Marraskuu on kuoleman kuukausi. Sana marras tarkoittaa kuolemaa ja on sukua esimerkiksi latinankielen sanalle mors, josta romaaniset kielet ovat perineet kuolemaa tarkoittavat sanansa. Tällainen on esimerkiksi ranskalainen vastine sanalle orgasmi: la letite mort. Pikku kuolema.

Kuoleman kuukausi onkin hyvää aikaa palata perimmäisten kysymysten äärelle. Sellainen on esimerkiksi rakastuminen. Marraskuussa luonto tarjoaa vain vähän syitä kömpiä peiton alta ja voisi olla mukavaa, jos siellä olisi joku toinenkin, jonka kanssa jakaa talviuni.

Jos peiton alla joutuu olemaan yksin, saattaa siis syntyä tarve lähteä etsimään seuraa. Olisi ihanaa, jos voisi vielä rakastuakin. Yksineläjän näkökulmasta rakastuminen on houkuttelevaa kuin Seireenin laulu. Ja aivan kuin Seireenin laulu, sekin on tuhoisaa.

Viime keväänä olin tilanteessa, jossa minulle avautui rakastumisen mahdollisuus. Tartuin siihen kuin Saharan läpi ryöminyt vesilasilliseen. Olin kyllästynyt yksinoloon ja pääni oli romanttisten komedioiden pehmentämä. Pitkä tarina lyhyesti: jutusta ei seurannut muuta kuin uusia aiheita blogipäivityksiin. Mutta opin paljon.

Ensinnäkin opin, että ihminen voi rakastua rakastumisen tunteeseen. Ei välttämättä ihmiseen. Näin tapahtuu kuulemma helposti masentuneille ihmisille. Elämä on niin kurjaa, että ajatellaan rakastumisen tuovan siihen iloa. Näinhän elokuvissa tapahtuu.

Toiseksi opin, että rakastuminen on hirveää. Se on reippaasti ylimainostettua. Rakastumisen tilassa ihminen on etupäässä onneton. Jos hän on rakastettunsa seurassa, hän ei saa tästä tarpeekseen. Lisäksi taustalla häilyy jatkuva menettämisen pelko. Tämä johtaa rakastetun pakkomielteenomaiseen ajattelemiseen. Miksei se soita? Missä se on? Mitä se tekee? Mitä se todella tarkoitti tällä tekstarilla?

Rakastuminen tulee aina menetyksen varjo kantapäillään. Rakastuminen tulee myös tietyt vaatimukset mukanaan. Näistä tärkein on vastarakkauden vaatimus. Rakastunut ihminen kuolee mieluummin kuin kestää torjutuksi tulemista. Tästä ikuisesta teemasta ammentaa kokonainen maailmankirjallisuuden alalaji. Sekä elokuvateollisuus. Musiikkiteollisuudesta puhumattakaan.

En ole varma mihin ja kehen keväällä rakastuin mutta en ainakaan siihen ihmiseen, johon kuvittelin (hieman) rakastuneeni. Enhän tuntenut häntä lainkaan. En tiennyt, mikä on hänen kallein muistonsa, mistä asioista hänen mielestään ei ehdottomasti saa laskea leikkiä ja kenet hän kutsuisi päivälliselle jos voisi kutsua kenet tahansa.

Nämä ovat kolme psykologi Arthur Aronin 36 kysymyksestä, joihin yhdessä vastaamisen hän sanoo johtavan molemminpuoliseen rakastumiseen – vaikka ei tuntisi toista osapuolta entuudestaan lainkaan. Arthurin mukaan avain rakastumiseen on paljastaa oma herkkä ja haavoittuvainen itsensä ja uskaltaa jakaa haavoittuvaisuutensa toisen kanssa. Tämä vaatii suurta rohkeutta mutta myös halua päästä toista mahdollisimman lähelle. Aronin kysymyksiin vastaaminen johtaa naamioiden riisumiseen ja sydämen avaamiseen. Kysymysten lisäksi Aron ehdottaa katsomaan toista neljä minuuttia silmiin. Silloin katsoo toista silmien läpi suoraan sieluun.

