Tässä blogisarjassa repsahtanut meditaatio-ohjaaja yrittää päästä takaisin rutiiniinsa, vastaamalla Winter Feast For The Soul -tapahtuman haasteeseen: 40 minuuttia päivässä 40 päivän ajan.

Sunnuntait ovat nykyisin täynnä ohjelmaa ja niin tämäkin. Järjestin Facebook-livemeditaation klo 12. Viime hetkillä löysin Dalai Laman analyyttisen meditaation. Siinä annetaan alitajunnan/ maailmankaikkeuden löytää vastaukset ongelmiimme meidän puolestamme. Ideana on kuvitella ongelmat, joihin haetaan ratkaisua, kupliksi, ja päästää ne sitten leijumaan vapaasti. Kun kuplien äärellä viettää hetken, hätäilemättä ja hötkyilemättä, vastaus löytyy itsestään. Siinä käy niin, että ongelma löytää vastauksensa ilman meidän väliintuloamme.

Kokeilin itse analyyttistä meditaatiota Facebook-session jälkeen. Vietin 40 minuuttia kuplieni äärellä ja se oli rauhoittavaa. En tiedä, ratkesivatko ongelmat mutta ehkä ratkaisuilla on oma aikataulunsa. Ja ne voivat myös ratketa ilman, että edes huomaamme tai sitten huomaamme vasta jälkeenpäin niiden ratkenneen.

Ongelmat ovat itseasiassa merkillisiä. Olen havainnut, että joskus niiden ratkeaminen vaatii melkoista myllerrystä. Juuri ennenkuin jokin iso asia ratkeaa, saattaa tapahtua kamalia. Tuntuu, että mennään aivan väärään suuntaan. Kaikki tuntuu hajoavan. Tilanne pahenee. Mistään ei tule mitään.

Kunnes sitten yhtäkkiä tyyntyy. Tulee hiljaista kuin myrskyn jälkeen. Taivas alkaa seljetä.

Juuri nyt perheessämme on meneillään monta vaikeaa asiaa. On monta kuplaa, joiden leijumista katsella. Siellä ne lentävät aivan itsekseen eikä minun tarvitse tehdä niille mitään.

Laitoin lounaaksi lohta ja lohkperunoita ja ruusukaaleja. Söimme pojan kanssa. Lähdin iltapäivällä taidenäyttelyyn katselemaan Tyko Sallisen maalauksia kahden ystäväni kanssa. Sen jälkeen kävin laittamassa äidin nukkumaan.

Illalla nukkumaan mennessäni tuntui, että tämä oli hyvä sunnuntai. Juuri sellainen kuin sunnuntain pitää ollakin.