Me kaikki tiedämme tämän tunteen: Pitäisi tehdä jotain. Emme pääse alkuun. Keksimme kaikenlaisia sijaistoimintoja sukkien pesemisestä hellan taustan jynssäämiseen. Englanninkielessä on oma sanakin kuvaamaan asioiden viivyttelyä: Procrastination. Se tarkoittaa kirjaimellisesti huomiseen siirtämistä. Ajatus on sama kuin espanjankielen käsitteessä mañana. Älä tee tänään sitä, minkä voit tehdä huomenna.

Suomenkielessä ei ole, mielenkiintoista kyllä, tätä ilmiötä kuvaavaa käsitettä. Johtuuko se siitä, että asioiden lykkäämistä ei ole arvostettu puurtamista ja velvollisuudentuntoa korostavassa kulttuurissamme tarpeeksi, jotta se olisi saanut oman sanan?

Kutsutaan asioiden lykkäämista nyt vaikka vitkutteluksi.

Vitkuttelu voi kohdistua joko pieniin jokapäiväisiin asioihin, jotka pitäisi saada tehdyksi, koska niiden tekemättä jättäminen tuottaa harmia, tai sitten isoihin, koko elämää koskeviin päätöksiin.

Esimerkki edellisistä on laskujen maksaminen. Jostain syystä minulla on suuria vaikeuksia maksaa laskut ajoissa. Lykkään asiaa viimeisille hetkille asti. Ei ole tavatonta, että joudun maksamaan viivästyssakkoja. Toimin näin siitä huolimatta, että joka kerta laskut maksettuani, tunnen suurta helpotusta. Minusta on yleensä ihanaa havaita, että minulla oli taas rahaa maksaa kaikki laskut ja laskupino pöydältä on kadonnut.

Toimin siis omia etujani vastaan. Aiheutan itselleni kärsimystä vitkuttelulla. Miksi ihmeessä teen niin?

Vastaus on todennäköisesti se, että vitkuttelusta on tullut minulle tapa. Mehän olemme tapojemme orjia, aivan kirjaimellisesti. Mutta yleensä meitä orjuuttavat sellaiset tavat, joiden noudattamisesta saamme palkinnon. Tällainen on esimerkiksi netissä roikkumisen tapa. Internet tarjoaa aina jotain uutta ja kiinnostavaa, loputtomasti. Mutta joskus tapoja pönkittää pelko. Laskujen suhteen kyse on varmasti juuri siitä. Pelkään maksaa laskuja, koska pelkään, että rahat loppuvat. Pelkään sitä siitäkin huolimatta, että yleensä näin ei käy ja vaikka kävisikin, mitään katastrofia ei tapahdu. Asioita voi aina järjestellä. Mutta jos niille ei tee mitään ja vitkuttelee tarpeeksi kauan, seurauksena voi olla katastrofi.

Vitkuttelu voi kohdistua myös koko elämää koskeviin ratkaisuihin. Vaikka näiden ratkaisujen tekemättä jättäminen ei välttämättä johda mihinkään välittömään kriisiin, voivat seuraukset olla pitkällä juoksulla kohtalokkaat.

Seurauksena voi nimittäin olla elämätön elämä ja sehän lienee pahempaa kuin mikään.

Otan taas esimerkin omasta elämästäni.

Kirjoitin juuri ensimmäisen kirjani, joka julkaistiin 57- vuotissyntymäpäiväni kynnyksellä. Voin tiivistää kokemukseni sanomalla,että en ole koskaan tehnyt mitään, mikä olisi sujunut niin helposti, vaivattomasti ja nopeasti. Kirjoitin käsikirjoituksen muutamassa kuukaudessa. Olin täydessä virtauksessa sitä kirjoittaessani. Lähetin sen hetken mielijohteessa ja hyvin keskeneräisenä kymmenelle kustantajalle. Kaksi niistä tarttui siihen. Kustantaja, joka päätyi kirjan kustantamaan osoittautui parhaimmaksi mahdolliseksi. Sain kustannustoimittajan, jota parempaa en olisi voinut toivoa. Kirjan markkinointi onnistui niin hyvin, että pääsin 3 viikkoa kirjan julkaisemisen jälkeen hetkeksi Adlibriksen top 10 listalle kolmanneksi. Lista elää koko ajan mutta silti sinne pääseminen edes hetkeksi on saavutus tuntemattomalle esikoiskirjailijalle, varsinkin kun tämä lähentelee kuudettakymmenettä ikävuotta.

En kerro tätä kehuakseni itseäni, koska, kuten olen useasti todennut, en itse asiassa kirjoittanut kirjaani itse. Teksti tuli faksina taivaasta ja kustannustoimittaja teki siitä kirjan. Kerron tämän siksi, että olen nyt ymmärtänyt kauhistuttavan asian. Odotin elämäni ehtoopuolelle, jotta ryhtyisin tekemään sitä, mitä parhaiten osaan. En ole maailma paras kirjoittaja mutta kirjoittaminen on asia, joka sujuu minulta paremmin kuin mikään muu, koska pääsen sen parissa virtaukseen, flowhun.

Sen sijaan, että olisin tehnyt mitä osaan tehdä parhaiten, tein sitä mitä luulin, että minun pitäisi tehdä, jotta eläisin hyvän elämän. Tämän lauseen kirjoittaminen tuotti minulle hirveää tuskaa ja sen lukeminen tuntuu vielä hirveämmältä. Minua vaanii ajatus, että olen hukannut elämäni.

