Tässä blogisarjassa repsahtanut meditaatio-ohjaaja yrittää päästä takaisin rutiiniinsa, vastaamalla Winter Feast For The Soul -tapahtuman haasteeseen: 40 minuuttia päivässä 40 päivän ajan.

Nukun jälleen kerran liian pitkään ja pääsen meditoimaan liian myöhään. Minun pitää hakea ystäväni lentokentältä kello puoli yksitoista ja sitä ennen pitäisi ehtiä tehdä paljon.

Meditoin vain 20 minuuttia. Se on liian lyhyt aika tällaisessa mielentilassa. Päässäni lepattaa tekemättömien töiden lista kuin märkä lakana pyykkinarulla.

Kun kello kilahtaa, ryntään alakertaan työntämään lakanoita pesukoneeseen. Rovaniemellä asuva ystäväni tulee meille muutamaksi yöksi. Koti on aivan sekaisin. Ei tänne voi kukaan tulla! Ryhdyn järjestelemään paikkoja. Kerään pyykkitelineessä olevat kuivat pyykit ja toimitan ne osoitteisiinsa. Juoksen sinne tänne. Ripustan lakanat kuivumaan. Juon kahvia. Sydän sykkii levottomasti.

Kello on yhtäkkiä puoli yksitoista. Matka lentokentälle kestää ainakin 15 minuuttia. Olen siis myöhässä.

Taas!

Tekstaan ystävälleni. Autoon päästyäni rauhoitun. Ei tälle mitään enää voi. Minä olen aina myöhässä. Se johtuu siitä, että olen asunut 8,5 vuotta kulttuureissa, joissa sana ”myöhästyminen” ei kuulu sanavarastoon. Tämä on vakioselitykseni. Se on vain tekosyy. Tiedän tiedän. Mutta se kuulostaa hyvältä!

Zulu never misses the bus. It is the bus that misses Zulu.

Lentokentältä ajamme Espooseen. Meillä on edessämme koko päivän kestävä palaveri. Olemme perustamassa uutta yritystä, josta kerron joskus lisää.

Kello seitsemältä illalla makaan espoolaisystäväni, tulevan liikekumppani, lattialla. Olemme tehneet kustannuslaskelmia. MInulle alkaa selvitä, kuinka monta tuntia on paiskittava töitä, jotta voisi kuvitella ansaitsevansa edes minimipalkan. Minua masentaa. Maailma on kauhean sekava paikka. Elämä on vaativa projekti.

Yrityksemme tarkoitus on muuttaa maailmaa inhimillisemmäksi paikaksi mutta miten se onnistuu, jos on ajateltava yrittäjäeläkettä, vakuutuksia ja arvonlisäveroja.

Synkissä tunnelmissa ajan kotiin. Käyn saunassa ystäväni kanssa. Syömme salaattia ja poikani tekemää hummusta. Juttelemme. Kymmeneltä hän menee nukkumaan. Päivä on ollut pitkä. Minä käyn sohvalle istumaan, suljen silmäni ja olen. Kännykkä on ajastettu taas vain kahteenkymmeneen minuuttiin. Mutta meditaatiosta tulee miellyttävä. Minulla on turvallinen olo. Ei tarvitse tietää vastauksia kaikkiin kysymyksiin. Voi vain olla. Se riittää. Nyt.

Juon kupin kaakaota kynttilän valossa. Luovun tämän päiväisen inspiraatiolainauksen kääntämisestä suomeksi. Se on loppusoinnullinen runo eikä sellaisia enää käännetä yhdeltätoista illalla. Sijoitan runon valokuvaan, jonka olen ottanut Omanin lahden rannalta. Se on hyvin lohdullinen kuva.

Nyt nukkumaan. Tämä oli ehkä sittenkin hyvä päivä eikä ainoastaan siksi, että ehdin kuin ehdinki meditoida 40 minuuttia.