Tässä blogisarjassa repsahtanut meditaatio-ohjaaja yrittää päästä takaisin rutiiniinsa, vastaamalla Winter Feast For The Soul -tapahtuman haasteeseen: 40 minuuttia päivässä 40 päivän ajan. 

Herään myöhään ja aamupäivä hurahtaa ohi. Bloggaan. Olen (taas) myöhästyä joogatunnilta, joten minun on ajettava sinne autolla. Soimaan itseäni.

Onneksi Yin-joogassa on ihanaa. Se on hyvin lempeä harjoitus ja opettaja, Anne Jussilainen ihana.

Tulen kaupan kautta kotiin. Laitan lounaaksi soijasuikaletortilloita. Minusta on vaivihkaa tullut kasvissyöjä, huomaan. En ajattele asiaa sen enempää. Soijasuikaleita saa kyllä tuunata, että ne maistuisivat muulta kuin pesusieniltä, ajattelen. No ainakaan soijapavut eivät ole suuremmin kärsineet. Vaikka mistä sitä tietää…

Käännän muutamia tekstejä Timo Honkelan Rauhankone-projektille. Meditoin 40 minuuttia.

Erään seuraamani bloggaajan kehoituksesta olen taas aloittanut Ihmeiden oppikurssin.  Suosittelen sitä kaikille, niillekin, joita Jumalan mainitseminen hermostuttaa. Jumalasta voi jokainen muodostaa oman versionsa. Hän ei ole minkään uskonnon omaisuutta. On näyttöä siitä, että jonkinlaiseen korkeampaan voimaan uskominen on aivoille terveellistä. Tästä on tehnyt tutkimusta esimerkiksi aivotutkija Andrew Newberg.

Maalaisjärjelläkin voi päätellä, että kun päästää irti ohjaksista ja heittäytyy ”Herran haltuun”, olo rentoutuu. Ja kun olo rentoutuu, aivot rentoutuvat. Ja kun aivot rentoutuvat, alkaa mieleen nousta ajatuksia ja oivalluksia, jotka vähitellen ohjaavat pois umpikujista ja pattitilanteista.

Ihmeiden oppikurssi alkaa kaiken ympärillä näkemämme kyseenalaistamisesta. Se on terveellinen harjoitus siksi, että se mitä ”näemme”, on fysiologisesti, ei ainoastaan henkisesti, pelkkää tulkintaamme. Ympärillämme on oikeasti vain pelkkiä koodeja, samantyyppisiä nollia ja ykkösiä, joista tietokoneen data koostuu.  Aistimme kääntävät ne sitten kuviksi ja käsitteiksi. Evoluutiomme aikana olemme oppineet tulkitsemaan ympäristöämme kollektiivisesti ja osaamme siksi varoa vaaroja. Mutta mitään havaintomme ulkopuolista maailma ”tuolla jossain” ei ole sellaisena kuin me sen ymmärrämme.

Näin ainakin jotkut tutkijat väittävät. Ja niin väittää myös Ihmeiden oppikurssi.

Mikä ikinä meitä rassaakaan, voimme ajatella, ettei sitä ole oikeasti olemassa sellaisena kuin kuvittelemme.

Se, jos mikä, on lohdullinen ja vapauttava ajatus, vai mitä?