Olen Esther Hicksin ihailija vaikka tiedän, ettei sen myöntäminen ole brändilleni eduksi. Esther kanavoi henkienergiaa nimeltä Abraham. Kuulostaa kauhealta. Eipä ihme, että hän on monien mielestä täysi huijari. Voi olla. Mutta oli tai ei, kaikki mitä hän sanoo on kirkasta ja selkeää ja järkeenkäypää. Joten olen ajatellut suhtautua häneen hieman samoin kuin eräs huijatuksi tullut nainen huijaripoikaystäväänsä:

 Rahat meni mutta oli se sen arvoistakin!

No, en ole käyttänyt Estherin seuraamiseen senttiäkään rahaa. Aikaa kyllä. Youtube on täynnä ilmaisia videoita, joissa hän vastaa edessään istuvien ihmisten kysymyksiin. Tulin muutama päivä sitten katselleeksi erästä videota, jossa hän keskusteli itsemurhaa pohtivan miehen kanssa.

 Haluat kuolla koska haluat päästää irti vastustelusta, Esther/ Abraham sanoi.

Tämä ei ollut ensimmäinen kerta kun kuulin Estheri/Abrahamin puhuvan vastustelusta (resistance). Tämä ei ole myöskään ensimmäinen blogikirjoitus, jonka tästä aiheesta kirjoitan.

Mutta syystä tai toisesta nämä Abrahamin sanat pysäyttivät minut nyt.

Olen aina tiennyt, että suurin ongelmani on vastustelu vaikka en ole koskaan täysin ymmärtänyt mitä se tarkoittaa. Jotkut sanovat sen tarkoittavan kaikenlaista negatiivista ajattelua. Toiset sanovat sen tarkoittavan törmäyskurssilla olemista. Se voi tarkoittaa myös ongelmiensa ulkoistamista eli uhriajattelua. Siis sitä, että etsii syitä ja syyllisiä ongelmiinsa itsensä ulkopuolelta.

Oli se mitä oli, vastustelu on aina kamppailua, taistelua ja todella kovaa työtä.

Vastustelun vastakohta on Abrahamin mukaan salliminen.

Tämä on toinen käsite, joka on ollut minulle vaikea. Miten voimme sallia pahojen asioiden tapahtumisen? Eikö meidän tulisi niitä vastustaa kaikin voimin?

Maailmankaikkeus ehkä oli jo menettämäisillään kärsivällisyyden kanssani sillä se ryhtyi tositoimiin, jotta asia menisi minulla vihdoin jakeluun.

Ensin minulle näytettiin dokumentti, joka kertoi syöpälapsista. Se oli kauhean surullinen. Sitten havaitsin, että lasten sijaan tunsin surua heidän vanhempiensa puolesta. Lapsethan näyttivät pärjäävän vanhempiaan paljon paremmin, sairauksineen, hoitoineen, kipuineen kaikkineen. Kun he heitä pistettiin tai kun heihin pumpattiin solumyrkkyjä, he reagoivat itkemällä mutta hoitojen loputtua he jatkoivat leikkimistään.

Muistin tapauksen oman tyttäreni varhaislapsuudesta. Löysin hänet kerran istumasta avatun pilleripurkkini vierestä. Purkissa oli betasalpaajia. En tiennyt, oliko lapsi syönyt niitä ja jos niin, kuinka monta. Kiidätin hänet sairaalaan, jossa hänelle annettiin vahvaa oksennuslääkettä. Oksennusreaktio oli niin voimakas, että hänet piti riisua sitä ennen. Siinä hän sitten istui vaipoissa ja oksensi uudestaan ja uudestaan. Sitä oli hirveää katsella.

Kun oksentaminen päättyi, tyttö pyyhki suunsa ja alkoi leikkiä vieressään olevilla leluilla, kuin mitään ei olisi tapahtunut.

Minulta sen sijaan vei kauan toipua kokemuksestani.

Dokumentin nähtyäni aloin taas miettiä vastustelua. Menin Amazoniin ja etsin kirjoja hakusanalla Resistance. Löysin Garret Kramerin kirjoittaman kirjan nimeltä The Path Of No Resistance.

Luin siitä alkupätkän ja ostin kirjan heti. Enkä katunut.

Kramer puhuu aivan samasta asiasta kuin Abraham ja moni muu henkinen opettaja. Ajatukset luovat tuntemukset. Millään ulkoisella ei ole meihin valtaa ellemme halua sitä sille antaa. Tunne on merkki siitä, millaisia ajatuksia meillä on. Jos olo on huono, se johtuu huonoista ajatuksista. Paras ajatus on olematon ajatus. Jopa hyvät ajatukset aiheuttavat päässämme kohinaa, joka estää sisäisen viisautemme esillepääsyn. Kun lakkaamme ajattelemasta ja antaudumme elämän virtaan, asiat järjestyvät itsestään.

Meillä kaikilla on tästä kokemusta. Kun olemme flowssa, virtauksessa, emme kiinnitä huomiota miten asioita teemme. On kuin emme tekisi mitään vaan ”meillä tehtäisiin”.

Kun oivaltaa nämä asiat, pääsee eroon vastustelusta.

Kramer oli parantanut itsensä vakavasta masennuksesta oivallettuaan, että kun hän lakkasi yrittämästä voida paremmin, hän alkoi mystisesti voida paremmin. Oli aivan kuin hänen mieleensä olisi ilmestynyt tilaa hyvinvoinnille pahoinvoinnin poistuttua. Hän ei kannata positiivista ajattelua eikä mitään mielenhallinnan menetelmiä (kuten mindfulness ja meditointi), sillä ne sotkevat hänen mukaansa sisäisen korjaussysteemimme.

 Mielemme, aivan kuten kehommekin, on ohjelmoitu itse korjaamaan virheet.

Juttelin Garret Kramerin kanssa eilen Skypen välityksellä. Hänen tulokulmansa esimerkiksi mielenterveyteen on melko radikaali. Hän ei usko mielenterveysdiagnooseihin, terapioihin ja lääkitykseen. Hän uskoo, että kaikki ongelmamme ratkeavat, kun opimme suhtautuman todellisuuteen ”sisältä ulos” (inside out), sen sijaan että suhtaudumme siihen ”ulkoa sisälle” (outside in), kuten yleensä on asian laita.

Lapset elävät Kramerin mukaan aina sisältä ulos. He tietävät, että huonojen olojen jälkeen tulee aina hyvä ja he tietävät myös, että hyviä oloja kannattaa tavoitella eikä jäädä roikkumaan huonoihin.

Kramerin näkemykset ovat kiinnostavia maailmassa, jossa tällä hetkellä on tunnistettu yli 400 mielenterveysongelmaa eli tapaa voida huonosti. Näistä kärsiviä ihmisiä on planeettamme väestä joka neljäs, eli 450 miljoonaa.

Tämä kaikki kiinnostaa minua niin suuresti että taidan kirjoittaa vastustelusta kirjan.

Nyt jätän teidät pohtimaan tätä asiaa. Tai oikeastaan olemaan pohtimatta. Kokeilkaa vaikka viikko elää antamatta ajatuksillenne valtaa. Aina kun tulee huono olo, muistakaa että syynä on aina vain ajatus, ei koskaan olosuhteet. Eläkää kuin lapset, tavoitellen hyviä oloja kuin sitruunaperhosia kesäniityllä. Koiperhoset voitte jättää komeron nurkkaan syömään vanhoja villapaitoja.

Kertokaa sitten minulle, muuttuiko mikään.