Aronin kysymykset kauhistuttavat minua. Entä jos lähtisin vastaamaan näihin kysymyksiin jonkun sellaisen henkilön kanssa, johon en halua rakastua?

Tämä kysymys osuu ongelman ytimeen. Me emme käsittääkseni yleensä rakastu tuosta vain keneen tahansa vaan tapaamme rakastua meidän sopivaksi katsomaamme henkilöön. Monelle olisi kauhistus esimerkiksi ajatella rakastuvansa puolisoon, josta on eroamassa. Jos meillä olisi taikapilleri jonka nielaiseminen saisi meidät rakastumaan satunnaiseen henkilöön X, nielaisisimmeko sen?

Tuskin.

Ihmiset luulevat olevansa rakkausasioissaan vapaita mutta eivät ole. Tälle on aivan biologiset selitykset. Lapsentekoiässä etsimme kumppania, joka olisi paras mahdollinen äiti tai isä lapsillemme. Apunamme meillä on kehomme erittämät sukupuolihormonit, joita kutsutaan gamoneiksi. Niiden avulla houkuttelemme vastakkaisen sukupuolen edustajia paritteluun. Niiden mukaan suunnistamme itsekin paria hakiessamme.

Kun lapsentekovaihe on ohi, emme ole vapaita vieläkään. Alamme etsiä kumppania, joka täyttää ne edellytykset, jotka unelmakumppanillemme olemme asettaneet. Olemme siis ensin päättäneet mitä haluamme ja sitten ryhdymme sitä etsimään. Elämä voi tietysti myös yllättää. Saatamme kohdata ihmisen, jollaista emme ole lainkaan etsimässä. Tämä tapahtuu yleensä juuri silloin kun emme etsi ketään. Yhtäkkiä huomaamme, että meillä synkkaa. Kemiat kohtaavat. Resonoimme samalla taajuudella.

Seurauksena voi olla rakastuminen – siinä tapauksessa, että olemme valmiita rakastumaan juuri tähän ihmiseen. Jotkut ajattelevat, ettei rakastumiselle voi mitään. Aleksis Kiven Seitsemän Veljeksen Aapo valistaa Männistön muorin Venlalta rukkaset saanutta Juhania, jonka särkyneen sydämen ”hurmeinen lammikko” lainehtii, huomauttamalla, että ”rakkauden liekin virittää taivas, vaan ei ihmisen tuumat. Kerjuutyttö rakastuu kuninkaaseen, ruhtinatar rakastuu nokipoikaan aivan vimmatusti. Niin lentelee täällä ristiin rastiin rakkauden henki, ja sinä et tiedä kusta hän tulee”.

Englanninkielen ilmaus rakastua, ”fall in love” tarkoittaa sananmukaisesti rakkauteen putoamista. Sen pitäisi siis olla helppoa ja tapahtua itsestään. Pudotessaan ei tarvitse tehdä mitään vaan antaa mennä. Juuri tämä tuntuu olevan vaikeaa niille, jotka eivät rakastu vaikka mikä olisi. He eivät halua rakastua. Rakastuminen ei siis iske yllättäen kuin salama kirkkaalta taivaalta, sitä varten pitää olla otollinen. Se pitää ottaa vastaan. Tällä ei ole mitään tekemistä elämäntilanteen kanssa. Mutta sillä on paljon tekemistä sen kanssa, miten suhtautuu elämäänsä yleensä ja kuinka valmis on avaamaan sydämensä. On ihmeellistä, että ei-tekemättömyys, jollaista rakastuminen yleensä on, on meille niin vaikeaa.

Rakastuminen vaatii rakkauden kohteen mutta niillä, jotka ovat valmiita rakkauteen, vaikka aivan tietämättäänkin, on ehkä tuo kohde jo sisällään. Englantilainen runoilija Samuel Johnson sanoi, että ”sillä, joka tuo kotiin rikkauksia kaukomailta pitää ensin olla kaukomaiden rikkaus sisällään”.

Jos olemme alttiit rakkaudelle, ja se tapahtuu, voisi kuvitella olevamme onnemme kukkuloilla. Mutta niinhän ei aina ole. Rakastuminen on, kuten jo totesin, melko kamalaa. Rakastuminen on aivojen kannalta samanlaista kuin mikä tahansa addiktio. Sama aivojen alue aktivoituu kummassakin tapauksessa.

