Heräsin viime yönä suureen ahdistukseen. Mietin menneitä ratkaisujani ja tunsin paniikkia. Olin tehnyt niin paljon virheitä! Olin tuhlannut rahaa jolla olisi epävarmassa taloudellisessa tilanteessani käyttöä! Olin toiminut vastuuttomasti ja lyhytnäköisesti ja vastoin sotaveteraani-isäni ohjeita!
Makasin valveilla ja tuijotin ikkunastani kirvelevin silmin vaaleaa kesäyön taivasta.
Elämän kehä
Saa meidät liikkeelle
Epätoivon ja toivon kautta
Uskon ja rakkauden kautta
Kunnes löydämme paikkamme
Elämän kehällä
Tämä on vapaa suomennokseni Disneyn Leijonakuninkaan aloituslaulusta The Circle of Life.
Sanavarastossamme on kolme sanaa, joilla on taikavoimia: Rakkaus, kiitos ja anteeksi. Siksi ne lienee valittu havaijilaiseen parantavaan mantraan Ho´oponoponoon, jonka toistamisen kerrotaan puhdistavan alitajunnasta sinne keräytyneitä muistoja. Havaijilaisen ajattelun mukaan ne ilmenevät elämässämme yhä uudestaan erilaisina ongelmina, joista emme pääse eroon, ellemme siivoa mielemme arkistokaappeja. Meidän ei siis tule ratkaista ongelmiamme vaan päästää irti…
Kesän alku on perinteistä juhla-aikaa. Silloin kaikuu suvivirsi ja maljoja nostellaan hyville suorituksille ja uusille aluille. Näillä leveyksillä koko luomakunta villiintyy tähän vuodenaikaan ja me pitkän pimeän talven nujertamat saamme suorastaan yliannoksen paitsi kuohuviiniä ja voileipäkakkua, myös vihannoivia niittyjä ja laakson laihoja, lehtiverhossa huminoivia metsän puita ja kauniisti laulujaan visertäviä lintuja.
[et_pb_section admin_label=”section”][et_pb_row admin_label=”row”][et_pb_column type=”4_4″][et_pb_text admin_label=”Text” background_layout=”light” text_orientation=”left” use_border_color=”off” border_color=”#ffffff” border_style=”solid”]
Elon myrskyissä saattaa joskus usko joutua koetukselle. On kuitenkin ihmisiä, joille näin ei näytä käyvän. He surffaavat elämän aallonharjalla menestyksestä toiseen eivätkä koskaan vajoa aallonpohjaan.
Mikä on heidän salaisuutensa?
Mistä voi olla varma, että kaikki järjestyy silloinkin kun mikään ei näytä järjestyvän?
[et_pb_section admin_label=”section”][et_pb_row admin_label=”row”][et_pb_column type=”4_4″][et_pb_text admin_label=”Text”]
Ihminen voi tehdä kahdenlaisia asioita. Sellaisia jotka tuottavat tuntemuksen, jota kutsun sanalla Blääh ja sellaisia, jotka tuottavat tuntemuksen, jota kutsun sanalla Jee.
Blääh-tuntemus valtaa minut erityisesti, kun olen istunut tietokoneen ääressä tuntikausia, vaellellen yhdeltä sivustolta toiselle, etsien päämäärättömästi jotain, jota en ole löytänyt. Se ei ole ihme, kun en ole tiennyt mitä olen etsinytkään.
Luulin teitä nuoremmaksi.
Nuoremmaksi kuin kuka?
Nuoremmaksi kuin olette.
Valitettavasti kukaan ei voi olla nuorempi kuin on…
Tämä keskustelu kahden ensimmäistä kertaa tapaavan henkilön välillä on eräästä kirjasta, jonka luin vuosikymmeniä sitten. Se tulee mieleeni aina, kun kuulen jonkun kärsivän ikäkriisistä.
Meemi on uudissana joka tarkoittaa Wikipedian mukaan ideaa, käyttäytymismallia, tyyliä tai käyttötapaa, joka leviää yhdeltä yhteisön jäseneltä toiselle. Meemit voivat esimerkiksi olla sitkeitä uskomuksia, jotka leviävät kuin tietokonevirukset ja alkavat elää omaa elämäänsä. Vaikka kokemus osoittaisi meemit vääriksi, ne eivät helposti katoa. Ne saavat voimansa siitä, että niitä pidetään totena vaikka niiden totuudesta ei olisi minkäänlaisia perusteita.
Suosittu meemi on, että menestys tulee kovalla työllä. Myös meemi, jonka mukaan terveys romahtaa heti kun sitä lakkaa kaikin voimin ylläpitämästä, on suosittu. Kaikkien meemien äiti on kuitenkin tämä: Elämä on raskas kamppailu, josta selviää vain raatamalla, uhrautumalla ja tekemällä hirveästi töitä.
Olen viimeaikoina törmännyt muutamaan otteeseen rehellisyyden-käsitteeseen ja ryhtynyt sitä pohtimaan.
Mitä oikeastaan tarkoittaa olla rehellinen?
Onko rehellisyys ylipäänsä mahdollista?
Yksi elämän omituisuuksista on, että käytämme niin paljon aikaa murehtimalla asiaa, joka on lähes täysin yhdentekevä:
Mitä muut meistä ajattelevat.
Ensinnäkin: sillä, mitä muut meistä ajattelevat on harvoin, jos koskaan, mitään todellista vaikutusta elämäämme. Sillä on merkitystä vain, jos syyllistymme johonkin kauhistuttavaan rikokseen mutta silloinkin tekemämme rikos ja sen seuraukset ovat paljon merkittävimpiä seikkoja kuin se, mitä muut siitä ajattelevat.
Toiseksi: Muut eivät yleensä ajattele meistä juuri mitään ja jos ajattelevatkin, niin he ajattelevat meitä vain hetken kunnes he alkavat ajatella joitain muuta. Esimerkiksi sitä, mitä muut heistä ajattelevat.