Mitä siis pitäisi tehdä, jotta mahdollisimman varhain pääsisi kiinni siihen, mikä on todellinen kutsumuksemme, dharmamme?

Vastaus tähän on itse asiassa paradoksi. Meidän ei niinkään pidä tehdä mitään kuin olla tekemättä. Minun tapaukseni valaisee asiaa. Olen koko elämäni yrittänyt tehdä jotain, olla jotain, päästä jonnekin ja saavuttaa jotain. Suurimmat onnistumiseni ovat kuitenkin saapuneet luokseni ilman suuria ponnisteluja: lapseni ja nyt julkaistu kirjani. Lasten tuleminen on tietysti sillä lailla erilainen asia, että sen hoitaa elimistö hyvässä tapauksessa aivan itsestään. Kirjan eteen on tehtävä jotain. Mutta tämä jotainkin onnistuu parhaiten, kun antautuu virtaukseen ja ohjattavaksi. Kun antaa mennä, välittämättä seurauksista ja lopputuloksesta ja siitä onko missään mitään järkeä.

Aikanaan minua esti kirjoittamasta ajatus, että ensinnäkin kaikki hyvät kirjat on jo kirjoitettu (!)  ja toiseksi, oli järjetöntä kirjoittaa koska maailmassa oli niin paljon minua lahjakkaampia kirjoittajia (!!). Samalla logiikalla en koskaan leipoisi pullaa, istuttaisi kukkia tai maalaisi seinää. Aina jossain on joku joka tekee nämäkin asiat minua niin paljon paremmin.

Jos juuri nyt vitkuttelet elämäsi isojen ratkaisujen kanssa, annan sinulle muutaman neuvon:

1.
Lakkaa ensinnäkin stressaamasta asiasta. Se ei edistä asioita lainkaan vaan päinvastoin, pitää sinut kiireisenä ilman, että saat mitään aikaiseksi. Hyvän elämän voi aloittaa milloin vain, vaikka 56-vuotiaana tai myöhemminkin. Ehdit kyllä. Minun elämässäni ei mikään kysymys ole löytänyt vastausta etsimällä. Etsimättä ne sensijaan yleensä löytyvät.

2.
Keskity tekemään kaikki asiat, jotka eteesi tulevat, mahdollisimman hyvin. Siten ikään kuin kasvat ulos nykyisestä elämästäsi, kohti unelmaelämääsi. Kyse ei siis ole siitä, että nykyisessä elämässäsi olisi jotain vikaa. Sinusta on vain tullut sitä isompi.

3.
Opettele olemaan kiitollinen. Kiitollisuus on voima joka vie eteenpäin. Tyytymättömyys sen sijaan pitää paikallaan tai vie jopa taaksepäin. Ole siis kiitollinen, aina ja kaikesta, niin hyvä elämässäsi lisääntyy itsestään.

4.
Jos jokin asia toistuvasti tökkii, on olemassa mahdollisuus, ettei sen tekeminen ole sinun tehtäväsi. Oikeiden asioiden tekeminen on aina enimmäkseen helppoa ja vaivatonta, koska ne tehdään virtauksessa. Väärien asioiden tekeminen taas tuottaa tuskaa eikä niistä seuraava onnistumisentunne koskaan ole pitkäkestoinen. Koeta keplotella tällaisista eroon mikäli vain mahdollista. Ei ole mikään häpeä tunnustaa, ettei osaa, halua tai jaksa. Luovuttaminen on usein viisasta. Todellinen elämän mysteeri sitä paitsi on, että saamme usein sen mistä luovumme ja juuri kun olemme luovuttaneet.

5.
Opettele erottelemaan tärkeät asiat kiireellisistä. Tärkeät asiat liittyvät juuri kutsumukseesi. Niiden tekemiseen sinun pitäisi säästää paras vireesi ja luovuutesi. Niille sinun pitäisi raivata aikaa. Kiireelliset asiat ovat rutiiniasioita, jotka pitää saada pois päiväjärjestyksestä, sellaisia kuin laskujenmaksu tai jonkin pakollisen EU-raportin kirjoittaminen. Niidenkin tekeminen on syytä tehdä huolellisesti mutta mahdollisimman nopeasti ja niihin liiaksi uppoamatta, koska ne eivät yleensä johdata sinua tielläsi eteenpäin. Kuka haluaisi viettää ikuisuutensa maksamalla laskuja tai kirjoittamalla EU-raportteja?

Uppoa sen sijaan siihen, minkä tekemistä rakastat. Tiedät kyllä mitä ne asiat ovat. Niitä tehdessäsi pääset virtaukseen. Älä kuuntele tässä asiassa kenenkään muun mielipiteitä, paitsi siinä tapauksessa, että olet aivan hukassa itsesi kanssa ja lähelläsi on poikkeuksellisen viisaita ihmisiä. Kuuntele heitä mutta älä niitä, jotka käyttävät sellaisia sanoja kuin ”turvallisuus”, ”eläke”, ”pahanpäivänvara” ja ”realismi”. Kuka haluaisi elää elämänsä  eläkepäiviä odotellen, jossakin turvakuplassa, pahaan päivään varautuen ja uskoen vain siihen, mitä juuri nyt edestään löytää?