Tässä blogisarjassa repsahtanut meditaatio-ohjaaja yrittää päästä takaisin rutiiniinsa, vastaamalla Winter Feast For The Soul -tapahtuman haasteeseen: 40 minuuttia päivässä 40 päivän ajan. 

Meditoin 20 minuuttia aamulla, heti herättyäni, ja 20 minuuttia illalla.

Päivä on omistettu kirjan käsikirjoituksen järkeistämiselle ja järjestämiselle mutta työ sujuu hitaasti. Tunnen epätoivoa. Miksi en edisty vaikka aikaa on? Minulla ei ole mitään syitä saamattomuudelleni muita kuin saamattomuus. Katselen tekstiä tietokoneeni ruudulla ja tunnen kauhua. Tuleeko tästä ikinä mitään? Saanko tätä koskaan kasaan? Onko tässä mitään järkeä?

Ymmärrän olevani hieman väsynyt. Kirjoittaminen on ihanaa ja myös kamalaa, koska siitä ei voi oikein pitää lomaa. Se on mielessä koko ajan. Varsinainen kirjainten näpyttely on vain pieni osa prosessia. Suurin osa tapahtuu mielessä ennen kirjoittamista ja kirjoittamisen jälkeen. Jatkuva valmiustila rasittaa. Myös epävarmuus rasittaa. Mistään ei ole mitään takeita ennenkuin

Illalla päätämme kotiväen kanssa lähteä pienelle retkelle Ahvenanmaalle perjantaina. Meistä kaikista tuntuu, että meidän pitää päästä pois näistä ympyröistä. Varaan huoneen Lappon saarella olevasta vierastalosta. Perjantaina puolenpäivän aikaan ajamme Kustaviin ja sieltä yhteysaluksilla Lappooseen. Se on mukavaa. Olen ollut siellä useasti sillä eräällä ystävälläni on siellä talo. Rakastan merta ja Ahvenanmaalla tuntee olevansa ulkomailla. Siellä on tilaisuus harjoittaa ruotsinkielentaitoaankin.

Päivä päättyy optimistisiin tunnelmiin. Meillä on suunnitelma! Pääsemme pois, vaikka vain pieneksi hetkeksi.

Illalla käyn vielä tapaamassa vanhaa ystävääni paikallisessa baarissa. Juon alkoholitonta vehnäolutta. Juttelemme elämästä. Meillä molemmilla on omat haasteemme mutta sitähän elämä on: haaste. Olemme täällä oppimassa jotain ja oppimista tapahtuu vain hankauskohdissa. Siksi ne pitäisi ottaa vastaan mahdollisuuksina eikä uhkina.