Usko siirtää vuoria, sanotaan. Usko on aivoille terveellistä, sanoo taas aivotutkija Andrew Newberg. Itse asiassa hän sanoo sen olevan aivojen kannalta terveellisintä, mitä ihminen voi tehdä. Se on jopa terveellisempää kuin meditointi.

Mutta mihin pitäisi uskoa?

Newbergin mukaan mihin tahansa, kunhan siihen ei liity pelkoa. Esimerkiksi vihaiseen kostonjumalaan uskominen ei ole terveellistä. Se on hyvin epäterveellistä.

Aivot eivät pidä vihasta eivätkä pelosta.

Uskominen ei ole kovin muodikasta nykyisin. Jos usko-sanan googlaa, saa ensimmäiseksi Wikipedian lainaaman kielitoimiston määritelmän:

Usko tarkoittaa uskonnollista vakaumusta, uskontoa: ihmisen vakaumusta jumalan tai muun yli-inhimillisen mahdin olemassaolosta ja tähän turvautumista.

 En ole Wikipedian määritelmään tyytyväinen. Usko voi nimittäin kohdistua myös Johonkin.

Kysellessäni ihmisiltä, mihin he uskovat, tavallisin vastaus on, että he eivät usko J/jumalaan mutta sen sijaan kyllä Johonkin.

Mikä tai kuka tämä Johonki on, sitä ei kukaan osaa selittää.

Englantilainen entinen nunna ja kirjailija Karen Armstrong puhuu samasta asiasta. Hänkin lähti etsimään ”that Something”, ensin teini-ikäisenä luostarista ja sieltä lähdettyään kirjoista, keskusteluista, matkoilta, maailmasta.

Mielestäni Johonki on hyvä käsite. Se on avoin ja ilmava. Se ei kiinnity minnekään vaan leijuu vapaasti ja antaa mahdollisuuksia erilaisille tulkinnoille.

Minäkin uskon siihen, Johonkin.

Koska jotain, johon uskoa olisi parasta olla, jos on tohtori Newbergiin uskomista.

Olen kokenut uskon tarpeellisuuden myös omassa elämässäni. Kun kulissit romahtivat ympäriltäni, menin palasiksi. Makasin sängyssäni päiväkausia kykenemättä liikkumaan. Ainoa sana, joka päässäni muodostui oli ”auta”.

Kenelle sen osoitin? Kenen apua pyysin?

Nämä olivat minulle liian vaikeita kysymyksiä. En jaksanut ajatella mitään enkä varsinkaan mitään niin monimutkaista kuin Jumala.

Osoitin avunpyyntöni siis Jollekin.

Auttoiko Johonki minua?

En osaa oikein vastata tähän kysymykseen. Tiedän vain sen, että mentyäni palasiksi annoin periksi.

Ja vaikka en sitä sillä hetkellä ymmärtänytkään, se oli fiksuinta mitä saatoin sillä hetkellä tehdä.

Me ihmiset haluamme pitää ohjakset käsissä. Kontrollin menettämisen tunne on meistä useimmille kauheaa. Mielenkiintoista onkin, että tutkimuksissa on todettu ohjaksista irtipäästämisen olevan hyvin vapauttava kokemus.

Se, mitä ihmiset eniten pelkäävät, saattaakin siis olla parasta, mitä heille voi tapahtua.

Usko Johonkin sisältää ajatuksen, että minun ei hädän hetkellä tarvitse tietää, osata, muistaa ja keksiä itse ratkaisuja. Voin jättää ne Johonkin huoleksi.

Tällainen heittäytyminen tyhjän päälle ei ehkä vakuuta järki-ihmistä mutta kuten järki-ihminenkin tietää, on tilanteita, joissa järkikeinot eivät auta. Ne eivät auta silloin kun aivoista toimii vain niiden primitiivisin osa eikä pääsyä korkeampaan ajatteluun ole.

Kuten silloin kun maataan sängyn pohjalla ja jokainen hengenveto sattuu.

Usko siis pois. Usko mihin uskot. Usko vaikka alitajuntaasi tai tietoisuuteesi tai Mestari Yodaan. Kunhan uskot.

Ja sitten rentoudu. Päästä irti ohjaksista. Tunne kuinka taakka harteilta katoaa. Sinun ei aina tietää, osata, muistaa ja keksiä. Joskus voit vain olla.

Ja uskoa Johonkin.