mutta he eivät ole nuoriakaan. He ovat tilanteessa jossa he joko haikailevat menetettyä nuoruuttaan tai pelkäävät edessä olevaa vanhuutta unohtaen, että juuri nyt he yhä jaksavat unelmoida, lukea, soittaa pianoa ja laulaa, toisin kuin vanhat Jacques Brelin laulussa. Heidän kissansakin saattaa olla yhä elossa ja vaikkei olisikaan, vielä ei ole liian myöhäistä hankkia uusi.

Me emme voi ikävuosillemme mitään. Ulkonäöllemme tietysti voimme. Terveet elämäntavat pitävät meidät nuorekkaina. Nuorekas pukeutumistyyli, nuorekkaat harrastukset, ryppyvoiteet ja kauneusleikkaukset saavat meidät näyttämään nuoremmilta kuin olemme.

Minä vain en ymmärrä miksi se olisi tarpeen. Nuorelta näyttäminen vie todella paljon aikaa ja rahaa. Se johtaa myös vaikeisiin tilanteisiin. Nuoret ovat sekä rypyttömiä ja hoikkia ja näiden kahden ominaisuuden ylläpitäminen samanaikaisesti tulee aina vain vaikeammaksi, mitä enemmän ikävuosia kertyy.

Asun ihmisen kanssa, joka kärsii ankarasta ikäkriisistä. Hän on mielestään liian vanha tekemään sitä tai tätä tai aloittamaan tuota, hän kokee elämänsä menneen hukkaan ja suurin piirtein kaiken olevan jo liian myöhäistä.

Hän on 19-vuotias.

En pyörittele hänen ikäkriisilleen silmiäni sillä tiedän kriisin olevan aito. Tiedän sen siitä, että koin itse pahimman ikäkriisini samassa iässä. Muistan tämän erittäin selvästi. Olin juuri täyttänyt 19 vuotta ja luistinradalla kerran luistellessani minut valtasi lohduttomuus. Tässäkö tämä nyt sitten oli?

Ikäkriisi ei ole mikään todellinen kriisi vaan kulttuurimme luoma hallusinaatio. Me luulemme, että ikävuosiemme määrä jotenkin määrittelisi elämäämme. Tosiasiassa on hyvin vähän asioita, joiden tekeminen on iästä kiinni. Olen nyt 57 vuotiaana liian vanha aloittamaan uraa ballerinana, opiskelemaan sydänkirurgiksi tai …. nyt en millään keksi kolmatta asiaa. Ai niin – enää en pysty synnyttämään lapsia (Luojan kiitos). Mutta on loputtomasti asioita joita vielä voin tehdä. Miksi ihmeessä minun pitäisi ajatella sitä, mitä en voi tehdä kun on niin paljon mitä voin?

Kasvoissani on ryppyjä, silmänympärykseni tulevat jatkuvasti tummemmiksi, vatsani pömpöttää ja käsieni iho alkaa olla kurttuinen. Katson valokuvista nuorta minääni ja myöntää täytyy, että puhtaasti ulkonäkömielessä olin silloin paljon kauniimpi. Mutta en missään nimessä haluaisi silti takaisin nuoruuteeni. En ollut silloin yhtään onnellisempi kuin nyt. Päinvastoin.

Muistan hyvin kun entinen mieheni kerran heräsi aamulla tuskanhiessä. Hän oli nähnyt hirveää painajaista. Hänestä oli siinä taas tullut 19-vuotias.

Vanhana on paljon helpompaa kuin nuorena. Nuorena on tehtävä paljon päätöksiä ja ratkaisuja. Vanhanakin voi joutua niitä tekemään, mutta elämän ehtoopuolella ne tuntuvat vähemmän kohtalokkailta. Vanheneminen ei myöskään tuo mukanaan vain luopumista. Se tuo mukanaan loputtomasti uusia kohtaamisia, kokemuksia, elämyksiä. Luin jostakin kasvatustieteen kirjasta, että ihmiset, jotka omaksuvat vanhan viisaan henkilön roolin yhteisössään, selviävät vanhenemisestaan ilman suurempia kriisejä.

Päätin heti ryhtyä vanhaksi viisaaksi naiseksi. Tiedän, että sellaisille on paljon kysyntää nuorison keskuudessa.

Vanhan viisaan naisen ei tietenkään tarvitse jäädä kotiin kuuntelemaan sen hopeakellon tikitystä, jota vanhat Jacques Brelin laulussa jostain syystä koko ajan kuuntelevat. Hän voi tehdä mitä häntä huvittaa. Hänhän voi vaikka mennä ja rakastua. Nuoremmille tiedoksi: rakastuminen on aivan yhtä ihanaa vanhemmallakin iällä. Myös auringonpaisteessa istuminen, jäätelön syöminen ja paljain jaloin käveleminen kostealla pihanurmikolla kauniina kesäaamuna tuntuvat yhtä ihanilta nyt kuin vuosikymmeniä sitten.

Elämä on aina tässä ja nyt, olimme minkä ikäisiä hyvänsä, eikä meillä koskaan ole muuta, kuin tämä meneillään oleva hetki. Otetaan siitä kaikki irti.

Jacques Brel muuten ei koskaan joutunut kuuntelemaan hopeakellon tikitystä ”timjamilta ja vanhoilta valokuvilta” haisevassa huoneessa. Hän kuoli 49-vuotiaana keuhkosyöpään, tupakoituaan ahkerasti koko aikuisikänsä.  Se on suuri vahinko. Hänestä olisi saattanut kehittyä aivan mahtava vanha viisas mies.