Epäonnistumisen ihanuus

  • Artikkelin kirjoittaja:
  • Artikkelin kategoria:Blog
  • Artikkelin kommentit:0 kommenttia

Elämänsä voi viettää pääasiassa kahdella tavalla: pysyen paikallaan tai mennen eteenpäin.

Tosiasiassahan me emme koskaan pysy paikallamme, koska maailmankaikkeus laajenee valon nopeudella joka suuntaan. Mutta voimme kyllä viettää elämämme tarkistamatta koskaan mihin suuntaan haluaisimme itse laajeta. Useimmat eivät halua tällaisia tarkistuksia tehdä, koska ne saattaisivat johtaa mukavuusalueen ulkopuolelle menemistä. Se on pelottavaa jos mikä!

Turvallisuus koukuttaa, koska se ei vaadi mitään. Tämähän on itse asiassa illuusio. Turvallisuushakuisuuden hinta on nimittäin korkea. Se on oman sisäisen kutsumuksen nujertaminen. Tästä seuraa pysyvä epätyytyväisyys, jopa masennus.

Turvallisuus on sitäpaitsi ylimainostettua. Lisäksi se on harha. Kuvittelemme, että kun teemme yhä uudelleen samoja asioita ja pysymme tutussa kolossamme, jonka jokaisen nurkan tunnemme, kavala maailma pysyy kaukana.

Mutta maailma ei toimi näin. Emme ole turvassa missään muualla, kuin omassa sisäisessä maailmassamme. Ja kun olemme siellä, alamme kuulla oman itsemme ääntä. Sillä on usein meille tärkeää asiaa. Se pistää meidät liikkeelle. Syntyy tavoitteita.

Mutta mikään sileä kyyti ei ole edessä. Kun alat määrätietoisesti mennä tavoittasi kohti niin asioita alkaa tapahtua. Kaikki tapahtumat eivät tunnu hyviltä. Joskus tuntuu, että tulee lunta naamalle. Sinua koetellaan useasti. On parasta varautua siihen. Epävarmuus kuuluu asiaan.

Menestyjät erottaa epäonnistujista se päättäväisyys, jolla he menevät eteenpäin, kohti tavoitettaan, esteistä huolimatta. Menestyjät eivät jää vellomaan ”epäonnistumisiinsa” vaan ymmärtävät, että ne ovat onnistumisen elementtejä. Kukaan ei pysty kertaheitolla hyppäämään tavoitteeseensa.

Esther Hicks kutsuu elämän hiertokohtia kontrasteiksi. Kontrasti on kokemus, jossa tulee ilmeiseksi, mitä emme halua. Useimmille meistä on hyvin vaikeaa tunnistaa, mitä haluamme. Tämä johtuu siitä, ettemme ole yhteydessä omaan sisäiseen ohjausjärjestelmäämme vaan hautaamme sen ulkoatulevien vaatimusten alle. Kontrastitilanteessa ikään kuin hätkähdämme hetkeksi hereille. Tätä en halua! Nämä tilanteet ovat hyvin arvokkaita mahdollisuuksia tarkistaa kurssi.

Elämän paradoksi on, että mitä enemmän tietää mitä haluaa, sitä enemmän on kohdattava asioita, joita ei halua. Vetovoimanlakiasiantuntija Ken McLean on kuvannut tätä A:sta B:hen –ongelmaksi. Kun on pisteessä A ja haluaa pisteeseen B, haluaa sitä usein niin kiihkeästi, että alkaa väreillä epätoivon ja puutteen taajuuksilla. Tämä on melko väistämätöntä. Seurauksena on jumiutuminen A:han, koska epätoivo ja kärsimättömyys saavat meidät toimimaan vastoin parempaa tietoamme. Alamme hötkyillä. Teemme huonoja valintoja. Stressaannumme. Emmekä silloin tunnista sisäisen navigointisysteemimme ohjeita.

B:hen pääsee vasta kun on päästänyt B:stä irti eikä roiku siinä kuin hukkuva oljenkorressa. Saat mistä luovut, on ikivanha ja aina pätevä totuus, joka aikanaan sai minut raivon partaalle. En ymmärtänyt, mitä se tarkoitti. Nyt ymmärrän. Luopuminen ei tarkoita luovuttamista. Se tarkoittaa pakkoajatuksista ja päähänpinttymistä irtipäästämistä. Ja se tarkoittaa myös sydämensä avaamista elämän loputtomille mahdollisuuksille.

Kun avaa sydämensä esimerkiksi rakkaudelle, on hyvin mahdollista, että edessä ei ole kolmikaistainen moottoritie vaan mutkitteleva ja kivinenkin kinttupolku. Romanttinen rakkaus sisältää aina riskin ja kipu, joka seuraa sydämen särkymisestä on usein merkittävä. Se, että joskus sattuu, ei ole vaarallista. Itse asiassa kipu on usein hyväksi. Kiputilassa ihminen on aidoimmillaan. Olen havainnut, että kivun jälkeen asioita alkaa nähdä kirkkaammin. Silloin alkaa myös tapahtua hyviä asioita, sillä kiputilassa ihminen päästää hetkeksi irti. Hän ei jaksa enää. Ja tämä on tila, jossa ihminen on kaikkein vastaanottavaisin. Ellei hän ala vaalia tappiomielialaa ja muuta hetkellistä kipua pysyväksi kärsimykseksi.

Kipu kuuluu elämään. Kärsimys ei.

Tappiomieliala ja lannistuminen eivät johda muuhun kuin paikallaan pysymiseen tai jopa taaksepäin menemiseen. On syytä muistaa, etteivät menneisyys sen enempää kuin nykyisyyskään millään lailla ennusta tulevaa – paitsi jos itse välttämättä niin haluamme.

Ihmiset sanovat, että elämäni on tällaista koska olen tällainen. Ei. Elämä on tällaista siksi, että olin tällainen. Tämä hetki on menneisyydessä tehtyjen valintojen tulosta. Huominen on tänään tehtyjen valintojen tulosta. Elämä nimittäin eletään aina tässä ja nyt.

Jos haluat jotain, vaikka ihmissuhteen, etkä ole sitä onnistunut saamaan, mieti, voisitko tarkistaa strategiaasi. Mitä voisit tehdä tänään toisin? Voisitko esimerkiksi lakata vaalimasta ajatusta, että et ole rakkauden arvoinen tai että rakkautta on vaikea löytää tai että hyviä kumppaniehdokkaita on harvassa? Voisitko antautua rakkaudelle? Voisitko asettaa itsesi sille alttiiksi? Ottaa sen vastaan? Lakata kamppailemasta?

Muista myös, että takapakit ja sydänsurut ovat merkkejä siitä, että prosessi on meneillään. Tekevälle sattuu! Tekemättömälle ei satu mitään. Eikä sellainen elämä ole yhtään mehukasta.