Kaikenlaisista aiheista olen kuvitellut joskus kirjoittavani blogipäivityksen, mutta en koskaan siitä, mistä aion kirjoittaa nyt.

Perkeleestä.

Aion lisäksi kirjoittaa Perkeleestä myönteisessä sävyssä.

Häh?

Aamiaispöydässä tänään vanhempi poikani kertoi minulle, että Perkele ei ole paholaisen vaan Ukko-jumalan toinen nimi. Ukko on suomalalaisten muinainen jumala, joka teki olemassaolonsa tiettäväksi esimerkiksi ukonilmojen kautta. Häntä pelättiin suuresti niinkuin jumalia yleensä eikä hänen nimensä lausuminen ollut suotavaa.

Mutta aikojen kuluessa Perkeleen huutamisesta on tullut toimiva venttiili, jonka avulla suomalaiset ovat päästelleet ylimääräisiä höyryjä sisuksistaan. Olen aina ollut sitä mieltä, että Perkeleen karjaiseminen valikoiduissa tilanteissa on erittäin vapauttavaa.

Kristillinen kirkko demonisoi myöhemmin Perkeleen niinkuin niin monet muutkin luonnonkansojen perinteiset elämänhallintamenetelmät, kuten esimerkiksi shamanismin. Ei riittänyt, että Perkele olisi haluttu pyyhkiä pois kansan mielestä, siitä tehtiin samantien Raamatun Paholainen. Kirkolla on aina ollut käytössään viimeisin yritysviestintäosaaminen.

Eräs nykyihmisen terveyttä suuresti rasittava seikka on se, että meillä ei ole mahdollisuutta purkaa raivon tunteita raivostuttavien tilanteiden kohdatessa. Ei ole sopivaa päästää karjaisuja, Perkeleen huutamisesta puhumattakaan, kun esimerkiksi jokin nettisivupalvelu toistuvasti torjuu ehdottamamme salasanan tai matkalaskujärjestelmä noudattaa ulkoavaruudesta peräisin olevaa logiikkaa. Meidän tulee nielaista kiukkumme ja tyytyä sitten tekemään työtovereittemme ja läheistemme elämä sietämättömäksi raivoamisen sivistyneemmällä muodolla: passiivis-aggressiivisuudella. Sille on annettu oma nimikin. Se alkaa v-kirjaimella.

Raivokohtaus voi olla kiusallista kuultavaa mutta sen seuraukset ovat paljon ohimenevämmät kuin piinaavasti viilaava v-mäisyys, joka usein jää päälle pitkäksi aikaa ja jota sitten on vaikeaa lopettaa.

Eilen illalla yritin oppia tekemään laskeutumissivun toisen blogini Facebook-sivulle. Siitä ei tullut mitään. Kuuntelin kahta aiheesta tehtyä verkkoseminaaria ja erinäisiä Youtube-videoita, mutta kello kymmeneltä olin niin suuren raivon vallassa, että…en tiennyt mitä tehdä! Havaitsin, ettei minulla ollut keinoja purkaa raivoani.

Eräs shamaani sanoi minulle kerran Rovaniemellä keskellä erokriisiäni, että jos en purkaisi sisälläni kytevää raivoa, se vielä tappaisi minut. Hän kehoitti minua menemään metsään hakkaamaan puunrunkoja kepillä ja huutamaan. Hän ei puhunut Perkeleestä mitään, varmaankaan siksi, että oli englantilainen.

Raivo pitäisi purkaa silloin kun se haluaa päästä ulos eikä säästää sitä seuraavan viikon kickboxing-tunnille.

Tässäkin asiassa voisimme ottaa lapsilta oppia. Jos he saavat vadelmatikkarin haluamansa mansikkatikkarin sijaan, he eivät nielaise pettymystään.  He heittäytyvät mahalleen ja alkavat huutaa. Joskus he huutavat kunnes nukahtavat. Herättyään he sitten jatkavat elämäänsä ja siirtyvät seuraavan pettymyksen käsittelemiseen.

Lapsilla ei yleensä ole korkeaa verenpainetta eikä sydän- ja verisuonivaivoja.

Poikani ehdotti Perkele-meditaatiota, jossa Perkelettä toistettaisiin kuin mantraa. En ole varma, että se toimisi. Minusta Perkele vaatii kovaa ääntä, mielellään karjuntaa. Sehän on kirjaimellisesti voimasana. Perkele itsehän tunnetaan suomalaisessa kansanperinteessä kovaäänisenä jyrisijänä, joka jylisyttää taivaankantta kärryillään ja ampuu tulisia nuolia. Perkeleelle pitää antaa takaisin samalla mitalla.

Perkeleen lausuminen voi kuitenkin tuntua pahalta. Meidäthän on lapsena ohjelmoitu välttämään kiroilua. Meistä monet ovat seisseet nurkassa, suu saippuavaahdossa, rumia sanoja sanottuamme.

Vaikka Perkele tuskin pahastuisi hänen nimensä huutamisesta, ei liene väliä millä lailla raivoaan purkaa. Kunhan muistaa purkaa sitä juuri silloin, kun tilanne on päällä. Tämän voi tehdä kotioloissa vaikka tyynyä hakkaamalla, ylös-alas hyppimällä, nyrkkeilysäkkiä murjomalla. Jotkut saavat helpotusta huutamalla auton ikkunasta suoraa huutoa.

Kaikki keinot ovat sallittuja, paitsi sellaiset jotka vahingoittavat eläviä olentoja, itsemme mukaan lukien.

Työpaikoilla, joissa turhautumistilanteet ovat toistuvia, asia on hieman vaikeampi hoitaa. Ehdotankin, että työpaikoille perustettaisiin äänieristettyjä Perkele-huoneita, jonne saisi mennä karjumaan sydämensä kyllyydestä kun turhautumisen tunne kasvaa sietämättömäksi.