Tässä blogisarjassa repsahtanut meditaatio-ohjaaja yrittää päästä takaisin rutiiniinsa, vastaamalla Winter Feast For The Soul -tapahtuman haasteeseen: 40 minuuttia päivässä 40 päivän ajan.

Herään ajoissa (hyvä minä!) ja katan aamiaisen yövieraalleni: jogurttia, puolukoita, omenoita, paahdettuja pellavansiemeniä. Kahvia.  Menen sitten meditoimaan 20 minuutiksi. Kyyneliä ei enää kuulu. Olo on tasainen vaikka meditoinnin aikana päässä kirmailevat erilaiset ajatukset ja eiliset tapahtumat. Mutta päivä lähtee hyvin käyntiin.

Kirjoitan kirjaani tai oikeastaan järjestän sitä, mitä olen kirjoittanut. Ajattelen, että on sääli, miten paljon kirjan kirjoittamisesta on jotain muuta kuin kirjoittamista. Mutta tämä taitaa päteä kaikkeen tekemiseen. Mikään ei ole koskaan pelkästään kivaa, oli se miten kivaa tahansa.

Kello neljältä meditoin toisen kerran, nyt puoli tuntia. Olo on hyvä, raukea ja rauhallinen. Saattaa olla, että nukahdin hetkeksi. Pääni ainakin retkahti.

Illalla lähden ystäväni kanssa tilaisuuteen, jossa tarjoillaan kuohuviiniä. Havaitsen mielentilassani muutoksen. Pystyn nauttimaan olostani ilman paineita. En tunne tilaisuudessa montaakaan ihmistä mutta en tunne itseäni yksinäiseksi. Haluaisin halata kaikkia paikalla olevia. Johtuuko se viinistä? Vai siitä, että olen viime päivinä taas saanut yhteyden siihen osaan itsestäni, joka tuntee olevansa yhtä kaiken ja kaikkien kanssa.

Kotiin tultuamme syömme savulohisalaattia ja kuuntelemme Leonard Cohenia. Kynttilät palavat. Miksi tästä elämästä ei voisi nauttia? Miksi se on niin raskasta joskus. No, nyt se on kevyttä kuin hattara.

Kiitos tästä päivästä!

.