Rakastuminen toimii samoin kuin kokaiinihumala ja saa meidät toimimaan vastoin parempaa tietoamme. Kun rakastumme, emme kykene arvioimaan rakkautemme kohdetta millään lailla objektiivisesti. Aivojemme etuotsalohkon kuori, joka on vastuussa rationaalisesta ajattelustamme, ei saa ääntään kuuluville, koska olemme hormonien armoilla.

Kannattaako siis rakastua? Ehdottomasti. Niin kauheaa kuin rakastuminen onkin, se kestää pahimmillaankin enintään kolme vuotta. Kyllä sen kestää. Sen jälkeen voi kokea ihanan kiintymyksen tunteen. Voi nauttia siitä, että on joku jonka kanssa olla peiton alla – joka päivä, elämän loppuun asti. Valitettavasti tällainen kiintymyssuhde näyttää löytyvän yleensä vasta rakastumisen kautta. Jos vierelläsi on jo kumppani mutta koet suhteen häneen hieman väljähtyneeksi, ei ole muuta vaihtoehtoa kuin rakastua häneen uudestaan. Kannattaa ainakin kokeilla, saisiko viekä liekin roihuamaan, ennenkuin lähtee etsimään uutta kohdetta. Todellinen rakkaus ei ole sitä, että löytää elämänsä rakkauden vaan että oppii rakastamaan sitä, jonka on löytänyt.

Eli rakastumaan. Näin se tapahtuu:

• Rakastuakseen johonkin ulkopuoliseen, on aina rakastuttava ensin itseensä. Tämä auttaa myös ulkopuolista rakastumaan sinuun. Etsi rakastettava puolesi ja anna sen ottaa valta. Muutu vastustamattomaksi. Älä väitä, ettet pysty. Noudata näitä Nollauksen neuvoja niin sinua ei pitele mikään.
• Seuraavaksi on rakastuttava elämään, sen kaikessa järjettömässä ihanuudessa. Tämä koskee kaikkia siihen ilmaantuvia ihmisiä. Etsi heistä jokaisesta rakastettava puoli ja keskity siihen. Keskity ylipäänsä elämän hyviin puoliin ja etsi sellainen vaikka koirankakkakasasta ja veromätkyistä. Mahdotonta? En pyydä sinua etsimään yksisarvista vaan muuttamaan ajatteluasi. Sen oppii kun opettelee.
• Sitten on opeteltava rakastamaan ilman takeita vastarakkaudesta. Tiedän – vaikeaa. Mutta mahdollista. Ja erittäin vapauttavaa. Jos pystyy tähän, ei ole kenenkään armoilla vaan voi rakastaa ketä haluaa ja aivan niin paljon kuin haluaa. Jos sinut on joku hyljännyt, rakasta häntä niin ettei mitään rajaa. Se tuntuu ihanalta ja saa koko maailman säteilemään.
• Anna anteeksi nyt heti ja kaikille. Erityisesti itsellesi. Anteeksianto on sitä, että luopuu kaikesta toivosta, että menneisyys olisi ollut erilainen.
• On avattava sydämensä ja uskallettava olla haavoittuvainen. On hyväksyttävä, että sydän saattaa särkyä mutta särkynyt sydän on paljon parempi kuin kovetettu sydän. Särkynyt sydän on elämisen merkki mutta kovetettu sydän sykkii vain pystyynkuolleessa ruumiissa.
• Rakastamista oppii rakastamalla. Kun tapaat jonkun ihmisen, kenet tahansa, keskity häneen. Kuuntele häntä. Katsele häntä silmiin. Kysy häneltä vaikka muutama Aronin kysymys. Rakastu häneen. Ihmettele, että tällainenkin ihminen on olemassa. Iloitse siitä.
• Muista meditoida! Se pitää sinut oikealla tiellä.

Tämän viikon tehtäväksi annan teille etsiä joku, johon rakastua. Seuraavan keskiviikon blogissamme saat kaikki Arthur Aronin 36 kysymystä suomennettuina. Niiden avulla voit sitten heittäytyä rakastumaan.

Uskallatko?