Katsoin vastikään Netflixistä elokuvan I am. Se on Tom Shadyacin ohjaama dokumentti elämän mielekkyyden etsimisestä ja sen löytämisestä.

Shadyac, menestynyt ja rikastunut hollywoodilainen komediaohjaaja, joutui vakavaan polkupyöräonnettomuuteen. Hän sai pahan aivotärähdyksen, josta toipuminen vei kauan. Tärähdyksen seurauksena oli vaikea jälkitila (post-concussion syndrome), joka ilmeni vakavana masennuksena ja vei Shadyacin itsetuhon partaalle.

Shadyacille kävi niin kuin monelle pohjakokemuksen kokeneelle käy: paluu entiseen kävi mahdottomaksi. Shadyac myi omaisuutensa, lahjoitti suuren osan hyväntekeväisyyteen ja muutti asumaan vaatimattomaan asuntoon.

Sitten hän alkoi pohtia elämän tarkoitusta. Mihin olemme menossa? Miksi? Odottaako meitä tuho? Miten sen voisi estää?

Seurauksena oli näkemäni dokumentti, jossa hän haastattelee muiden muassa arkkipiispa Desmond Tutua ja filosofia Noam Chomskya. Kaikkien viesti on samansuuntainen: emme pysty pelastamaan maailmaa ellemme pelasta itseämme. Emme pelasta itseämme ellemme löydä itseämme. Löydämme itsemme vasta kun pysähdymme ja tutkailemme sisintämme.

Dokumentti sai huonot arvostelut. Elokuvantekijänä Shadyac on ammattilainen jonka osaamista ei voi kiistää. Kriitikoita tuntui sen sijaan ärsyttäneen Shadyacin naiivius. Maailmaa ei voi pelastaa puita halaamalla, sanoi heistä eräs.

”Maailma on paljon monimutkaisempi kuin Shadyac tuntuu käsittävän. Jos rakkaus on kaikki mitä tarvitsemme, emmekö siinä tapauksessa kaikki yhä kulkisi solmuvärjätyissä paidoissa ja käyttäisi otsanauhoja?”

Elokuvan vastaanotto oli jopa mielenkiintoisempi kuin elokuva. Vilpittömyyttä ja välittömyyttä pidetään maailmassamme usein lapsellisena, jopa typeränä. Fiksut ihmiset ymmärtävät maailman monimutkaisuuden eivätkä esitä siitä yksinkertaisia näkemyksiä.

Kokemukseni on, että traumasta selvittyään pohjakokemuksen kokeneita odottaa hyvässä tapauksessa traumanjälkeinen kasvu. Ihminen saattaa tuolloin näyttää ulospäin jopa naiivilta. Koska voimia ei ole, ryhdytään pelkistämään. Halutaan päästä kiinni pienimpään yhteiseen nimittäjään. Olennaisista olennaisimpaan.

Halutaan päästä elämän ytimeen.

Jos meiltä viedään kaikki, mitä jää jäljelle?

Kuolemaa lähestyvät katuvat yleensä samoja asioita: sitä, etteivät he viettäneet tarpeeksi aikaa läheistensä kanssa, että he tekivät liikaa töitä eivätkä ehtineet nauttia elämästä sen kiiriessä ohi.

Naiivia?

Naiivius on negatiivisesti latautunut sana mutta sitä voi katsoa myös positiivisesta näkökulmasta. Naiivius voi olla lapsenkaltaista innostuneisuutta ja asioiden kohtaamista aloittelijan mielellä. Aloittelijan mieli (Beginners Mind) on zen-buddhalainen käsite. Kun asiat kohtaa ilman ennakko-oletuksia, kuin lapsi joka näkee asian ensimmäistä kertaa, ne näyttäytyvät sellaisina kuin ne ovat. Silloin niiden todellisen luonteen ymmärtää paremmin. Vältymme ennakkoluuloilta. Vältymme myös asioiden tarpeettomalta monimutkaistamiselta. Voimme alkaa soveltaa elämäämme Occamin partaveitsenä -tunnettua periaatetta. Keskiajalla eläneen filosofi Wilhelm Occamilaisen mukaan yksinkertaisin selitys on aina paras.

Uskalla olla naiivi, sanoi Buckminster Fuller, keksijä-filosofi-arkkitehti-muotoilija, joka oli tunnettu lapsenomaisesta kyvystään innostua ja vaikeidenkin ongelmien luovasta ratkaisemisesta.

Naiivius vaatii kyllä rohkeutta. Maailma ei meitä siitä yleensä palkitse. Elämän kulissien romahtaessa sillä ei toisaalta ole suurtakaan väliä. Eikä silloin kun maataan kuolinvuoteella. Mutta pitääkö odottaa, että sinne päästään? Voisiko sitä uskaltaa olla naiivi jo nyt?

Voisiko maailmaa alkaa katsella aloittelijan mielellä? Voisiko kulkea kompassinaan se, mikä tuntuu itsestä tärkeältä? Voisiko alkaa tehdä valintoja, jotka sydän tietää oikeaksi vaikka järki vastustaa – jo tänään? Voisiko tarttua Occamin partaveitseen ennenkuin se on myöhäistä?

Voisiko tämä vuosi olla naiivi vuotemme? Paras vuotemme? Se vuosi, kun tajusimme, ettei meitä viimeisellä hetkellämme auta se, mitä muut meistä ajattelevat vaan mitä me ajattelemme itsestämme? Mitä me todella ajattelemme.

Minä tiedän tähän hyvän apukeinon. Se alkaa m-kirjaimella.

Hyvää ja naiivia vuotta sinulle.