Eräs henkilö kertoi minulle hiljattain menettäneensä elämänhalunsa. Vaikka elämän kulissit olivat suurin piirtein kunnossa, hän sanoi tuntevansa itsensä niin onnettomaksi, ettei halunnut aamuisin herätä.

Hän on kaikesta päätellen masentunut.

Mutta mitä masennus oikeastaan on?

Nykyisin puhutaan siitä, että masennus johtuu aivojen kemiallisesta häiriötilasta, johon emme juuri voi vaikuttaa.

Joidenkin mielialaan vaikuttavien aivojen välittäjäaineiden, kuten serotoniinin määrän onkin todettu olevan matalampi masentuneilla ihmisillä. Tästä on vedetty se johtopäätös, että tilanne voitaisiin korjata syöttämällä ihmisille sitä, mikä heidän elimistöstään puuttuu, pillerimuodossa.

Kunpa asiat olisivatkin niin yksinkertaisia.

Ihmisen elimistö on luonnostaan melkoinen kemikaalicocktail ja hormonimyrsky. Esimerkiksi serotoniinin määrä vaihtelee sen mukaan, mitä mielessämme liikkuu. Jos olemme murhemielellä, arvot laskevat. Jos taas olemme iloisia, arvot nousevat. Serotoniinin määrään on aivan mahdollista itse vaikuttaa.

Serotoniinivaje on siis masennuksen oire, ei sen syy. Masennustahan ei todeta verikokein vaan haastatteluin. Lääkkeiden lisäksi masennusta hoidetaan myös terapialla. On siis tunnustettu tosiasia, että masennukseen tehoavat muutkin keinot kuin kemikaalit. Itse asiassa viimeaikoina on ollut paljon puhetta mielialalääkkeiden heikosta tehosta ja jopa tehottomuudesta.

Mutta miksi sitten olemme niin masentuneita?

Marianne Williamson, henkinen valmentaja ja kirjailija, sanoo, että olemme masentuneita, koska elämme ”masennuksen kulttuurissa”.

Kulttuurimme perusta on siinä väärässä oletuksessa, että elämän tarkoitus on haalia, suorittaa, osoittaa ja päteä. Me emme siis riitä sellaisina kuin olemme. Meidän on onnistuttava elämän suorittamisessa ja siten hankittava olemassaolomme oikeutus. Omistamis-, suorittamis- ja menestymisvaatimukset eivät kohdistu vain tavaraan vaan kaikkeen elämässämme, myös ihmissuhteisiin.

Luin tutkimuksen, jonka mukaan vuoden 1945 jälkeen syntyneillä on 10 kertaa suurempi mahdollisuus masentua kuin sitä edeltävillä sukupolvilla. Mielenkiintoista on, että nykyinen kulutusyhteiskunta pääsi vauhtiin juuri tuolloin, toisen maailmansodan jälkeen. Hyvinvointi ja vaurastuminen ei tehnytkään meitä onnellisiksi. Eikä sekään, että nyt voimme niin monin tavoin ”toteuttaa itseämme”.

Buddha tosin tiesi tämän jo 2500 vuotta sitten. Hänen mukaansa ulkoisen menestyksen tavoittelu ei ole onnen vaan kärsimyksen resepti. Mitä enemmän menestyksen harhaan kiinnittyy, sitä suurempi kärsimys. Juuri harhasta on kysymys. Ulkoisten tekijöiden tuottama ilo kestää vain hetken. Sen haihduttua jäljelle jää vielä suurempi tyhjyys, jota sitten turhaan yritämme täyttää uusilla asioilla.

Mutta me emme voi ulkoistaa onneamme. Emme voi asettaa sitä minkään eikä kenenkään muun varaan. Se on joko meidän sisällämme tai sitä ei ole. Mikään ulkoinen ei sitä voi tuoda.

Toimintamme on tietyllä tavalla ymmärrettävää, sillä niin ihminen kuin koko luomakunta on koodattu kehittymään ja menemään eteenpäin. Eteenpäin on elämän mieli. Jopa rotat ottavat mieluummin riskejä ja kokeilevat uusia asioita kuin tyytyvät siihen, mitä on. Ne kärsivät vaikka kipua päästäkseen tylsyydestä.

Ihmiselle on hyväksi mennä eteenpäin, kehittyä ja kasvaa. Mutta tämä ei ole mahdollista, jos on ajanut itsensä omistamisen ja saavuttamisen umpikujaan. Ulkoiset asiat ovat kuin hämähäkin verkko, johon sotkeudumme sitä pahemmin, mitä enemmän pidämme niistä kiinni.

On monia, jota istuvat hienoissa taloissaan tyylisohvilla kauniiden tavaroiden keskellä kuin vankilassa. Kulissien rakentaminen ja ylläpitäminen on vienyt ajan ja voimat. He katselevat pitsiverhojen välistä niitä, jotka eivät omista mitään mutta jotka kulkevat rohkeasti seikkailusta toiseen, eivät urheiluautossa vaan liftaten.

Kun ei ole mitään menetettävää, on kaikki voitettavana.

Elämän suuri mysteeri on, että luopuessaan asioiden tavoittelusta, hyvät asiat alkavat virrata elämään, itsestään. Ne eivät ehkä tule urheiluautoina tai kiiltokuvaromansseina vaan kokemuksina, jotka tuntuvat tutuilta, tosilta ja kestäviltä. Näin käydessä mielen valtaa rauha. Ei ole enää kiire minnekään. Tuntee vihdoin päässeensä kotiin. Kaikki on hyvin, oli ympärillä millaista tahansa.

Jos nyt tunnet itsesi masentuneeksi, sinun olisi parasta pysähtyä ja istua kipusi vieressä. Kipu ei ole paha asia ja se on suuri onni, sillä kipu kuuluu elämään emmekä voi sitä koskaan täysin välttää. Sitä ei voi eikä pidä paeta. Se on merkki siitä, että jokin asia vaatii huomiota. Jokin asia vaatii muutosta.

Pysähdy siis ja anna muutoksen tapahtua. Se tulee, ellemme turruta kipuamme lääkkeillä, päihteillä tai suorittamisella. Tai liialla työnteolla. Tai himourheilulla. Tai asettamalla itsellemme aina yhä uusia tavoitteita. Tai millä tahansa mikä pitää meidät erossa siitä, keitä me todella olemme.

Me olemme täydellisiä juuri sellaisina kuin olemme, vaikka emme tekisi yhtään mitään eikä meillä olisi yhtään mitään.

Päivittäinen kahdenkymmenen minuutin hiljainen hetki auttaa pysähtymään. Siksi minä meditoin. Joka päivä. Satoi tai paistoi ja aivan erityisesti kun satoi.