Minun on nyt tultava kaapista ulos.

Olen rasisti.

Kuulun siihen joukkoon ihmisiä, jotka ovat ennakkoluuloisia, vihamielisiä ja typeriä. Kuulun joukkoon, joka sylkee tummaihoisten silmille, kääntää päänsä kun maahanmuuttajalapsia potkitaan päähän ja haluaa rajat kiinni.

Olen lisäksi vielä sotaveteraanin tytär.

Toisaalta olen asunut neljässä maanosassa ja minulla on facebook-kavereita (laskujeni mukaan) ainakin kahdestakymmenestä maasta. Minulla on mosambikilais-australialainen kummipoika, suomalais-burmalainen kummityttö, olen ollut korviani myöten rakastunut niin afrikkalaiseen ja kuin afroamerikkalaiseenkin mieheen, lähin kollegani on intialais-englantilainen, vävypoikani irlantilainen, lasteni serkuista yksi on saksalainen ja kaksi Brasiliasta. Tällaisessa kansojen sekamelskassa ei ole muuta vaihtoehtoa kuin keskittyä kuhunkin ihmiseen ja unohtaa, mistä he ovat kotoisin koska sillä ei kokemukseni mukaan ole suurtakaan väliä.

Lisäksi olen itse maasta- ja maahanmuuttaja.

Nyt asun Itä-Helsingissä.

Miten tällainen ihminen on mahdollinen.

Helposti. Se on mahdollista, koska olen suomalainen.

Viimeaikoina facebook-sivuillani on jaettu useita artikkeleita, joissa todetaan suomalaisten olevan rasisteja. Näissä artikkeleissa annetaan asiasta esimerkkejä. Ne ovat usein aivan hirveitä. Väkivaltaa, törkeyksiä ja suoranaista pahuutta. Tällaisia me suomalaiset olemme.

Olemmeko?

No, minä en ainakaan ole. Enkä tunne henkilökohtaisesti ketään, joka olisi. Tunnen kyllä erään ”maahanmuuttokriittisen” henkilön, jonka kanssa olen joskus joutunut asiasta kiistaan. Kiistelemistä haittaa kuitenkin suuresti se, että kyseinen henkilö on tehnyt maahanmuuttajien eteen paljon enemmän kuin minä. Hänellä on ollut vuosia omasta maastaan paennut ystäväperhe, jota hän on auttanut ja tukenut, silloinkin kun jäi itse työttömäksi. Minä olen keskittynyt enemmänkin vain puhumaan asiasta.

En väitä, etteikö Suomessa olisi ihmisiä, jotka toimivat rasistisesti. En ole sokea. Asunhan Itä-Helsingissä. Mutta väite, että suomalaiset olisivat rasisteja on totuusarvoltaan samanarvoinen kuin väite, että muslimit ovat terroristeja.

Eräs kolumnisti sanoi, ettei enää tunne Suomea. En minäkään tunne. Suomesta on tullut Ajankohtaisen Kakkosen teemailta. Istumme eri ryhmiin jaettuna, nokitusten, ja kyräilemme toisiamme. Jokaisella on otsassaan leima. Siinä välissä hääräävät tiedotusvälineet ja lietsovat vastakkainasettelua.

Mikä saa teinipojan potkimaan maassa makaavaa maahanmuuttajapoikaa?

Rasismi?

Tuskin. Väkivaltainen käyttäytyminen kumpuaa jostain muualta kuin siitä, ettei hyväksy erilaisuutta. Suomessa ollaan nyt vaikeassa tilanteessa enkä puhu nyt taloudellisista ongelmista. Suomessa on kurjaa. Perheissä käytetään päihteitä, lapsia laiminlyödään, väkivalta on osa arkea. Ahdistaa. Ei kukaan täysissä tolkuissaan oleva lähde sylkemään toisen kasvoille, oli tämä toinen peräisin vaikka  Sirius-planeetalta.

Jokaista väkivaltaan sortunutta suomalaista kohtaan löytyy ainakin kymmenen mummoa, jotka kutovat sukkia vastaanottokeskusten lapsille. Ihan suomalaisia hekin ovat. Eivät suomalaiset ole rasisteja. Eivätkä sitä ole rasistitkaan. He ovat kaikki ihmisiä.

Metrossa istuessani seuraan siellä usein poikaporukoita, joissa on esillä ihmisen ihonvärit vaaleasta pikimustaan. Näissä värisuoraporukoissa juodaan energiajuomia, räplätään kännyköitä ja ollaan sellaisia kuin teinipojat nyt ovat. Ovat he mitä ovat niin värisokeita ainakin. Ja umpisuomalaisia, sen verran luontevasti he käyttävät tiettyjä v- ja h-alkuisia sanoja.

Monia ihmisiä pelottaa nyt aika tavalla ja onko se ihme? On meneillään modernin historiamme suurin kansainvaellus. Taustalla on sota, joka lietsoo terrorismia. Terroristit sanovat olevansa muslimeja. Kun näiden terroristien toimia tarkasti raportoivia tiedotusvälineitä seuraa, ei ole vaikea päätellä, että Islam on väkivaltainen uskonto. Tätä kuvastoahan meille lähetetään. Siellä ne heiluttavat konekivääreitään huivit päässä. Kaikki me jotka tunnemme muslimeja, sanomme, että hohhoijaa. Me tiedämme, ettei syy ole uskonnossa. Väkivalta vain hakee oikeutusta ja uskonto on ollut siihen aina houkutteleva vaihtoehto. Oman kirkkomme historiassa on tästä paljon esimerkkejä. Terroristit löytävät kyllä oikeutuksen terroriin vaikka Sudenpentujen käsikirjasta. Ei siihen Koraania tarvita.

Pelko on hirveä asia. Minä tiedän sen hyvin, koska elän pelon vallassa. Pelkään verenpainemittareita. Joskus menee päiviä, etten ajattele muuta kuin verenpainettani. Jos olisi olemassa Verenpainemitteiden maa,  jossa asuisi verenpainemittareita, olisin ensimmäisenä ehdottamassa rajojen sulkemista. Vihaan niitä mittareita. Haluaisin potkia niitä ja repiä ne rikki.

Tiedän kyllä sisimmässäni, ettei verenpainemittareissa ole mitään vikaa. Eivät ne minulle pahaa halua. Kun niiden kanssa pääsee lähempään vuorovaikutukseen, yhteiselo alkaa varmasti sujua. Niistä on hyötyäkin. Ne ovat oikeasti ihan mukavia kun niihin tutustuu.

Islamin tutkija Reza Aslan on sanonut, ettei uskonto ole koskaan väkivallan syy. Väkivalta syntyy kiihkoilusta. Kiihkoilusta pääsee eroon, kun tutustuu vastapuoleen ja havaitsee, ettei heissä ole mitään pelättävää. Luulisin, että tätä voi soveltaa rintamalinjojen molemmilla puolilla.

Ryhdyin aikoinaan meditoimaan koska halusin löytää itseni. Löysinkin. Samalla löysin muutkin. Oivalsin, ettei minua erota muista planeettamme asukeista yhtään mikään. Samaa ihmisyyden jatkumoa olemme kaikki. Emme selviä, ellemme yritä yhdessä. Tästä seikasta puhui Hänen Pyhyytensä Dalai Lama hiljattain.

Jos joku on rasisti niin minäkin olen. Jos joku on terroristi, niin minäkin olen. Jos joku on kukkahattutäti niin minäkin olen.

Suomalaiset eivät tarvitse kiihkoilevia teemailtoja vaan myötätuntoa. Rakkautta. Annetaan sitä. Yli rintamalinjojen.