Eräs ystäväni antoi palautetta viime viikon haasteestani, jonka tarkoituksena oli pitää kahden viikon tauko murehtimisesta. Hän sanoi sen olevan todella vaikeaa yrittäjälle. Yrittäjän elämähän on jatkuvaa kamppailua. Jos hetkeksikään hellittää, korttitalo on vaarassa romahtaa.

Mutta minkä hellittämisestä oikeastaan on kyse?

Ja millä tavalla murehtiminen auttaa pitämään korttitaloa kasassa?

Aivomme ovat evoluution kuluessa kehittyneet pitämään meidät hengissä ja turvassa. Esihistoriallisina aikoina ruokaa ei ollut tarjolla valmiiksi pakattuna kuten nyt eikä ollut poliiseja suojelemassa meitä väkivallalta. Ei ollut myöskään minkäänlaista järjestelmää erottamaan oikeaa väärästä ja hyvä pahasta. Ennen järjestäytyneitä yhteiskuntia elimme ”kaikkien sodassa kaikkia vastaan” kuten filosofi Thomas Hobbes asian ilmaisi.

Olosuhteissa, joissa puute oli jatkuvasti vieraana ja ympäristö täynnä uhkia, paras turvamme oli Ajatteleva Mielemme. Se aktivoi mantelitumakkeemme, joka sitten laukaisi taistele tai pakene –reaktion. Se taas sai aikaan hormonimyrskyn, joka viritti kehomme selviämään uhkaavista tilanteista.

Homo sapiensille oli aikanaan eduksi olla kartalla siitä, mitä tapahtui. Mutta nyt ovat ajat toiset.

Uhista on tullut vaikeasti hahmotettavia. Esimerkiksi rahatalouteen siirryttäessä saimme eteemme uuden haasteen. Rahan. Sen sijaan, että hankkisimme elantomme metsästäen tai keräillen tai maata viljellen, meidän on hankittavaa rahaa, jonka vaihdamme tarvitsemiimme tai haluamiimme asioihin. Rahan hankkiminen on yhtäältä helpompaa (sitä saadakseen ei esimerkiksi tarvitse asettautua vaarallisiin metsästystilanteisiin) ja toisaalta vaikeampaa (sen hankkiminen on monimutkaisempaa kuin esimerkiksi sienien ja polttopuiden kerääminen).

Raha keksittiin varmaankin yksinkertaistamaan asioita mutta vähitellen siitä tuli vihollisemme. Vaikka Homo Sapiens on käyttänyt rahaa tuhansia vuosia, emme vieläkään ole oppineet tulemaan toimeen sen kanssa. Nyt olemme tilanteessa, jossa ajattelemme rahaa suuren osan päivästä ja erityisesti silloin, kun meidän ei lainkaan tarvitsisi.

Rahahuolet ovat murheistamme yleisempiä.

Toisin kuin voisi kuvitella, rikastuminen ei niitä välttämättä poista. Will Smith, Hollywood-näyttelijä ja miljonääri kertoi eräässä haastattelussa heräävänsä yhä aamuöisin rahapaniikkiin. On kuin hänen aivojensa kovalevy ei vielä olisi tallentanut tiedostoa jossa sanotaan, että rahahuolten aiheet ovat hänen osaltaan pysyvästi ohi.

Suhteemme rahaan paljastaa erään seikan, joka on murehtimisen kannalta olennaista: murehtiminen on tapa. Se on vuosituhansia kestäneen kehityksen tulosta.

Taistele tai pakene –reaktio auttoi ehkä Roope Ankkaa siinä tilanteessa, kun Karhukopla hyökkäsi hänen rahasäiliöönsä, mutta meitä se ei auta rahahuolissamme. Päinvastoin. Se stressivaste, joka silloin syntyy, lamaannuttaa aivojemme kehittyneimmän osan toiminnan. Emme siis kykene ajattelemaan kirkkaasti, johdonmukaisesti emmekä luovasti.

Ongelma on, että koska murehtiminen on syvään juurtunut toimintamalli, sitä on todella vaikea lopettaa.

Mutta alkuun pääsee, kun ymmärtää, että murehtiminen ei ole koskaan missään suhteessa mihinkään ulkopuoliseen tilanteeseen. Murehtija näkee maailman murheenaiheittensa läpi. Kun yksi ongelma ratkeaa, hänen aina valppaana oleva mielensä etsii kyllä uuden. Siinä hän sitten kulkee kehää, Murheen pitäessä häntä kiinni kuin pässiä narusta.

Tunnen monia ihmisiä, jotka eivät murehdi juuri koskaan. Tämä ei suinkaan tarkoita, etteivätkö he kokisi vastoinkäymisiä. Nehän kuuluvat elämään yhtä olennaisesti vesipisarat sateeseen. Elämää ei tarjoilla meille valmiina pakettina vaan sarjana kokemuksia. Kohtaamme jatkuvasti haasteita ja se, miten niihin suhtaudumme määrittelee minkälainen kokemuksemme elämästä on.

Murehtimattomilla on yksi yhteinen piirre. He yleensä pärjäävät hyvin. Ulkoapäin katsottuna näyttää siltä, että heillä on paljon vähemmän huolenaiheita kuin murehtijoilla. Heillähän menee paremmin. Mutta ei heillä mene paremmin siksi, että aiheita huoleen heiltäkään puuttuisi. He eivät vain jää murehtimaan niitä. Sen sijaan he toimivat. Koska he ovat kirjaimellisesti suurimman osan valveillaoloajastaan täysissä järjissään, he löytävät toimivia ratkaisuja ongelmiinsa.

Siksi olisi niin tärkeää pitää pieni tauko murehtimisesta.

Pienestä tauosta voi tulla isompi tauko. Vähitellen mieli tottuu uusille tavoille. Mieltään voi kouluttaa kuten pientä lasta, jollaisiksi murehtiessamme muutumme. Sille voi sanoa, että lopetapa nyt riehuminen. Tule takaisin sitten, kun olet kiltisti. Minä en lähde nyt mukaasi rettelöimään.

Murehtimisen sijaan voisi istahtaa alas ja pitää pienen meditaatiohetken. Keskittyä hengittämiseen ja olemiseen tässä ja nyt. Takaan, että se auttaa.

Minä muuten jatkan nyt omaa haastettani. Aion olla murehtimatta vielä kuukauden. Ei se helppoa tule olemaan mutta päätös on muutoksen ensimmäinen askel.