Tässä blogisarjassa repsahtanut meditaatio-ohjaaja yrittää päästä takaisin rutiiniinsa, vastaamalla Winter Feast For The Soul -tapahtuman haasteeseen: 40 minuuttia päivässä 40 päivän ajan. 

Herään kymmeneltä (eilen meni myöhään) ja meditoin 20 minuuttia. Päivä lähtee hitaasti käyntiin. Kahdeltatoista järjestän Facebook live-meditaation. Se ei mene aivan putkeen. Silmäni ovat turvoksissa meikin aiheuttaman allergian takia ja kesken meditoinnin eräs ystäväni soittaa minulle – vaikka olin säätänyt puhelimen Do Not Disturb -tilaan.

Meditoinnin jälkeen mietin kokemustani. Miksi meillä on tarve aina arvioida tekemisiämme? Miksi ajattelemme, miltä näytämme? Miksi suremme epäonnistumisiamme? Tai miksi edes kutsumme elämän hankauksia epäonnistumisiksi? Nehän ovat oppimistilanteita. Miksi on niin vaikeaa olla itselleen armollinen?

Illalla teemme susheja pienessä ystäväporukassa. Menen aikaisin nukkumaan. Toinen meditaatio jää väliin mutta katson Facebook-liven kuittaavan sen. Yritän sitäpaitsi muistaa, ettei tässä olla suorittamassa mitään. Sielun talvijuhla on sielun, ei Egon juhla.

Ja sielu on se osa meistä, joka on aina kaikkeen tyytyväinen.