Koska me ei olla enää me
Ostetaan joululahjat joillekkin toisille
Sä et kuulu enää mulle
Kun lähdet en perääsi enää kävele
Koska me ei olla enää me
Näin lauloi Sanni muutama vuosi sitten.
Kun lasta odotetaan, tavataan sanoa, että ei ole väliä, onko se tyttö vai poika, kunhan on terve. Se on aivan ymmärrettävää. Miksi kukaan toivoisi tähän maailmaan sairasta lasta?
Suurin osa vauvoista syntyykin terveinä. Ilo on suuri.
Vanhempi poikani osallistui hiljattain retriittiin, jonka veti zen-munkki ja punk-basisti Brad Warner. Sain tuliaiseksi Warnerin kirjoittaman kirjan There Is No God And He Is Always With You eli suomeksi jotain sellaista kuin, että Jumalaa ei ole ja hän on aina kanssasi.
Mikä on virhe?
Wikisanakirjan mukaan se on ”vahingossa väärin mennyt tai tehty asia, erehdys”.
Sanonta, jonka mukaan opimme virheistämme viittaa ilmeisesti sellaisiin asioihin, joita kutsumme erehdyksiksi. Vahingot, jotka eivät tule kello kaulassa, opettavat meitä vain vähän. Jos laitamme kiireissämme taikinaan sokerin sijaan suolaa, lähetämme arkaluontoisen tekstarin väärälle henkilölle tai sujautamme ostoskoriimme hiustenhoitoainetta tarvitsemammeshampoon sijasta, saamme muistutuksen siitä, että pitäisi olla tarkempi. Mutta vaikka kuinka yrittäisimme olla tarkempia, se ei yleensä onnistu koska – arki.
Jätin eilen kustantajalleni käsikirjoituksen kirjasta, joka kulkee työnimellä Iso ajatus.
Kirjan nimi tulee fysiikan pioneerin Sir James Jeansin toteamuksesta, että maailmankaikkeus näyttää enemmän isolta ajatukselta kuin isolta koneistolta.
Kirjaprojektini tarkoitus oli löytää vastaus kysymykseen, uskonko minä Jumalaan.
Pyhiinvaellusreitti Camino kulkee Portugalista, Ranskasta ja oikeastaan mistä tahansa Espanjan Santiago de Compostelaan. Siellä on katedraali, jossa säilytetään Jeesuksen opetuslapsen Jaakobin jäännöksiä. Yli tuhannen vuoden ajan on sinne kävelty tai ratsastettu, jos ei muusta syystä niin esimerkiksi siksi, että yli sadan kilometrin kävely on riittävä suoritus syntien anteeksisaamiseksi.
Kuulin hiljattain tarinan munkista, joka istui veneessä meditoimassa. Yhtäkkiä hän tunsi, kuinka vene keikahti. Joku oli selvästi törmännyt hänen veneeseensä.
Suru on tiheä tunne. Se on itselle raskas mutta myös toisten surua on raskasta seurata.
Suru ei oikein sovi elämänmenoomme. Se hidastaa menemistä ja pitää ihmiset paikoillaan.
Me ihmiset olemme kummallista porukkaa. Vastustelemme kaikkein hanakammin sellaista, mitä eniten haluamme. Jos sinulla on unelma, joka ei vain toteudu, syynä on mitä todennäköisimmin se, ettet salli kyseisen asian tapahtuvan.
Mitä ihmettä?
Olen viime päivinä tutustunut Sydney Banksiin. Hän oli skotlantilainen hitsari, joka koki yhtäkkisen valaistumisen eräässä avioliittoseminaarissa terapeutin puuskahtaessa hänelle että Et sinä ole epävarma, Syd. Ajattelet vain olevasi.
Loppu onkin sitten, kuten sanotaan, historiaa.