Kuuntelin eilen Esther Hicksiä, amerikkalaista henkistä opettajaa. Hän puhui rakkaudesta.
Estherin mukaan rakkaus on linjausta (alignment). Rakkaus on siis tunne, jota tunnemme, kun olemme linjauksessa.
Linjaus tarkoittaa lyhyesti sanottuna sitä, että on se, joka on. Oma itsensä. Silloin minkään asian kanssa ei tarvitse kamppailla.
Kun on se, joka on, on sovussa paitsi itsensä, myös maailman kanssa. Silloin on helppo rakastaa ja tulla myös rakastetuksi.
Rakkautta ei Estherin mukaan pidä etsiä. Se pitää sallia. Sen pitää antaa tulla. Se tulee kyllä, kun keskittyy omaan linjaukseensa.
Jos ei ole linjauksessa, mikään ei suju, rakkauskaan. Ja kuten Marilyn Monroe aikanaan lauloi, jos rakkaus menee väärin, mikään ei mene oikein.
Ja oli aivan oikeassa.
Mistä tietää olevansa linjauksessa?
Esther kertoo esimerkin. Kylmällä säällä ulos mennessämme meillä on kaksi vaihtoehtoa: joko palella tai laittaa takki päälle. Jälkimmäinen vaihtoehto on linjauksen mukaista toimintaa, koska olomme on silloin hyvä.
Kaikki mikä tuntuu hyvältä, on linjausta.
Linjauksen vastakohta on vastustelu (resistanssi). Se on sitä, että kulkee kylmässä ilman takkia ja kärsii. Kun takki on päällä ja olo lämmin, kuljetaan vähimmän vastustelun polkua (the path of least resistance). Tehdään sitä, mikä tuntuu mukavalta ja helpolta.
Kaikki mikä tuntuu pahalta, on vastustelua.
Eikä se mikä tuntuu pahalta, ole rakkautta.
Kysyin kerran eräältä työtoveriltani, nuorelta mieheltä, mitä rakkaus hänen mielestään on.
Sitä tietää rakastavansa toista ihmistä silloin, kun tuntee olevansa hänen seurassaan parhaimmillaan.
Se oli minusta todella hyvä vastaus. Rakkaus saa meistä esiin meidän parhaat puolemme koska rakastaessamme olemme omia itsejämme.
Kukaan ei tietenkään voi koskaan olla jatkuvassa linjauksessa. Pyyteetön, puhdas rakkaus on lähes mahdotonta meille ihmisille. Erityisen vaikeaa se on romanttisissa suhteissa, sillä ne ovat aina enemmän tai vähemmän Egojen temmellyskenttää. On hyvin vaativaa rakastaa pyyteettömästi sellaista ihmistä, johon on palavasti rakastunut.
Välillä rakkaus rakoilee. Se kuuluu elämään. Näitä väistämättömiä olemisen hankauskohtia Esther kutsuu kontrasteiksi. Nekin ovat arvokkaita. Kontrastit nimittäin väläyttävät meille, mitä emme halua. Me emme halua voida huonosti emmekä me halua kärsiä vaikka niin voisi joskus luulla, kun meitä ihmisiä katselee.
Esther Hicksin mukaan ihmisellä on vain yksi velvollisuus: päästä linjaukseen ja pysyä siellä.
Hyvä uutinen on, ettei linjaukseen pääsemiseksi tarvita mitään eikä ketään. Me pääsemme sinne aivan omin voimin kun vain hieman harjoittelemme.
On syytä jälleen kerran palauttaa mieleemme, millaisia olentoja me ihmiset olemme. Meissä on ajatteleva mieli (Ego), joka reagoi tunneperäisesti ympäristömme tapahtumiin ja omiin tuntemuksiimme. Se rakastaa draamaa ja asioiden paisuttelua.
Meissä on myös Tietoisuus, joka on kuin hiljainen tarkkailija tunnemyrskyjemme taustalla. Se seuraa Egon sähläämistä ja pudistelee vaiteliaana päätään.
Mitä enemmän haemme yhteyttä Tietoisuuteemme, sitä paremmin pysymme linjauksessa. Se onnistuu parhaiten hiljaisuudessa. Kun suljemme silmämme ja istumme hetken omaan hengitykseemme keskittyen, ulkopuolinen maailma etääntyy ja pääsemme lähemmäksi sitä, joka me todella olemme. Rajaton tietoisuus.
Ja puhdas rakkaus.
Se, miten maailman näemme, on tulkintaa. Tulkinta riippuu mistä näkökulmasta asioita katselemme. Jos lakkaamme kamppailemasta elämää vastaan ja otamme sen vastaan sellaisena kuin se on, alamme kulkea vähimmän vastustelun polkua. Sitä pitkin pääsemme vähitellen linjaukseen. Alamme rakastaa itseämme ja elämäämme ja vähitellen koko maailmaa.
Ja maailma alkaa rakastaa meitä ilman että meidän pitää sitä rakkautta mitenkään ansaita tai järjestää.
Eivät tällaiset muutokset hetkessä tapahdu. Mutta ei niiden tarvitsekaan. Pienet kontrastit tuovat elämään sitä särmää, joka saa elämän tuntumaan elämältä. Kun kontrastit sitten välillä hellittävät, pystyy taas nauttimaan linjauksen tuottamasta rakkauden tunteesta. Se on se tunne, että on kotonaan ja että on juuri se joka on.
Eikä sen hienompaa tunnetta olekaan.