Kuten on varmaan jo käynyt ilmi, olen elämäntapavalmentaja Martha Beckin suuri ihailija. Paitsi, että hän on fiksu ja filmaattinen, hän on myös äärimmäisen rehellinen. Erään mietelmän mukaan meidän pitäisi kohdella muita niin kuin heillä olisi särkynyt sydän. Minusta tuntuu, että Martha toimii juuri näin. Hän kohtelee minua kuten ihmistä jonka sydän on särkynyt.

Hän pystyy siihen koska hänen oma sydämensä on särkynyt.

Marthalla on oma henkilökohtainen valmentaja, jonka ansiota hänen elämänviisautensa suureksi osaksi on: hänen Adam-poikansa. Adam syntyi Downin syndrooma- diagnoosi mukanaan. Adamin kanssa elettäessä ei hötkyillä, sillä hänellä on aivan oma aikakäsityksensä ja myös –taulunsa, joista Martha usein kertoo hilpeitä tarinoita.

Viimeisin saamani Marthan blogikirjoitus käsittelee tekemättömyyden voimaa.

Mehän elämme kulttuurissa, jossa tehokkuutta mitataan saavutuksilla ja saavutuksia taas niihin käytetyllä ajalla ja vaivalla. Mitään hyvää ei saa ilman, että sen eteen raataa ja tekee uhrauksia. Näin meille opetetaan.

Martha kirjoittaa havainneensa, että asia on aivan päinvastoin. Hän viittaa tunnettuun Lao Tzen periaatteeseen, jonka mukaan ”kun ei tee mitään, mitään ei jää tekemättä”. Lao Tze ilmaisee viisauksia paradoksien kautta koska siten maailmankaikkeuden mysteerit tuntuvat parhaiten avautuvan, niin outoa kuin se onkin. Marthan kokemus esimerkiksi on, että hidastaminen johtaa asioiden nopeutumiseen.

Tämä on myös minun kokemukseni.

Kun hyppäsin palkkatyöstä ja ryhdyin yrittäjäksi, minua riivasi jatkuva riittämättömyyden tunne. Ajattelin, että minun oli tehtävä työtä aamusta iltaan, jotta asiat etenisivät. Näinhän yrittäjät tekevät. Uurastavat aamusta iltaan. Tätä asiaa korostetaan jatkuvasti, joka puolella ja taukoamatta.

Uurastuksestani ei kuitenkaan juuri ollut hyötyä. Aloin havaita kaavan: mitä enemmän yritin, sitä huonompi tulos. Itse asiassa tuloksena ei ollut muuta kuin uupuminen. Yrittämisestä suurin osa nimittäin kului johonkin muuhun kuin asioiden edistämiseen. Suurin osa siitä kului

murehtimiseen
sähläämiseen
säntäilyyn
paniikkiin
epätoivoon
äkkipikaisiin ratkaisuihin, jotka osoittautuivat huonoiksi
rahaneuroosiin

Yrittämiseni ytimessä oli juuri rahaneuroosi. Olin aivan neuvoton raha-asioissa. Pelkäsin rahan loppumista enkä uskaltanut käyttää sitä mihinkään. Näin sainkin sitten säästöni nopeasti loppumaan. Seurasi lisää paniikkia ja epäonnistumisen tunteita.

Kunnes sitten eräänä aamuna ollessani keittiössä tekemässä aamiaista ja mieleeni tuli ajatus. Pysähdy. Lopeta se mitä olet tekemässä ja keskity vain siihen, mitä todella haluat tehdä.

Oivalsin sillä hetkellä, että olin ryhtynyt rakentamaan legopalikoistani Taj Mahalia, koska olin kuvitellut, että mitä hienompi rakennelma, sitä uskottavampi yritys ja mitä uskottavampi yritys, sitä parempi tuotto. Siinä olin istunut, keskellä monimutkaisia ohjeita, yrittämässä. Ei siitä mitään tullut. En osannut rakentaa Taj Mahalia eikä sillä ollut yhtään mitään väliä.

