Tässä blogisarjassa repsahtanut meditaatio-ohjaaja yrittää päästä takaisin rutiiniinsa, vastaamalla Winter Feast For The Soul -tapahtuman haasteeseen: 40 minuuttia päivässä 40 päivän ajan.
Herään klo 7:21. Sytytän kaksi tuikkua ikkunalaudalle ja menen vessaan. RPM – rise, pee, meditate, kuten Deepak Chopra neuvoo.
Istun sängylle, asetan kaksi tyynyä seinää vasten ja nojaan niihin. Peitto päälle, on kylmä. Säädän kännykän ajastimen kahteenkymmeneen minuuttiin,
Suljen silmät ja annan olla. Annan ajatuksen vaeltaa tämän päivän innoitukseksi valittuun Buhnerin tekstiin, joka näkyy ylläolevassa kuvassa. Tietoisuus sydämessä. Sydäntietoisuus.
Teen sydänhengtysharjoituksen. Annan sydämen hengittää. Ajatus harhailee. Annan niiden harhailla. Katselen niitä kuin elokuvaa. Elokuva on sekava. Olo on jotenkin levoton.
20 minuuttia menee ohi nopeasti. Jään peiton alle. Olo on edelleen levoton.
Mitä teet kun sinulla on tylsä olo, kysyin kerran vanhemmalta pojaltani.
Odotan että se menee ohi, hän vastasi.
Onneksi minulla on itseäni viisaammat lapset.
Menen alakertaan juomaan kahvia. Istun kuusen vieressä, jota en ole vielä raaskinut heittää pois. Levoton olo jatkuu. On hirveästi tekemistä. Talvijuhlakin stressaa minua. Miten ehdin tehdä kaiken? Mihin oikein olen ryhtynyt?
Odotan, että levottomuus menee ohi. Vastustan kiusauksen käydä uutissivustoilla lukemassa mitä Trump on viimeksi twiitannut. Tiedän kokemuksesta uutisten seuraamisen tekevän minusta kaistapäisen. Samoin on sosiaalisen median laita. Käväisy Facebookissa sekoittaa taajuuteni hetkessä. Siellä pitäisi käydä harkiten enkä osaa sitä.
Istun vielä hetken sohvalla ja menen sitten yläkertaan maksamaan laskuja.
Järjestän Talvijuhlan aloitukseksi kynttiläseremonian Facebook live-lähetyksenä. Sen aikana mieleeni tulee Leonard Cohenin laulun Anthem sanat:
Ring the bells that still can ring
Forget that perfect offering.
There is a crack in everything.
That´s how the light gets in.
Tämä lohdullinen värssy olkoon haasteeni kantava viisaus. Minun ei tarvitse olla täydellinen. Valo tulee sisälle juuri säröjen kautta. Täydellisyys on epätäydellisyydessä, kuten japanilainen wabi sabi– filosofia opettaa.
Lähden joogatunnille (osana Talvijuhla- haastetta olen päättänyt aloittaa joogaamisen uudestaan). Metrossa huomaan muistaneeni väärin sen alkamisajan. Olen myöhässä. Joudun soittamaan ohjaajalle, etten pääse tulemaan. Päätän lähteä katsomaan äitiäni Lauttasaaren senioritaloon. Ehkä Universumi haluaa minun menevän mieluummin sinne. Äidin hiuksien pesusta on jo pari viikkoa. Hoidan homman äidin vastustelusta huolimatta.
Kuudelta illalla meditoin taas 20 minuuttia. Sitten lähden ystäväni kanssa katsomaan elokuvan La la land. Se sopii levottoman päiväni päätteeksi oikein hyvin. Kotiin kävellessäni tunnen aitoa iloa olemassaolon lahjasta.
Elämä on kamalaa ja kamalan ihanaa.
Hyvää yötä!