Tässä blogisarjassa repsahtanut meditaatio-ohjaaja yrittää päästä takaisin rutiiniinsa, vastaamalla Winter Feast For The Soul -tapahtuman haasteeseen: 40 minuuttia päivässä 40 päivän ajan. 

Tämä on tärkeä päivä. Herään viideltä ja valmistaudun aamulla alkavaan yritys-workshoppiin, joka on uuden yrityksemme ensimmäinen. Yrityksessämme on kolme naista. Me olemme kaikki erilaisia mutta toimimme häkellyttävän hyvin yhteen. Muodostamme kolmen palan palapelin, jossa jokaisella on paikkansa.

Workshop menee hyvin. Jipii! Tunnemme itsemme voimautuneiksi.  Iltapäivällä meillä on vielä tapaaminen erään business coachin kanssa, jonka kanssa teemme oravannahkakauppaa. Hän auttaa meitä ja me häntä yritystemme kehittämisessä.

Sekin menee hyvin ja päädymme juomaan kuohuviiniä.

Illalla syömme sushia. Oivallan, etten ole meditoinut. Ymmärrän taas hyvin kiireistä elämää viettäviä ihmisiä, joiden on vaikeaa löytää aikaa säännölliseen meditointiin. Kun aikataulu on täynnä, on todellakin haaste löytää edes 20 minuutin rako, jossa rauhoittua.

Miten ihmisiä voisi auttaa ratkaisemaan tämä ongelma? Ja voiko sitä edes ratkaista? Onko niin, että kiireinen elämä ei kertakaikkiaan voi olla mindful? Jos ihminen haluaisi elää tietoisesti, pitäisi hänen ehkä muuttaa elämäänsä niin, että mindfulness-harjoittelu voisi olla osa sitä, ei vain jokin erillinen harjoitus, joka pitäisi saada pois alta.

Siihen olen pyrkinyt. Nyt kuitenkin vaikuttaa siltä, että olen lipumassa takaisin entiseen. Päätökseni ohjata yrityksiä ja organisaatioita tietoiseen läsnäoloon saattaa muodostua esteeksi omalle harjoittelulleni.

Minun on nyt pohdittava tätä asiaa.

Tunnen itseni melko väsyneeksi kiivaan päivän jälkeen ja käyn sohvalle makaamaan. Kuuntelen meditaatio/hypnoosiäänitettä, joka kestää 44 minuuttia. Nukahdan. No, sen saattoi arvatakin. Toisaalta. uni on parasta meditaatiota.

Kello yhdentoista maissa menen nukkumaan. Sitten muistankin, etten ole muistanut blogata. Ryhdyn hommiin. Vasta kahdeltatoista pääsen unten maille taas. Havaitsen, että bloggaaminen on energisoivaa. On ihanaa kirjoittaa niille ihanille ihmisille, jotka lukevat blogejani ja ehkä saavat niistä iloa.

Kumpa voisin elää vain bloggaamalla ja kirjoja kirjoittamalla, mietin ennen nukahtamistani. Ongelma on, etten pysty kaupallistamaan näin herkkää asiaa. En edes halua.

Armelias uni onneksi vapauttaa minut näistä pohdinnoista.