Onko elämänmuutos helppoa?
Vastaus tähän kysymykseen on helppo: Ei.
Jos se olisi, kaikki tekisivät isoja muutoksia koko ajan. Kukaan ei pysyisi ikävässä työpaikassa, onnettomassa avioliitossa tai kärsisi paino-ongelmista. Maailmassa ei olisi muutosjohtajuutta ja elämänmuutosvalmentajia eikä muuttuminen olisi sellainen bisnes kuin se nyt on.
Kuten edellisessä blogissani kirjoitin, aivomme ovat luonnostaan muutosvastaisia. Muutokset väsyttävät. Ne myös pelottavat. Usein ne ovat lisäksi todella raskaita.
Olin vastikään hoitamassa ystäväni kolmen kuukauden ikäistä Hugo-poikaa. Hän oli juuri oppinut kääntymään selinmakuulta vatsalleen. Toisin kuin luulisi, hän ei ollut tästä edistysaskeleesta mitenkään innostunut. Käsi tahtoi jäädä vatsan alle eikä voimia vielä ollut nostaa päätä ylös. Siinä Hugo makasi, nenä peitossa, eikä ollut lainkaan tyytyväinen.
Toisaalta pelkkä selinmakuukaan ei enää tullut kysymykseen. Hugohan oli jo saanut esimakua siitä, mihin hän pystyi. Hänelle oli avautunut uusi näkökulma maailmaan.
Hugo oli kierähtänyt mukavuusalueensa ulkopuolelle.
Muuttuvassa maailmassa meidän jokaisen on juostava pysyäksemme edes paikallamme kuten Punainen Kuningatar kirjassa ”Liisan seikkailut peilimaassa”, mutta ei meidän välttämättä tarvitse tehdä mitään sellaista isoa hyppäystä, johon erilaiset elämäntapavalmentajat meitä rohkaisevat vain siksi, että muutos on nyt ”se juttu”.
Tavallinen elämä ei ehkä ole mediaseksikästä mutta se voi olla aivan hyvää elämää. Tavistelu ei suinkaan tarkoita pystyynkuolemista.
Joskus käy kuitenkin kuten Hugolle ja minulle: sitä voi huomata joutuneensa muutoksen myrskynsilmään vaikkei olisi lainkaan halunnut.
Niin tapahtuu siksi, että vaikkei muutosta olisi halunnutkaan, entinen elämä on tullut mahdottomaksi. Niin voi käydä vaikkei itse sitä huomasikaan. Sitä on vain niin tottunut huonoon oloonsa ettei osaa kuvitella muuta. Kunnes sitten kamelin selkä katkeaa ja muutos on väistämätön.
Niin kävi minulle.
Oli syy mikä tahansa, isot muutokset ovat rajuja kokemuksia. Niistä selviäminen voi olla melkoinen haaste. Haluan olla tässä rehellinen. Kun alkaa kuunnella sielunsa ehdotuksia ja lähtee kulkemaan sen viitoittamaa tietä, ei eteen suinkaan vieritetä punaista mattoa, joka johtaa suoraan oman elämämme Oscar-gaalaan.
Eteen aukeaa sen sijaan koettelemusten tie. Se on täynnä kipua ja luopumisia.
Koettelemusten tie uskontotieteilijä Joseph Campbellin käsite ja liittyy hänen teoriaansa, jota hän kutsuu ”monomyytiksi”. Sen mukaan kaikissa sankaritarinoissa on sama perusrakenne. Sankari kokee matkallaan paljon vastoinkäymisiä mutta ei anna periksi. Lopulta, kaikki lohikäärmeet, noidat ja merirosvot voitettuaan hän pääsee valoon.
Vaikka koettelemusten tie on raskas, se on arvokas kokemus. Sen aikana ihmisessä tapahtuu suuri muutos. Hän oivaltaa kaikki nykyajan lohikäärmeet, luottokunnan, veroviraston ja pankit selätettyään olevansa suunnattoman vahva ja neuvokas.
Näyttää siltä, että meidät ihmiset pitää heittää pimeään, jotta löydämme oman valomme.
Jos tunnet tulleesi tiesi päähän ja sinua hirvittää, vetäise henkeä ja vietä hetki hiljaisuudessa. Muista, että kaikki vastaukset kysymyksiisi löytyvät omasta sisimmästäsi. Tämä laimealta kuulostava asia on moneen kertaan testattu totuus. Ja se on hyvin lohdullinen totuus. Sinun ei todellakaan tarvitse juosta ympäriinsä neuvoja kyselemässä. Voit kysyä niitä omalta itseltäsi – kunhan opit tekemään eron itsesi ja Egosi välillä.
Saadaksesi yhteyden itseesi sinun pitää hiljentyä ja oppia uudestaan tuntemaan omat tunteesi. Tunteet ovat kompassisi. Ne pitäisi ottaa vakavasti. Se on aluksi haastavaa, sillä olemme oppineet olemaan kiinnittämättä niihin huomiota. Siksi kuljemme jatkuvasti oman onnemme ohi.
On vaikeaa tietää mitä haluaa, ellei tiedä kuka on.
Toinen klisee on, että ratkaisut tulevat kun niitä ei etsi ja kuten kliseet yleensä, tämäkin on totta. Minun ei tarvitse tätä erikseen perustella, sillä olet kokenut sen itsekin todeksi jo tarpeeksi monta kertaa.
Etsimisen sijaan opettele lepäämään kuin leijonat leipäpuun alla, tosissasi. Meillä on harvoin niin kiire kuin kuvittelemme ja lepääminen on aina hyvä ajatus koska aivot rakastavat lepoa. Lepääminen on itse asiassa taitolaji. Dan Howard on amerikkalainen valmentaja, joka on kehittänyt menetelmän nimeltä Tarkoituksellinen lepääminen (intentional resting). Sen avulla monet ovat löytäneet apua elämän karikoissa.
Jos sitten huomaat päätyneesi radikaaliin ratkaisuun, muista, että silloin vasta varsinainen koettelemusten tie alkaa.
Aina äänessä oleva ajatteleva mielesi eli Egosi on nyt erittäin aktiivinen ja tekee kaikkensa saadakseen sinut epäilemään valintaasi. Tee sille selväksi, ettet enää kuuntele sen uhkakuvia. Kun sitten kuitenkin päädyt niitä kuuntelemaan, anna itsellesi anteeksi. On aivan luonnollista kuunnella ääntä, jota on kuunnellut koko ikänsä. Uusien tapojen omaksuminen vie aina aikaa. Vanhat tavat ovat painuneet aivojen hermosolutasolle asti.
Koettelemusten tie on kokemus, jossa sinä olet paras ystäväsi. Kohtele siis sinua hyvin. Älä vaadi mahdottomia vaan osoita itsellesi myötätuntoa ja rakkautta. Usko, että teet aina parhaasi vaikka mistään ei (heti) näyttäisi tulevan mitään.
Muista, että vääriä ratkaisuja ei ole. On vain valintoja, jotka vievät päämäärään hitaammin tai nopeammin, riippuen siitä, kuinka valmis olet sinne pääsemään. Valmiutesi taas riippuu siitä, miten hyvin olet saanut Egosi kuriin. Koettelemusten tie jatkuu kunnes se on tapahtunut.
Martha Beck on viisaasti todennut, että antaakseen meille enemmän kuin mitä meillä nyt on, elämän pitää tehdä meistä isompia kuin nyt olemme. Muutos sattuu. Anna sen sattua. Mene eteenpäin. Pääset kyllä perille ja siellä huomaat, että matkasi oli kaiken vaivan arvoinen.