Mikä meissä ihmisissä on, että pahaan varautuminen käy meiltä helpommin kuin hyvään varautuminen?

Syy on varmasti osaksi historiassamme. Ammoisina aikoina oli pakko kartoittaa uhkia, että osaisi niiltä suojautua ja kerätä ravintoa varastoon silloin kun sitä oli. Elämä oli jatkuvaa selviytymistaistelua. Toisaalta se ei ehkä ollut aivan niin synkkää kuin nyt kuvittelemme. Antropologi Marshal Sahlins on kirjoittanut kivikauden taloudesta ja todennut, että metsästäjäkeräilijät tekivät työtä hyvin vähän verrattuna nykyihmiseen, arviolta noin muutaman tunnin vuorokaudessa. He viettivät paljon aikaa nukkumalla, leikkimällä ja hengailemalla keskenään.

1000 vuotta sitten Suomenkin ilmasto oli paljon leudompi kuin nykyään ja Saarijärven Paavon kaltaiset raatajat rahanalaiset ilmestyivät näille leveyksille vasta paljon myöhemmin. Kylmä ilmasto ja karu luonto ovat muokanneet kansanluonnettamme ja pitäneet huolta, etteivät tosiasiat pääse meiltä unohtumaan.

Ja Paavon perintö elää meissä vahvana. Olemme niin tottuneet elämän kaikkinaiseen kovuuteen, ettemme huomaa, ettei se oikeastaan ole kovaa ollenkaan.

Jos elämässäsi on jokin osa-alue, jossa asiat eivät suju sulavasti, niin syy siihen on kaikkein todennäköisimmin se, ettet ole valmis antamaan hyvän virrata tälle elämäsi alueelle. On aivan mahdollista, että näin on laita useampien alueiden sillä kuten sanonta kuuluu: The way you do anything is the way you do everything. Siitä, miten teemme yhden asian voi päätellä miten teemme kaiken.

Mieti hetki jotain asiaa, joka elämästäsi puuttuu tai jonka kanssa tunnet jatkuvasti kamppailevasi. Vaikka näitä asioita olisi useampia, keskity vain yhteen. Millainen tunne sinussa herää kun ajattelet tätä asiaa? Missä kohtaa kehossasi se tuntuu? Miltä se tuntuu? Onko sillä väri? Muoto?

Vietä hetki tämän tuntemuksen kanssa. Anna tunteen tuntua. Älä vastustele sitä.

Tee sitten seuraava harjoitus:

Aseta kaksi tuolia vierekkäin. Vasemmalla tuolilla istut sinä sellaisena kuin nyt olet eli jostain puutteesta kärsivänä. Oikealla tuolilla taas istut sinä, jolla on se, mikä nyt puuttuu ja mistä vasemmalla tuolilla istuva haaveilee.

Käy istumaan vasemmalle tuolille. Sulje silmäsi. Hengitä muutaman kerran syvään. Keskitä uudelleen huomiosi siihen, mikä elämästäsi puuttuu. Anna tunteiden nousta pintaan. Älä vastustele. Itke jos itkettää. Se on hyvä merkki – vastarintasi murtuu. Kyyneleet ovat parantavaa vettä.

Istu sitten kun hyvältä tuntuu oikealle tuolille. Kuvittele, että sinulla on se, mikä vasemmalla puolella istuvalta puuttuu. Antaudu täysin sydämin siihen tunteeseen, joka nousee kun mietit tätä ihanaa asiaa. Visualisoi se pienintä yksityiskohtaa myöten. Keskity erityisesti sen nostamaan tunteeseen. Miltä onni tuntuu?

Mitä haluat sanoa vasemmalla tuolilla istuvalle?

Entä mitä vasemmalla tuolilla istuva haluaisi sanoa oikealla tuolilla istuvalle?

Käy vuoropuhelua niin kauan kun sanottavaa ei enää ole.

Kun meiltä puuttuu jotain, niin sen saavuttaminen alkaa tuntua sitä mahdottomammalta, mitä kauemmin olemme olleet tätä asiaa vailla. Tämä johtuu siitä, että meillä on tapana keskittyä puutteen tuntemukseen, sen sijaan että vaalisimme halumme kohdetta. Sen sijaan, että avaisimme sille portit, suljemme ne.

Olemme oppineet että elämä on kovaa. Olemme myös oppineet päättelemään, että jonkin asian puuttuminen on merkki siitä, ettemme sitä ansaitsekaan.

Emme ansaitse taloudellisesti huoletonta elämää.
Emme ansaitse rakastavaa parisuhdetta.
Emme ansaitse viihtyisää kotia.
Emme ansaitse hyvää terveyttä.

Tällaiset ajatukset ovat vain ajatuksia. Ne voidaan korvata toisilla ajatuksilla. Kannattaa hetken tunnustella, miltä yllä olevat en ansaitse mitään –ajatukset kehossa tuntuvat. Miltä tuntuvat päinvastaiset, ansaitsen kaiken –ajatukset?

Tunteet ja tuntemukset ovat tärkeitä kompasseja, jotka kertovat meille totuuden. Kuten aivotutkija ja vakavasta aivovammasta toipunut Jill Bolte-Taylor on sanonut, emme ole ajattelevia olentoja, jotka tuntevat vaan tuntevia olentoja jotka ajattelevat. Tunne edeltää ajatusta vaikka usein väitetään päinvastaista. Ajatus kyllä vahvistaa jo olemassa olevia tunteita.

Valhe tuntuu kehossa epämiellyttävänä tuntemuksena. Sellaisen vallatessa on syytä nopeasti rientää totuuden luo ja ajatella ajatuksia, jotka tuntuvat hyvältä.

Jos haluaa elämänsä kohentuvan, kannattaa piehtaroida yltäkylläisyyden tunteissa. Se, että se tuntuu ihanalta, on merkki siitä, että juuri niin meidän pitää tehdä. Ikävät tunteet ovat selvä viesti siitä, että meidän tulee välttää sellaisia lietsovia ajatuksia.

Elämä ei ole kovaa eikä pehmeää vaan juuri sellaista, kuin sen ajattelemme olevan. Saarijärven Paavo ei itse asiassa ole hassumpi esikuva, jos hänen tarinaansa tarkastelee uudesta näkökulmasta. Paavohan ei ainoastaan raatanut toistuvien vastoinkäymistensä kurituksessa vaan myös ja etenkin uskoi. Näin hän puhuu vaimolleen:

Vaikka kokee, eipä hylkää Herra 
Pane leipään puoli petäjätä
Minä laitan ojat leveämmät
Mutta tulon toivon taivahasta

Tulo ei tule pellosta vaan taivahasta ja siellähän ei ole mistään pulaa. Voisiko tämä helmikuu olla se kuukausi, kun opettelemme antamaan hyvän sataa elämäämme. Aina kun usko pettää, tehdään tuoliharjoitus. Se toimii!

Muistakaamme myös suurisydämisen Paavon neuvo:

”Vaimo, vaimo! sit’ ei kuri kaada,
Jok’ ei hylkää toista hädässänsä.
Pane leipään puoli petäjätä,
Veihän vilu tou’on naapurimme.”

Kun onni on myötä, jakakaamme sitä muillekin. Se ei välttämättä tarkoita omastaan tinkimistä sillä hyvää on maailmassa yllinkyllin aivan kaikille.