(Ydin)perhe on pahin

Saara Ritvos tunnustaa esseessään Kaksoiselämää elävänsä kaksoiselämää: hänen lapsensa katsoo ruutuviihdettä suosituksia enemmän ja syö välillä nakkeja. Pyykkikorikin tursuaa ja äidin löytää  usein makaamasta sohvalla puhelinta skrollaamassa - samalla kun lapsi katsoo Pipsa Possua. Muille Ritvos kuitenkin huomaa kertovansa toisenlaista tarinaa, sellaista, joka sopii paremmin ihanneäitiyden mielikuvaan eli siihen, jossa syödään itsetehtyä luomuruokaa ja askarrellaan iltojen…

0 kommenttia

Oudot ajat ja vieraat kodit

Syrjintä on kamala sana.Syrjintää on se, että ihmistä kohdellaan huonommin kuin toisia jonkin henkilökohtaisen ominaisuuden perusteella. Kaikilla ihmisillä on oikeus yhdenvertaiseen kohteluun ja syrjintä kielletään monissa kansallisissa laeissamme, yhdenvertaisuuslaissa ja rikoslaissa sekä kansainvälisissä ihmisoikeussopimuksissa.Näin sanoo yhdenvertaisuusvaltuutettu.Syrjintä on siis laitonta.Siitä huolimatta syrjintää tapahtuu, jatkuvasti ja kaikkialla.Olen pohtinut asiaa paljon, erityisesti kirjoittaessani uusinta kirjaani Iso äitiys.Aloin tutkia…

0 kommenttia

Jeesus trendaa

Olen katsonut amerikkalaista Jeesus-sarjaa The Chosen. Jeesus-elokuvat ja -sarjat ovat järjestään heikkotasoisia ja latteita mutta Chosen on aivan katsottava, paikoitellen jopa hyvä. Se on parhaimmillaan kuvatessaan elämänmenoa Lähi-idässä Rooman miehityksen aikana. Lavasteet, puvut ja juutalaisen kulttuurin kuvaaminen on toteutettu hienosti ja asiantuntevasti. Sarjasta tulee hyvin selväksi, että Jeesus oli ennenkaikkea juutalainen ja noudatti juutalaista lakia…

0 kommenttia

Ain laulain työtäs tee 💀 Onko työnvieroksuminen oikein?

Juttelin joku aika sitten muutaman nelikymppisen ystäväni kanssa "nykyajan nuorista". Ystävieni mielestä he ovat laiskoja ja saamattomia ja liikaa tunteidensa vietävinä. Molemmat ystäväni ovat kokeneet työuupumuksen ja loppuunpalamisen. Aloin miettiä, miksi pidämme ihanteenamme systeemiä, joka selvästi ei toimi ja joka tekee ihmiset sairaiksi. Miksi haluamme työntää nuoret oravanpyörään, jota emme jaksa itsekään? Olen lukenut Tricia…

0 kommenttia

Miten pärjätä negatiivisen ihmisen kanssa?

Tosiasiat tosiasioina: olen negatiivinen ihminen. Isäni oli sydämensä särkenyt sotaveteraani ja hän kasvatti minut pelkäämään pahinta, olemaan luottamatta itseeni ja uskomaan, ettei mitään hyvää voi tapahtua ja jos tapahtuukin, siitä on maksettava kova hinta. En syytä isääni mistään. Hän joutui herkkänä ihmisenä ja hyvin nuorena todella vaikeaan paikkaan: 20-vuotiaana suojattua elämää eläneenä hyvän perheen…

0 kommenttia

Onko self-help humpuukia?

Meillä menee paremmin kuin koskaan mutta kovin onnellisia emme silti ole. Kärsimyksen ongelma on ikivanha ja sen ratkaisemiseksi on vuosituhansien aikana kehitetty loputtomasti keinoja ja menetelmiä. Nykyisin näitä ratkaisuja tarjoaa jatkuvasti kasvava itsehoitokirjallisuuden sektori. Mutta onko self-helpistä mitään hyötyä? Voiko se itseasiassa olla osa ongelmaa, jota se pyrkii ratkaisemaan? Näin väittää psykoterapeutti Emilia Kujala…

0 kommenttia

Työn arvo

Toimittaja Hanna-Kaisa Hongisto pohdiskeli Hesarissa hiljan sitä, kuinka paljon palkka vaikuttaa ammatinvalintaan - ja saisiko se vaikuttaa. Hongiston mielestä on typerää valita opiskeluala ensisijaisesti palkan perusteella.  Jäin miettimään asiaa. Olen koko elämäni tehnyt työtä mutta enimmäkseen sellaista, josta ei ole maksettu lainkaan tai josta on maksettu hyvin vähän. Syy tähän on se, että olen ensisijaisesti halunnut tehdä…

0 kommenttia

Elämä on sulava jääpala

Kuuntelin eilen Mel Robbinsin podcastia. Hän kannustaa siinä kuulijoitaan toteuttamaan projektinsa, jotka pelkojen, ajan- tai rahanpuutteen tai jonkin muun (teko)syyn takia ovat jääneet toteuttamatta. Hän kertoo naisesta, joka sai kustannussopimuksen kirjastaan 18 vuotta sitten, eikä ole vieläkään kirjaansa kirjoittanut koska ei ole uskaltanut. Pelkää olevansa huono. Melin podcast ärsytti minua. Olen samaa mieltä siitä, että jos jostain…

0 kommenttia

Toimittaja haastattelee mummoa Elokapinan saamasta Koneen säätiön apurahasta (kuvitelma)

Toimittaja: Kati Reijonen (64), sinähän olet monta kertaa hakenut rahaa Koneen säätiöltä hankkeillesi, mutta et ole koskaan saanut yhtään. Ottaako nyt sydämestä, kun Elokapina, tuo ekofasistinen äärijärjestö, on saanut heiltä 200 000 euroa metsäkampanjaansa etkä sinä, lainkuuliainen seniorikansalainen ja vielä isoäitikin ole saanut sentin lanttia? Minä: Juu ei ota. Näin isoäitinä olen tosi iloinen heidän puolestaan…

0 kommenttia

Oikeisiin töihin siitä, omaishoitaja ja kirjailija!

Kuuntelin Riikka Purraa kun hän A-studiossa kertoi, että omaishoitajan pitäisi mennä "töihin" eikä siinä vain hoidella omaistaan, erilaisten tukien toivossa. Purra ei ollut lähetyksessä parhaimmillaan vaan selvästi hermostunut, koska toimittaja Marja Sannikka oli jälleen loistava, asiantunteva, selkeä ja rauhallinen, eikä päästänyt valtionvarainministeriä vähällä. Voi olla (ja toivon), ettei Purra tarkoittanut mitä sanoi.  Jäin sitten miettimään tätä…

0 kommenttia

Sisällön loppu

Ei enää lisää sivuja ladattavaksi