Tässä blogisarjassa repsahtanut meditaatio-ohjaaja yrittää päästä takaisin rutiiniinsa, vastaamalla Winter Feast For The Soul -tapahtuman haasteeseen: 40 minuuttia päivässä 40 päivän ajan.
Perjantaihin kuului Skype-palaveri, käännöstöitä, bloggaamista ja suunnittelua. Meditoin puoli tuntia kesken työpäivän ja illalla vetäydyin muutamaksi tunniksi hiljaisuuteen. Poltin kynttilää ja pysyttelin erossa tietokoneesta.
Lauantai hurahti ohi ilman, että meditoin.Niin vain kävi. Päätin aamulla kirjoittaa blogin Huffington Postiin. Minut valtasi inspiraatio. Kirjoitukseni otsikko on What ever happened to America? Pohdin siinä suhdettani ”vapaan maailman johtajaan”. Kirjoittamiseen kului koko päivä. Niin käy kun bloggaan englanniksi. Se vie aikaa. Mutta se antaa myös syvää tyydytystä.
Kirjoittamisen ohessa siivottiin, havaittiin, että tiskikoneemme oli mennyt rikki ja aiheutti oikosulkuja. Asian selvittämiseen kului paljon aikaa. Tilasimme pizzan koska kenelläkään ei ollut kokkaushaluja. Illalla leivoin leivän Youtubesta löytämäni reseptin mukaisesti. Siinä leipä kypsennetään rautapadassa. Pataan syntyy vesihöyryä joka tekee leivän kuoresta rapean. Leipä onnistui! Kuori oli todellakin rapea.
Katsoin elokuvan nimeltä Tsunami, joka kertoo vuonna 2004 Aasiassa tapahtuneesta hirvittävästä luonnonkatastrofista. Siinä lapsensa menettänyt nainen kysyy kristillisen järjestön työntekijältä ikuisen kysymyksen: Jos Jumala on, miksi hän sallii tällaisen kärsimyksen.
Jumala ei voi olla joka paikassa joka hetki. Maailma pyörii, eikä Jumala voi asioille mitään, kuului vastaus.
Se ei tyydyttänyt lapsensa menettänyttä. Eikä ihme. Vastaushan oli älytön. Kristillisen järjestön edustaja kertoi, että hän jaksoi uskoa, koska se antoi hänelle toivoa ja toivo antoi hänelle turvaa yön pimeinä hetkinä.
Kun Rabbi Menachem Schneersonilta kysyttiin, miksi Jumala salli valitun kansansa kärsiä niin hirvittävästi keskitysleireillä, hän vastasi, ettei meillä ollut mahdollisuutta ymmärtää Jumalan tahtoa. Kyse oli Jumalan määräyksestä. Hän kutsuu keskitysleireissä kuolleita sanalla ”kedoshim”, pyhät. He lunastivat Rabbin mukaan pyhyytensä kärsimyksellään.
Rabbin selitys ei oikein vakuuta. Mutta tosiasia on, ettei maailmassa ole tapahtunut mitään niin hirvittävää, että kaikki ihmiset olisivat hylänneet Jumalan.
Ihmiset kääntyvät Jumalan puoleen, koska he eivät kestä elämän merkityksettömyyttä. Jos Jumalaa ei olisi, millään ei olisi mitään väliä. Kaikki olisi pelkästään sattuman ohjaamaa. Edes suurin osa ateisteista ei kykene uskomaan pelkkään sattumaan. He eivät ehkä usko uskontojen Jumalaan mutta he uskovat Johonkin. He uskovat suurempaan tarkoitukseen ja merkitykseen.
Ja se Jokin tekee lyhyestäkin elämästä mielekkään. Se antaa sille merkityksen. Se antaa toivoa ja turvaa yön pimeinä hetkinä.