Ihmisen lyhyt muisti

Tällä viikolla olen erityisesti pohdiskellut sitä, miksi me emme etene elämisen perustaidoissa vaikka opiskelisimme niitä joka päivä. Miksi opetukset - se totuus, josta Ihmeiden oppikurssi (IOK)  puhuu -  eivät jää mieleen?Suurin osa meistä tietää kyllä, ettei esimerkiksi murehtimisesta ole hyötyä, yhteistyö on voimaa ja toisten auttamisesta tulee hyvä mieli. Ja silti me murehdimme, kilpailemme…

0 kommenttia

Olosuhteiden vangit

Tällä viikolla Ihmeiden oppikurssissa meitä on muistutettu ihmeistä, rakkaudesta ja siitä, että kaikki ongelmamme johtuvat kuvitelmasta, että olemme joutuneet eroon - Jumalasta.Voin vain kuvitella, millaista vastarintaa tämä opetus aiheuttaa. Monien mielestä juuri uskominen "jumalharhaan" on syy ongelmiimme.Ymmärrän heitä. Ja silti - IOKin opetuksessa on jotain, joka vaatii syvällisempää tutkiskelua.Tänään Helsingin Sanomissa oli artikkeli ylipainosta.…

0 kommenttia

ADHD ja Jumalan valo

Elämme paitsi digiaikaa, myös diagnoosien aikaa.Paitsi vaivojamme, myös luonteenpiirteitämme selitetään erilaisin syin ja sitten meidät laitetaan lokeroon.Minä olen muun muassa ADHD-lokerossa. Olen myös vaihdevuodet ohittaneet -lokerossa. Olen pian eläkeiässä -lokerossa.Ja ties missä muussa lokerossa.Olen ajatellut tätä lokerointia Ihmeiden oppikurssin (IOK) valossa, jota tässä blogisarjassa pohdiskelen. Sehän opettaa, että me emme ole mitä kuvittelemme olevamme.…

0 kommenttia

Miten elää masentuneen ihmisen kanssa?

Yli 400 000 suomalaista syö masennuslääkkeitä. Tämä tarkoittaa sitä, että Suomessa on paitsi valtavasti masentuneita, myös vielä enemmän niitä, jotka elävät masentuneiden ihmisten kanssa. Esimerkiksi minä.Olen elänyt puolet elämästäni kodeissa, joissa masennus on vahvasti läsnä. Koska isäni oli vakavasti masentunut, minun oli jo pienestä pitäen opeteltava junailemaan masentuneen ihmisen kanssa. Kotiin tullessani ensimmäiset ajatukseni olivat…

0 kommenttia

Maa-asennus

Juhannuksena ei saisi ehkä puhua masennuksesta, mutta minä puhun nyt kuitenkin. En saanut viime yönä unta. Kello oli kaksi. Avasin tietokoneen. Facebookissa silmiini osui artikkeli, jossa näyttelijä Jim Carrey kertoi Egosta ja masennuksesta. Nehän kulkevat aina rinnakkain. Carrey sanoo, että kaikki ongelmat johtuvat siitä, että kuvittelemme itsemme jonkinlaiseksi. Haluamme olla jotain erityistä. Tästä seuraa…

0 kommenttia

Saako suomalainen valittaa?

Laura Saarikosken mielipidekirjoitusta ”Suomessa on loukkaavaa sanoa ääneen, että meillä menee hyvin” on jaettu facebookissa ahkeraan. Kirjoituksen pointti on se vanha tuttu: suomalaiset valittavat vaikka ei olisi mitään syytä. Meillä menee niin monessa suhteessa paremmin kuin niin monella muulla. Tätä paluumuuttajien on vaikea hyväksyä, Laura kirjoittaa. He ovat nimittäin tietoisia siitä, että muualla menee…

0 kommenttia

Oikea valinta

Juttelin muutama päivä sitten henkilön kanssa, joka kärsi pitkään vakavasta masennuksesta.  Hän kertoi olleensa usein lähellä päiviensä päättämistä. Mikä esti sinua, kysyin. Tiesin, että se olisi ollut väärä valinta, hän vastasi. Jäin miettimään asiaa. Vastaus kuulosti liian järkevältä. Ei kai sitä ihminen epätoivonsa syvimmässä kuilussa jaksa miettiä valintojaan. Mutta mitä enemmän mietin asiaa, sitä…

0 kommenttia

Plääh

Maailmasta vetäytyneitä munkkeja ja nunnia pidetään esimerkillisinä ihmisinä. Siellä ne luostareissaan rukoilevat ja elävät köyhyydessä ja omistautuvat Jumalalle eivätkä tee syntiä.Olin itse nuorena kuukauden saksalaisessa benediktiiniluostarissa. Sisaret vaikuttivat enimmäkseen iloisilta ja nauravaisilta mutta siellä oli eräs nunna, jonka ympärillä väreili surumielisyys. Istuin hänen kanssaan iltapäivisin keskustelemassa, erityisesti Pyhästä Gertrudista, jolle luostari oli omistettu.Silloin en…

0 kommenttia

Sisällön loppu

Ei enää lisää sivuja ladattavaksi