Seisoin keittiössä voiveitsi kädessäni. Tunsin ihmeellistä rauhaa ja selkeyttä. Oivalsin aina suunnistaneeni ulkoapäin tulleiden ohjeiden mukaan, pysähtymättä miettimään, mitä ne tarkoittivat minulle. Olin ajatellut, että jokaisen tekemäni asian oli johdettava rahan ansaitsemiseen ja yrittänyt sitten tehdä sellaisia asioita.

Mutta eihän se onnistu. Raha ei kerta kaikkiaan ole hyvä kannustin tehdä asioita, sillä raha ei ole riittävä palkkio tehdystä työstä. Tämä tulee monelle yllätyksenä vasta sitten, kun rahan eteen on tehty suuria uhrauksia.

Raha ei pyöritä maailmaa vaan se, mitä supermenestynyt hollywoodilainen käsikirjoittaja Shonda Rhimes, nainen esimerkiksi Grayn Anatomia –sarjan takan kutsuu huminaksi (hum) ja toiset taas virtaukseksi (flow). Se on luovan automaation tila, jossa mennään sydämellä ja saadaan ihmeitä aikaan.

Nämä ihmeet saattavat olla tv-sarjoja tai bestseller-kirjoja mutta ne saattavat myös olla hyviä kakkuja, kauniita puutarhoja ja hyvinvoivia lähimmäisiämme. Tekoa ei tee suureksi se, miten moni siitä on tietoinen vaan se, onko sen aikaansaaminen vaatinut huminaa. Maailmankaikkeus tunnistaa huminan, sillä se humisee itsekin.

Martha kertoo kokeilleensa seuraavaa: Hän ryhtyi meditoimaan entistä pidempiä jaksoja, jopa 1 ½ tuntia päivittäin. Meditoimisen jälkeen hän antaa asioiden tapahtua. Hän katselee itseään kirjoittamassa, vastaamassa sähköposteihin ja opettamassa ja ihmettelee, miten se kaikki oikein tapahtuu ilman että hän varsinaisesti yrittää yhtään mitään.

Nykyisessä elämäntavassani ehdottomasti haastavinta on ollut oppia olemaan tekemättä mitään. Pieni ääni päässäni kirkuu, että nouse sohvalta ja ryhdy toimintaan. Mutta en enää noudata sen määräyksiä. Sen sijaan odotan, että minut nostetaan sohvalta ja asiat alkavat tapahtua. Tämä blogi esimerkiksi syntyi niin. Lisäksi sain henkeytyksen kahteen muuhun blogikirjoitukseen. Toisesta seurasi mahdollisuus blogata amerikkalaisessa Huffington Post –verkkojulkaisussa. Yhtäkkiä se tilaisuus vain avautui.

Luovan työn tekijöitä on aina varoitettu odottelemasta inspiraatiota ja kehotettu sen sijaan tekemään ”lujasti töitä”. En ole tästä enää lainkaan varma. Inspiraatio on suomeksi henkeytys ja se tarkoittaa toimimista hengen ohjaamana, sen vallassa. Henkeytys on tila, jossa asiat luonnistuvat koska silloin toimitaan linjauksessa, Esther Hicksin termiä käyttääkseni. Linjauksessa ollaan sovussa oman itsen ja oman totuuden kanssa.

Suosittelen kokeilemaan. Kannattaa aloittaa vähitellen, lisäämällä päivään hiljaisia hetkiä. Pelkkä sohvalla makailu ei toimi jos se menee oman päänsisäisen pulinan kuuntelemiseksi. Sohvalla makailu sen sijaan toimii todella hyvin, jos kykenee pysyttelemään edes hetkittäin hiljaisuudessa. Sieltä nimittäin nousevat ne todella hyvät ideat ja suunnitelmat.

Kokeiltu on. Toimii.