You are currently viewing Lepää!

Lepää!

  • Artikkelin kirjoittaja:
  • Artikkelin kategoria:Blog
  • Artikkelin kommentit:0 kommenttia

Joulun taika perustuu siihen, että kun ensin huhkitaan, niin sitten on mukava levätä. Koti on siisti, kaapit täynnä ruokaa ja lahjat paketoitu. Huh! Ennen kuin tähän päästään, on pitänyt tehdä paljon työtä. Jos lopputulos on niin syvä uupumus, että joulunrauhan julistuksen sijaan julistetaan joulusota, äiti lyyhistyy aattona lanttulaatikkoon ja loput pyhät murjotetaan, on ehkä syytä tarkistaa tätä ”ensin työ ja sitten leikki” –strategiaa.

Joulu on sitä aikaa, jolloin perinteet otetaan esille kuin perintökristallit (ks. Luukku 4) ja niiden mukaan katetaan pöytä. Perinteissä ei sinänsä ole vikaa. Mutta on perinteitä ja perinteitä.

Entisinä aikoina äidit olivat kotihengettäriä joiden reviiri ulottui kodin, kirkon ja kaupan rajaamaan vyöhykkeeseen. He pesivät tärkkäsivät hilloivat säilöivät puhdistivat koristivat leipovat paistoivat. Entisinä aikoina joulupöytä katettiin itsekudotulle pellavaliinalle, joka myös itse silitettiin tai jopa tärkättiin(!). Jo pelkkä pellavaliinan silitys on melko vaativa suoritus ihmiselle, joka tekee pääasiallisen työnsä kodin ulkopuolella ja on pahimmassa tapauksessa aina töissä.

Armoa!

Hyväksykäämme, että kotihengettärien aika on ohi. Opetelkaamme tasapainottamaan työ ja lepo niin, että kumpikin tuottaa suurimman mahdollisen hyödyn.

Levännyt ihminen on tehokas ihminen, joten käytä jokainen mahdollisuus lepäämiseen. Lepää bussissa, metrossa, odotushuoneissa, kahvitunnilla, ruokatunnilla.

Nuku aina kun voit. Päiväunet ovat aina paikallaan. Sanonta  ”kun nuori mies nukkuu, on kuin laittaisi rahaa pankkiin” pätee kaikkiin. Varsinkin pimeänä aikana, johon joulu mukavasti sijoittuu, nukkuminen on tärkeää. Nukkuessa aivot latautuvat ja elimistö virkistyy.

Parasta lepoa on aivolepo koska juuri tämä elin on jatkuvassa kuormituksen tilassa. Aina kun ajatus alkaa keulia, palauta mieleesi luukun 13 ohjeet ja siirry vähitellen ajatuksettomaan tilaan.

Sanontaa ”ajatustyö” ei ole nyhjäisty tyhjästä. Ajatteleminen vie paljon energiaa ja on uuvuttavaa. Päästä irti ajatuksistasi olemalla kiinnittämättä niihin huomiota. Ajatuksiaan ei voi kontrolloida mutta et voi keskittyä kahteen asiaan samalla kertaa. Jos keskityt tarkastelemaan ympäristöäsi tai tuntemaan omia tuntemuksiasi, ja jos teet tämän ilman arviointia ja arvostelua, saat pienen breikin ajattelevan mielesi tyranniasta.

Lopeta ajatuksesi niin lopetat ongelmasi, sanoi Laotse. Ja oli tietysti oikeassa.

Tänään emme kondoa vaan nautimme kondoamisemme tuloksista.