Seth Godin on amerikkalainen sarjayrittäjä ja kirjailija. Ihailen häntä suuresti. Ihailen häntä erityisesti siksi, että hän on suunnilleen samanikäinen kuin minä ja yhä uskottava. Joskus nimittäin tuntuu että Internetin ihmemaailmasta, jossa Seth ja minä kumpikin enimmäkseen toimimme, poistetaan kaikki 40 täyttäneet samalla tietokoneen näppäimellä, jolla muutkin turhat tiedostot.
Delete.
Eräs Godinin kommenteista jäi mieleeni tässä taannoin. Hän sanoi jotenkin näin:
Vastustelu on merkki siitä, että olet oikealla tiellä. Siellä meitä hermostuttaa ja pelottaa, koska on mahdollista, että vastustelemamme asia ei toimi. Sellaisia asioita vastaan ei kannata taistella mutta niiden kanssa voi tanssia. Jos vastustelua käytetään kompassina, se melkein aina ohjaa meitä sinne, minne meidän pitäisi mennä.
Vanha totuus on, että ihmisillä on tapana vastustella sitä, mitä he eniten haluavat. Tämä paradoksi pitää meistä useimmat onnettomina. Kierrämme omaa onneamme kuin kissat kuumaa velliä emmekä uskalla nuolaista sitä.
Vastustelun taustalla on sama asia kuin esimerkiksi vitkuttelun, prokrastinaation, taustalla. Pelko. On parempi olla tekemättä mitään kuin epäonnistua.
Olemme kuin Tähkäpää Disneyn elokuvassa Kaksin karkuteillä. Istumme tornissamme uskaltamatta laskeutua lettiämme pitkin alas ja ulos koska uskomme ilkeän noidan valheita siitä, että emme selviäisi. Ilkeä noita on Egomme, tuo väsymätön päänsisäinen pälättäjä, jonka missio on pitää meidät ikuisesti itseämme pienempinä.
Maailma on niin lavea ja siellä on monta loukkoa, laulettiin aikanaan pikku Laurille. Niinhän se onkin. Mutta on siellä myös myötätuulta, suoraa tietä ja auringonpaistetta. Mannapuuroa ja mansikkaa.
Seth Godin kertoo aina auliisti omista epäonnistumisistaan. Monet hänen firmoistaan ovat menneet konkurssiin. Olen alkanut epäillä, että menestyneiden ihmisten salaisuus on juuri suhtautuminen epäonnistumiseen. He eivät anna sen määritellä itseään. Epäonnistuminenhan kohdistuu tekemiseemme, ei olemukseemme, ja tekeminen on aina vähemmän tärkeä kuin olemuksemme.
Mutta mistä muutosvastarinta todella johtuu?
Aivomme ovat jatkuvassa plastisuuden tilassa mutta niillä on silti taipumuksena vastustaa muutosta. Tämä johtuu siitä, että muutokset aktivoivat aivojemme etuotsalohkon kuoren.
Tämä aivojemme osa kykenee toimimaan nopeasti mutta sen kapasiteetti on rajallinen. Kun sen rajat tulevat vastaan, alkaa väsyttää. Seurauksena on usein muutoksen vastustaminen ja jopa paniikki. Tämä taas johtuu siitä, että etuotsalohkon kuori on yhteydessä mantelitumakkeeseemme, joka stressitilanteessa laukaisee taistele-tai pakene –reaktion.
Jokapäiväistä toimintaamme ohjataan paikasta nimeltä tyvitumakkeet. Sinne ovat varastoituneet muistomme ja rutiinimaiset toimintamme. Se hallinnoi tapoja ja tottumuksiamme. Se tarvitsee toimiakseen vähemmän glukoosia kuin etuotsalohkomme kuori ja sen kanssa oleilu tuntuu siksi mukavammalta.
Olemme siis kaikki taipuvaisia muutosvastarintaan. Sillä on neurologiset perusteet.
Jatkuvien muutosten keskellä meistä itsekukin haluaisi toisinaan elää maailmassa, joka ei muuttuisi. Mutta mehän kaikki tiedämme, että sellaista maailmaa ei ole, edes hautausmaalla. Sielläkin tapahtuu jatkuvaa muutosta. Ruumiit hajoavat ja muuttuvat osaksi elämän kiertokulkua. Lisää hautoja kaivetaan. Kukkia istutetaan. Vanhoja kompostoidaan.
Parasta olisi tehdä kuten Seth neuvoo ja alkaa tanssia vastustelemiemme asioiden kanssa.
Pohdi hetki, mitä asioita sinä juuri nyt vastustelet. Mitä sinun pitäisi kokeilla tai tehdä mutta et vaan saa aikaiseksi? Tee niistä lista. Tee sitten niistä pienin, heti nyt. Pyydä salattujen tunteittesi kohdetta kahville. Anna anteeksi jokin vanha asia. Lähde lenkille. Sano ystävällinen sana rasittavalle työtoverille. Tee tänään kasvisruokaa. Avaa blogi ja kirjoita sinne ensimmäinen päivitys.
Takaan, että siitä lähtee etenemään muutosprosessi, joka tuo enimmäkseen hyviä asioita mukanaan.