Työtä voi kokemukseni mukaan tehdä pääasiasassa kahdella tavalla, tekemällä tai oleilemalla.
Hyvin monet työpaikat perustuvat oleilemiseen. Jostain minulle tuntemattomasta syystä työnantajat ja esimerkiksi Elinkeinoelämän Keskusliitto uskovat, että juuri oleilemalla saadaan ihmisistä eniten irti. Tärkeämpää kuin mitä ihmiset tekevät, on se, että he ovat työpaikalla.
Ei tunnu olevan niin suurta väliä miten työpaikoilla oleillaan.
Luin jostain, että 40% toimistotyöntekijöiden työajasta menee ihmettelyyn. Ei tiedetä, mitä tehtäisi eikä etenkään miksi. Jos työntekijä tekee normaalla 40 tunnin työviikkoa, hän siis käyttää työjastaan 16 tuntia ihmettelemiseen. En usko, että hän tuona aikana saa aikaiseksi paljonkaan sellaista, mikä ilahduttaisi EK:in virkamiehiä. Tuskin muuta kuin jokusen Facebook-päivityksen ja närästystä liiasta kahvin juomisesta.
Ihmettely sinänsä on hienoa. Minä vietän suuren osan päivästäni ihmettelyyn. Juuri nyt, kesän ollessa kukkeimmillaan, en esimerkiksi pysty olemaan ihmettelemättä, miten pian pohjoisen luonto elpyy jokavuotisesta jääkaudesta. Kuljen usein koirani kanssa Puotilan siirtolapuutarhan ohitse ja olen joka kerta yhtä vaikuttunut. On vaikea uskoa, että muutama viikko sitten tienoon peitti jääkuori.
Mutta sellainen ihmettely, jonka laukaisee hämmennys, ei yleensä johda mihinkään hyvään. Se johtaa turhautumiseen, uupumukseen ja tyytymättömyyteen.
Se johtaa myös stressiin. Negatiiviseen ihmettelyyn liittyy usein ylivoimaisuuden kokemus. Kun ei ymmärretä, miksi jokin asia pitää tehdä, siitä tulee kummajainen, johon ei saa otetta.
Ihminen on tuloksellisin ollessaan virtauksessa, flowssa. Minä esimeriksi olen flowssa kirjoittaessani. Saatan herätä aamulla kärsimättömänä, koska haluan heti kirjoittamaan. Nyt voidaan tietenkin huomauttaa, ettei kukaan voi olla flowssa jatkuvasti. Ei voikaan. En minäkään voi olla. Jos olisi koko ajan virtauksessa, ei ymmärtäisi nauttia siitä. Silloin se menisi eräällä tavalla hukkaan.
On tehtävä myös asioita, joiden parissa on lähes mahdotonta paeta negatiivisen ihmettelyn kirousta. Nämä asiat liittyvät minun tapauksessani yleensä siihen, miten luon yhteyden kirjoittamiseni ja toimeentulon välille.
Onneksi maailmassa on ollut paljon viisaita miehiä. Kuten Vilfredo Pareto. Hänen mukaansa nimetty periaate, pareto-optimi, on loistava apuväline asiassa kuin asiassa, koska se näyttää jollain mystisellä tavalla heijastelevan sitä, miten Maailmankaikkeus toimii. Olen ollut tietoinen pareto-optimista kouluajoistani asti, mutta vasta uuden esikuvani Tim Ferrisin teos “4-Tunnin Työviikko” sai minut oivaltamaan, miten käyttökelpoinen se on.
Pareto-optimin mukaan maailma toimii 20/80 -suhteen mukaan. 80% seurauksista on peräisin 20% syistä. Tai päinvastoin.
Ferris kertoo vakavan uupumuksensa keskellä kysyneensä kaksi kysymystä:
1. Mitkä 20% tekijöistä aiheuttavat 80% ongelmistani?
2. Mitkä 20% tekijöistä aiheuttavat 80% onnellisuudestani?
Koska jokaisen tässä Maailmankaikkeudessa tulisi lukea Ferrisin kirja, en kerro yksityiskohtaisemmin, mitä näistä kysymyksistä seurasi. Kerron vain, mitä pareto-optimin omaksuminen merkitsi omassa elämässäni.
Tein sen mukaan nimittäin päätöksen. Päätin, että teen rakastamiani asioita 80% päivässä. Niitä asioita, joita en millään opi rakastamaan mutta jotka vain on pakko tehdä, teen 20% päivässä. Koska 80/20 on periaate jonka mukaan koko Maailmankaikkeus toimii, se toimii myös minun kohdallani, koska olen osa tätä Maailmankaikkeutta. Ja se on osa minua.
Päivätasolla tämä merkitsee, että varaan noin 1,5 tuntia sellaisten tehtävien tekemiseen, jotka liittyvät suoraan tai välillisesti rahan siirtelyyn paikasta toiseen. Loput 6,5 tuntia käytän rakastamaani toimintaan: lukemiseen, oppimiseen, pohtimiseen, kirjoittamiseen. Kasvamiseen! Itseasiassa käytän siihen loput koko valveillaoloajastani mutta koska haluan pitää epämieluisten tehtävien määrän mahdollisimman pienenä, käytän laskuissani 8 tunnin työpäivää.
Kun teen sitä, mitä rakastan, olen flowssa ja kun olen flowssa, olen tuottelias. En siis voi muuta kuin menestyä!
Uskoisin, että jos kaikilla työpaikoilla tehtäisiin näin, tuottavuus kasvaisi ilman uupumusta.
Mitenkö pareto-optimoitu elämä sujuu? En tiedä. Keksin sen nimittäin juuri nyt, tätä päivitystä kirjoittaessani. Palaan siis tähän asiaan myöhemmin.
Kun aloitin tämän kirjoittamisen, en ajatellut Paretoa lainkaan. Ja tässä sitä nyt ollaan.
Flow on ihmeellinen asia.