Olen viime päivinä saanut lukijapalautetta (kiitos jokaisesta!), joista useimmissa esiintyy kysymys:
Mitä minun pitäisi elämälläni tehdä?
Monilla tuntuu olevan tunne, että vaikka kaikki olisi hyvin, jotain puuttuu.
Tämä ei liene ihme, sillä nyt niin rajusti kasvava elämäntaitobisnes lietsoo meissä jokaisessa olevaa kaipuuta olla erityisiä. On kaikenlaista kurssia ja kirjaa joiden viesti on, että Sinustakin Voi Tulla Tähti – kun vain ryhdyt kokkailemaan juuri tämän reseptin mukaan.
Toisaalta elämäntaitoteollisuus tuskin kukoistaisi, jos ihmiset eivät oikeasti haluaisi olla jotain muuta kuin ovat.
Lapsinahan olimme aivan varmoja, että meistä tulee isona supersankareita. Mielenkiintoista kyllä, nämä sankarit eivät silloin olleet Nobel-palkintoja napsivia rakettitieteilijöitä, menestyskirjailijoita tai YK:n pääsihteereitä. He olivat palomiehiä, lakaisukoneenkuljettajia tai kampaajia. Tyttäreni halusi aikanaan leipuri-ballerinaksi ja poikani arkkitehti-poliisiksi (isänsä on arkkitehti ja pojan silmissä myös supersankari).
Lapset jotenkin oivaltavat luonnostaan, että supersankaruus on mielentila, jolla ei ole mitään tekemistä elämän ulkoisten tunnusmerkkien kanssa. Tämä seikka on tiedossa myös monissa Etelän kulttuureissa. Kyläpäälliköksi valitaan yleensä henkilö, jota kunnioitetaan henkisten ominaisuuksien takia. Esimerkiksi Vanuatulla asuessamme tapasin suuresti kunnioitetun päällikön, joka tienasi leipänsä siivoojana. Hän asui vaatimattomassa majassa ja kulki paikatuissa housuissa eikä hänellä ollut kenkiä. Silti häneltä hakivat neuvoa kaikki, myös varakkaat ja valtaapitävät.
Lapset eivät odottele supersankariksi pääsyään, koska he tietävät jo olevansa sellaisia. Sitten lapsille tapahtuu jotain. He omaksuvat maailman arvot, joissa ikävä kyllä on enenevässä määrin narsistisia piirteitä. Nykynuorten suosikkiammatti onkin julkkis. Tästä haaveesta saa voimansa tosi-tv:n suositut kykykilpailut.
Kun oman elämäni huolellisesti rakennetut kulissit romahtivat, ensimmäiseksi katosi se harha, että arvomme olisi jotenkin kiinni saavutuksissamme. No ei ole. Meidän arvomme on mittaamaton ja pysyvä, eikä mikään saavutus tai tappio sitä nosta tai laske. Sielunvihollisemme Ego yrittää kyllä saada meidät toisiin ajatuksiin. Se lyö kiilaa meidän ja muiden väliin ja saa meidät keskittymään eroihin yhteneväisyyksien sijaan. Koska Egolla ei ole valtaa muuhun kuin ajatuksiimme, se liioittelee niiden merkitystä. Siksi me kiinnitämme huomiota toistemme mielipiteisiin ja määrittelemme muut niiden kautta vaikka mielipide on vain hetkellinen asemoituminen muuttuvaan tilanteeseen eikä se oikeastaan ole minkään arvoinen.Wayne Dyerin mukaan Ego uskottelee meille että
- Olemme sitä, mitä omistamme
- Olemme sitä, mitä teemme
- Olemme sitä, mitä muut meistä kuvittelevat
- Olemme erossa muista
- Olemme erossa siitä, mikä elämästämme puuttuu
Kääntäen: emme ole omistuksemme. Emme ole tekomme. Emme ole muiden kuvitelmat. Emme ole erossa muista. Meiltä ei puutu yhtään mitään.
Jos sinua vaivaa tunne, että et ole ihan siellä minne olet menossa, niin se johtuu siitä, ettet olekaan. Meidän ei ole tarkoituskaan pysyä paikallamme koska se olisi mahdotonta tässä laajenevassa maailmankaikkeudessa. Mutta ei se silti tarkoita, että jotain puuttuisi. Puutekin on mahdotonta maailmassa, joka on ennen muuta yltäkylläinen. Eteenpäin meneminen ja kasvaminen ei tarkoita, että siellä missä nyt ollaan olisi jotain vikaa. Sen aika vain ehkä alkaa olla ohi.
Lähde siis eteenpäin mutta muista nuo Waynen pointit. Älä lähde tavoittelemaan mainetta ja kunniaa (ne ovat arvottomia), lähde sen sijaan tavoittelemaan omia rajojasi. On kyse sinun elämästäsi. Ainoa ihminen, johon sinun pitää tehdä vaikutus olet sinä itse. Se onnistuu vain, jos olet rehellinen itsellesi ja teet sitä mikä saa sielusi laulamaan tai sydämesi ilahtumaan, kuten Buddha sanoo.
Menestyt vain jos pidät tämän mielessäsi. Usko minua.
Mitä ikinä nyt teetkin, pystyt tekemään sen paremmin. Lisäksi pystyt tekemään paljon sellaista, mitä et ikinä kuvitellut pystyväsi tekemään. Sinä olet nimittäin supersankari. Saattaa olla, ettet aivan näytä sellaiselta, mutta ei näyttänyt kyllä Peter Parker (Hämähäkkimies) tai Clark Kentikään (Supermies), Hessu Hoposta (Superhessu) nyt puhumattakaan.
Löydä siis sisäinen Superhessusi heti tänään tekemällä jokin pieni yllättävä ja ehkä hieman pelottavakin asia. Jos tarvitset vahvistusta, syö vaikka pähkinä ja uskottele, että siinä on taikavoimia. Niinhän Hessukin tekee. Sano sitten tuntemattomalle kaunis sana, anna romanikerjäläiselle sämpylä, soita pitkästä aikaa Valma-tädille tai tunnusta rakkautesi elämänkumppanillesi. Siitä se lähtee. Pienin askelin. Pian löydätkin sitten itsesi tekemästä jotain aivan huikeaa ja häikäiset sen ihmisen, johon sinun on aina kaikkein vaikeinta tehdä vaikutus:
Sinut.