Englannikielessä on sana transformation. Paras suomennos, jonka olen löytänyt on syvämuutos. Ihmiskunta on jälleen kerran syvämuutoksen äärellä. Meidän on muutettava tapaamme toimia, jotta selviäisimme, ja jotta syvämuutos tapahtuisi, meidän pitää itse syvämuuttua. Kuten historiassamme, ihmiselämässäkin on aikoja, jolloin siirrytään vaiheesta toiseen. Vauvasta tulee taapero, taaperosta leikki-ikäinen, leikki-ikäisestä kouluikäinen, kouluikäisestä teini, teinistä aikuinen, aikuisesta keski-ikäinen,…
Päivän sana: feminismi. Kävin viikonloppuna kiivasta debattia kahden pohjoisamerikkalaisen juutalaismieshenkilön kanssa, joiden mielestä erityisesti "HC vasemmistofeministejä" saa syyttää tekopyhyydestä, kun eivät tuomitse islamilaisen systeemin harjoittamaa naisten sortoa vaan arvostelevat tasa-arvoista ja demokraattista Israelia. Sanoin heille, että olen HC feministi, vaikkakaan en vasemmistolainen (vaan identifioidun poliittisesti lähinnä Jeesuksen, 2000 vuotta sitten eläneen juutalaisen aktivistin, seuraajaksi),…
Matkustaminen on hyväksi aivoille. Matkailu opettaa enemmän kuin mikään muu. Matkustaminen kannattaa. On monia sanontoja, joissa ylistetään matkustamisen ihanuutta. Siksi huomioni kiinnittyi filosofi Agnes Callardin kolumniin The New Yorkerissa, jonka otsikko suomeksi käännettynä kuuluu jotenkin näin: Miksi ei pidä matkustaa. Matkustaminen muuttaa meidät huonommaksi versioksi itsestämme samalla kun se vakuuttaa meidän olevan parhaimmillamme. Haha,…
Aktivisti A.J. Muste (kuvassa) tuli tunnetuksi Vietnamin sodan vastaisesta protestistaan. Hän seisoi Valkoisen talon edessä kynttilän kanssa yö toisensa jälkeen. “Luuletko, että tuo tulee muuttamaan maailmaa”, häneltä kysyttiin. “En tee tätä siksi, että muuttaisin maailmaa vaan siksi, ettei maailma muuttaisi minua”, hän vastasi. Kirjoitan tätä kiirastorstaina. Sana "kiiras" tarkoittaa tuskaista. Kuuntelin eilen koiralenkilläni We Can…
Kirjan kirjoittaminen on monen salainen toive. Saan silloin tällöin viestejä, joissa tämä toive esitetään ja minulta kysytään neuvoja.En ole mikään asiantuntija, julkaisinhan ensimmäisen kirjani vasta 57-vuotiaana ja olen kirjoittanut vasta neljä ja yhteiskirjoittanut yhden, mutta joitain ajatuksia minulla on aiheesta. Ne perustuvat omiin kokemuksiini ja minua viisaampien neuvoihin. 1. Kaikki alkaa siitä, että aloittaa.…
Tänään, naistenpäivänä, sitä voisi olla ajattelematta maailman murheita. Mutta voiko sitä olla? Monet ystävistäni ovat täysin uupuneita ja onko se mikään ihme. Hyvä kun ehdimme koronan jälkeen henkäistä, niin jo oli Euroopassa syttynyt sota. Sen jälkeen Lähi-Idän tilanne eskaloitui ääripisteeseensä. Sähkön hinta nousi. Saatiin hallitus, jonka mielestä horjumme kuilun partaalla. Maanantaina alkavat isot lakot.…
Saara Ritvos tunnustaa esseessään Kaksoiselämää elävänsä kaksoiselämää: hänen lapsensa katsoo ruutuviihdettä suosituksia enemmän ja syö välillä nakkeja. Pyykkikorikin tursuaa ja äidin löytää usein makaamasta sohvalla puhelinta skrollaamassa - samalla kun lapsi katsoo Pipsa Possua. Muille Ritvos kuitenkin huomaa kertovansa toisenlaista tarinaa, sellaista, joka sopii paremmin ihanneäitiyden mielikuvaan eli siihen, jossa syödään itsetehtyä luomuruokaa ja askarrellaan iltojen…
Syrjintä on kamala sana.Syrjintää on se, että ihmistä kohdellaan huonommin kuin toisia jonkin henkilökohtaisen ominaisuuden perusteella. Kaikilla ihmisillä on oikeus yhdenvertaiseen kohteluun ja syrjintä kielletään monissa kansallisissa laeissamme, yhdenvertaisuuslaissa ja rikoslaissa sekä kansainvälisissä ihmisoikeussopimuksissa.Näin sanoo yhdenvertaisuusvaltuutettu.Syrjintä on siis laitonta.Siitä huolimatta syrjintää tapahtuu, jatkuvasti ja kaikkialla.Olen pohtinut asiaa paljon, erityisesti kirjoittaessani uusinta kirjaani Iso äitiys.Aloin tutkia…
Olen katsonut amerikkalaista Jeesus-sarjaa The Chosen. Jeesus-elokuvat ja -sarjat ovat järjestään heikkotasoisia ja latteita mutta Chosen on aivan katsottava, paikoitellen jopa hyvä. Se on parhaimmillaan kuvatessaan elämänmenoa Lähi-idässä Rooman miehityksen aikana. Lavasteet, puvut ja juutalaisen kulttuurin kuvaaminen on toteutettu hienosti ja asiantuntevasti. Sarjasta tulee hyvin selväksi, että Jeesus oli ennenkaikkea juutalainen ja noudatti juutalaista lakia…
Juttelin joku aika sitten muutaman nelikymppisen ystäväni kanssa "nykyajan nuorista". Ystävieni mielestä he ovat laiskoja ja saamattomia ja liikaa tunteidensa vietävinä. Molemmat ystäväni ovat kokeneet työuupumuksen ja loppuunpalamisen. Aloin miettiä, miksi pidämme ihanteenamme systeemiä, joka selvästi ei toimi ja joka tekee ihmiset sairaiksi. Miksi haluamme työntää nuoret oravanpyörään, jota emme jaksa itsekään? Olen lukenut Tricia…