Kun vanhempi poikani oli pieni, hän tuli kerran luokseni ja sanoi, että hänellä oli “joku olo”.

Tämä ilmaisu jäi osaksi perheemme retorista perintöä, sillä me kaikki koimme sen niin osuvaksi. Meistä itse kukin havaitsi olevansa usein tilanteessa, jossa tuntui joltain muttei tarkkaan tiedetty, miltä.

Oloja, tunteitaja ja tuntemuksia tulee ja menee eikä kaikille osaa antaa nimeä.

Neale Donald Walsch, joka keskusteli Jumalan kanssa kolme vuotta ja kirjoitti näistä keskustelusta sarjan bestsellereitä, sanoo, että Jumlala puhuu meille etupäässä tunteiden kautta. Siksi jokainen tunne tai tuntemus pitäisi ottaa vakavasti.  Se on viesti. Sillä on tarkoitus. Sitä pitäisi kuunnella.

Olemme länsimaissa oppineet olemaan kiinnittämättä huomiota niin fyysisiin kuin henkisiin tuntemuksiimme. Jos sattuu tai särkee, otamme särkylääkkeen. Moni lääkärikin suhtautuu kipuihin kuin ne olisivat vain kehon vaatimuksia saada lisää jotain lääketehtaan valmistetta. Ota pari buranaa niin kyllä se siitä.

Luin jutun jossa kerrottiin särkylääkkeen tehoavan jopa särkyneen sydämen aiheuttamaan kipuun. Tämä johtuu siitä, että aivot eivät tee eroa fyysisen ja psyykkisen kiputuntemuksen välillä. Jokainen surun murtama ihminen tietää tämän. Suru sattuu.

Mutta ei hätää! Apua on saatavilla apteekin hyllyltä!

Mutta entä jos Neale Donald Walsch on oikeassa? Entä jos meidän pitäisikin kuunnella kehomme tuntemuksia ja yrittää tulkita niiden viestejä, ennenkuin salpaamme tunnesignaalit?

Yksi terveyttämme suuresti haittaava seikka on, ettei meillä ole mahdollisuuksia purkaa raivon ja turhautumisen tunteita heti, kun tunnereaktio syntyy. Tästä on ollut jo puhetta. Tunteita on opittu säilömään sopivaa hetkeä varten. Useimmiten sellaista ei koskaan tule. Tunne jää kiertelemään elimistöön, kuin ilmavaiva, aiheuttaen paitsi kaikenlaisia terveysongelmia, myös ihmissuhdeongelmia. Me kun puramme näitä tunnejumeja yleensä lähimmäisiimme ja varsinkin niihin, joilla ei ole mitään tekemistä minkään kanssa.

Puhutaan “tunteiden käsittelemisestä” ja “surutyöstä”, joita tehdään ohjatusti ja sopivan hetken tultua ja asiantuntijan avustuksella.

Mutta ennenkuin sopiva hetki tulee, toimitaan lääkkeen voimalla, sillä toimintakykyisyys on meidän kulttuurissamme ollut suuresti arvostettua ainakin sotavuosista saakka. Suomalaiset “selvisivät” sotatraumoistaan vaikenemalla – ainakin kodin ulkopuolella. Oma isäni heräsi öisin omaan huutoonsa vielä 50-luvun lopussa kun sodasta oli kulunut jo lähes 15 vuotta. Hän kuoli 68-vuotiaana – sodan murtamana miehenä.

Mutta siitähän ei puhuttu.

Kehomme on uskomaton organismi, joka toimii kuin pieni tehdas. Se on jatkuvassa muutoksessa ja toiminnassa. Samoin on aivojemme laita.

Entä jos jonkin tunteen tai tuntemuksemme vallatessa pysähtyisimme heti kuuntelemaan, mitä se meille viestii? Ehkä kyseessä on alitajuntamme hälytysjärjestelmä. Alitajuntamme nimittäin on paljon paremmin perillä siitä, mitä meille tapahtuu, kuin tietoinen mielemme, joka yleensä on melko pihalla kaikesta. Valitettavasti olemme tietoisen, ajattelevan mielemme armoilla.

Kun sinut valtaa “joko olo”, mene hiljaisuuteen kuuntelemaan, mitä se sinulle kertoo. Anna sen tulla. Anna sen olla. Kehomme on muutakin kuin satunnaisia soluprosesseja ja veren virtausta. Se on älykäs systeemi, joka toimii tarkoituksenmukaisesti. Se on ohjelmoitu palautumaan terveyden tilaan ja siksi se pyrkii korjaamaan kaikki häiriötilat – aivan ilman buranaakin.

Kuuntele erityisesti tunteitasi. Ne ovat kompassisi. Jokaisella tunteella on tarkoitus. Se on viesti.

Kuuntele, mitä se kertoo. Nyt!