Meillä itse kullakin saattaa olla salainen haave josta olemme luopumaisillamme, koska emme usko, että se ikinä toteutuisi. Järkeilemme näin: Koska tätä asiaa ei koskaan ole minulla ollut, en tule sitä koskaan saamaankaan.

Ajattelemme siis, että menneisyys määrittelee tulevaisuutemme.

Mietitäänpä hieman.

Olen 56-vuotias, joten on selvää, että haaveeni opiskella aivokirurgiksi tai ryhtyä ballerinaksi eivät tämän elämäni aikana tule toteutumaan. Toisaalta haaveeni ryhtyä kirjailijaksi ja muuttaa Portugaliin voivat huvinkin toteutua.

On siis haaveita ja haaveita. Lienee turhaa roikkua sellaisissa haaveissa, joiden toteutuminen on äärimmäisen epätodennäköistä. Mutta on todellista viisautta kyetä erottelemaan mahdolliset haaveet mahdottomista. Nyrkkisääntö on se, että meillä on taipumus pitää mahdottomina sellaisiakin asioita, joiden toteutuminen ei vaadi luonnonlakien muuttumista tai planeettojen uudelleenjärjestäytymistä ja jotka siis ovat aivan toteutumiskelpoisia.

Se, että meillä ei ole koskaan ollut jotain haluamaamme asiaa (onnellista parisuhdetta, terveyttä, ystäviä, mielenkiintoista työtä, rahaa, onnea ja niin edelleen) ei tarkoita muuta kuin sitä, että meillä ei ole ollut tätä asiaa menneisyydessä eikä meillä ole sitä nyt. Se ei suinkaan tarkoita, ettei meillä voisi sitä olla.

Syyt siihen, ettei meillä ole haluamiamme asioita, ovat moninaiset. Niiden ytimessä on kuitenkin aina sama asia: olemme tottuneet ajattelemaan itsestämme ja mahdollisuuksistamme tietyllä tavalla. Biologisesta perspektiivistä katsottuna se biomassa, josta olemme muodostuneet, on tottunut elämämme aikana katselemaan asioita tietystä näkökulmasta. On syntynyt käsitys minusta. Olemme oppineet, että minulle on mahdollista tämä ja tuo, mutta ei se mitä oikeasti haluaisin.

Minä nyt vaan olen tällainen.

Elämäni nyt vaan on tällaista.

Paljastan nyt salaisuuden: ne ihmiset, jotka elävät meidän mielestämme kadehdittavaa elämää, eivät ole sen enempää onnen suosikkeja kuin mekään. Ei nimittäin ole mitään Onni-nimistä olentoa, joka jakelisi joillekin ruusuja ja joillekin risuja. Onnekkailta vaikuttavat ihmiset vain ovat ottaneet sen, mikä heille kuuluu, ja kävelleet se kainalossaan elämään elämäänsä.

Meitä ei estä saamasta haluamiamme asioita epäonni vaan oma ajattelumme. Charles Duhigg on kirjoittanut kirjan The Power Of Habit. Siinä hän kertoo, miksi toimimme ja ajattelemme niinkuin toimimme ja ajattelemme. Toimintamme taustalla on tapa. Olemme kirjaimellisesti tapojemme orjia.

Joogasalissa levitetään matto aina samalle paikalle. Saunassa istumme yleensä samalla paikalla. Kuljemme työmatkan samaa reittiä. Murehdimme samoja asioita. Ilahdumme samoista asioista.

Yleispätevä neuvo on tämä: jos haluaa muutosta elämään, pitää tehdä muutos. Mitä rohkeampi, sen parempi. Mitä enemmän elämämme korttipakkaa sekoitamme, sitä paremmat mahdollisuudet meillä on toteuttaa haaveemme. Uudessa tilanteessa minä-kuvamme hetkeksi sekoaa. Se on erittäin hyvä asia. Jos tekemämme muutos syöksee meidät epävarmuuteen ja perikadon partaalle, onneksi olkoon! Juuri tuolloin, pahimman kauhun ja paniikin keskellä, nousee tuhkasta uusi, oikeampi sinä!

Duhiggin kirjassa kerrotaan naisesta, joka oli ylipainoinen työtön ketjupolttaja. Hän pakeni ankeaa elämäänsä syömällä donitseja ja katselemalla roskasarjoja TV:stä. Tultuaan yhtäkkiä miehensä jättämäksi, hän putosi pohjille. Viimeisillä rahoillaan hän tilasi hetken mielijohteesta matkan Egyptiin. Siellä, keskellä syvintä alennustilaansa, hän sai yhtäkkiä ajatuksen osallistua seuraavana vuonna aavikkovaellukselle. Hän ei sillä hetkellä lainkaan tiennyt, miten hän aikeensa toteuttaisi mutta sillä ei ollut väliäkään. Hän oli löytänyt madonreiän omasta universumistaan rinnakkaistodellisuuteen. Hän käveli siitä läpi. Hän toteutti hullun päähänpistonsa ja se sai aikaan tapahtumasarjan, jonka seurauksena hänen elämänsä muuttui täysin. Paremmaksi. Hyväksi. Kadehdittavaksi.

Martha Beck, suosikkielämäntapavalmentajani, kehottaa meitä kuuntelemaan haaveittemme antamia ohjeita. Ne nimittäin antavat niitä meille, jos vain haluamme niitä kuunnella. Päähänpistojaan kannattaa noudattaa. Vaikka asiat menisivät pieleen, on kuitenkin tapahtunut jokin muutos. Muutos on aina askel oikeaan suuntaan vaikka ei siltä tuntuisikaan. Kaikkein pahinta on joutua jumiin elämänsä kanssa.

Jokainen ihminen, joka on tehnyt jotain merkittävää, on tehnyt sitä ensimmäisen kerran. Kun hän on ryhtynyt sitä tekemään, hän on mitä suurimmalla todennäköisyydellä ollut epävarma, ehkä jopa kauhuissaan. Ihmiset tekevät mahdottomia asioita jatkuvasti. Mahdottomia asioita tekevät ennen muuta ihmiset, jotka ovat olleet mahdottomissa tilanteissa. Hyvin monet heistä ovat särkeneet sydämensä. He ovat maanneet lattialla nujertuneina ja luovuttaneet, antaneet periksi.

Ja juuri sillä hetkellä, suurimman yksinäisyyden, ikävän, epätoivon ja surun hetkellä tyhjyydestä on noussut ajatus. Horjuvin jaloin he ovat nousseet ja lähteneet kulkemaan sitä kohti. Askel askeleelta. Kompuroiden. Tietämättä, mitä tapahtuu. Luottaen sydämeensä. Kun he ovat sitten saavuttaneet mainetta ja kunniaa, emme me muut tiedä mitään heidän tarinastaan. Näemme vain lopputuloksen ja vertaamme omia saavutuksiamme siihen. Turhaudumme. Ajattelemme, että meistä ei olisi ikinä tuohon.

Ehkä meistä ei olisikaan juuri siihen, mutta meistä olisi niin paljon enempään kuin ikinä uskommekaan. Ensimmäinen askel siihen suuntaan on tehdä jokin muutos. Nyt heti. Mitä isompi, sen parempi.

Ja sitten vain antaa mennä.