Eräs Facebook-kaverini julkaisi eilen päivityksen, jossa hän kertoi tyttärensä kuolemasta. Hän oli laittanut päivitykseensä linkin Edu Kettusen kappaleeseen Tavallinen päivä. Kappale heijastelee niitä tunteita, joita varmasti jokainen käy läpi menettäessään jonkun läheisen ihmisen. Kunpa olisin ymmärtänyt, mitä minulla oli silloin kun hän vielä oli minun elämässäni. Kunpa saisin vielä elää yhden tavallisen päivän. Kettusen…
Kiitollisuuden ihmeitä tekevästä voimasta puhutaan paljon, esimerkiksi tässä artikkelissa. Olen itsekin puhunut asiasta.Nyt on kuitenkin käynyt niin, että sana kiitollisuus on alkanut tökkiä minua.Olen havainnut, ettei kiitollisuus ole sellainen ihmelääke jollaisena sitä mainostetaan. Henkiset opettajat väittävät, ettei voi olla kiitollinen ja masentunut samanaikaisesti. No, he ovat väärässä.Ihminen voi olla hyvin tietoinen kaikesta hyvästä, mitä…
Mosambikilaiset tervehtivät toisiaan sanomalla tudo bem? (Kaikki hyvin?). Siihen vastataan yleensä tudo bem (kaikki hyvin) tai bem obrigada/o (kiitos hyvin).Mosambikin vuosinani opin, ettei vastaus kaikki hyvin välttämättä tarkoittanut, että kaikki olisi ollut mitenkään erityisen hyvin. Mutta jos vastaus oli pouco normal (tätä on vaikea kääntää, mutta pouco tarkoittaa vähäistä ja normal tavallista), tiesi, että…
Kun Helka-tätini kuoli, äitini otti uutisen vastaan kateellisena.”No nyt se Helkakin lähti”, hän huokasi. ”Enkä minä vaan pääse täältä”.Nauroimme hänen reaktiolleen. Hän puhui kuolemasta kuin jostain unelmamatkasta eksoottiseen lomakohteeseen.Kuolema. Mikä kauhea ja kiehtova sana!Katsoin hiljattain Disneyn elokuvan Coco. Se on paitsi yksi parhaista piirroselokuvista ikinä, myös loistava elokuva kuolemasta.Coco sijoittuu Meksikoon ja Pyhäinmiesten päivään,…
Täytin keväällä 60 vuotta. Koska ystävä- ja perhepiirissäni on lukuisia ikäisiäni, havaitsen eläväni keskellä vakavaa ikäkriisiä.Ja pakkohan se on myöntää, että kun sitä yhtäkkiä muuttuu kuusikymppiseksi oltuaan pitkään epämääräisessä ”keski-iässä”, niin kyllähän se hieman…no, pysäyttää.Olen tässä nyt oppinut, että kuusikymppinen voi käyttää itsestään melkein mitä ilmaisuja tahansa mutta ei v-sanaa.Jos nimittäin kutsuu muiden läsnäollessa…
Tänä sateisena perjantaina olen lähdössä ystäväni äidin hautajaisiin.Hän kuoli 90-vuotiaana nukkuessaan, omassa sängyssään. Hän oli ihastuttava ihminen ja olen iloinen, että sain tuntea hänet 40 vuotta.Tunnen kesäisin yleensä suurta haikeutta. Se on kuin allegoria elämästä, kukkimisen ja kuihtumisen vuorottelua.Kun katselee täyteen loistoonsa puhjennutta pioninkukkaa, tuntee samalla surua siitä, että se on siinä vain hetken.…
Muutama vuosi sitten vietin juhannuksen Ahvenanmaalla, Lappoon saaressa, auringonpaisteessa ja hauskassa seurassa. Minulla oli todella mukavaa. Kolme päivää meni kuin siivillä vaikka sitkeä yskä hieman haittasi yöunia. Tunsin oloni rentoutuneeksi.Se saattoi hyvinkin olla hauskin juhannus ikinä.Paluumatka sujui hyvin, kunnes matkanteko alkoi jotenkin puuduttaa. Väsytti. Yskitti. Aurinko jäi Ahvenanmaan saaristoon. Turun moottoritien yllä roikkuivat harmaat…
Oletteko kuulleet tämän tarinan: Nainen tapaa miehen, joka tuntuu täydelliseltä. Hän on suoranainen unelmien täyttymys. Ei mitään vikaa.
Kunnes sitten kulissit romahtavat ja niiden takaa paljastuu alkoholisti. Narsisti. Huijari. Auervaara. Häntäheikki.
Mitä opimme tästä: Jos jokin tuntuu liian hyvältä ollakseen totta, se yleensä on.
Olen eri mieltä.
Strömsö on ainakin suomenkielisten suomalaisten mielikuvissa paikka, jossa on koko ajan ”mysigt”, kuten ruotsiksi sanotaan. Siellä on viihtyisää ja mukavaa. Purkissa on itsetehtyä omenahilloa ja pihapuussa omin käsin nikkaroitu linnunpönttö. Tuoksuu minttuteeltä ja mäntysuovalla pestyiltä räsymatoilta.
Strömsön vastakohta on paikka, jossa elämä näyttää arpisen puolensa. Siellä menee niin kuin Jakomäessä ja Kontulassa, jossa sekakäyttäjät hiippailevat töhrittyjen betoniseinien välissä. Siellä asuu ihmisiä, jotka ovat pudonneet väliin ja jotka eivät ole kuulleetkaan hillosokerista. Intiaanisokerista puhumattakaan. Siellä asuu lapsia, joilla ei ole kotiintuloaikoja. Siellä kannetaan Lidlin muovikasseissa kotiin halpaa keskiolutta ja sikanautaa.
Pam Grout on kirjailija ja bloggaaja. Hän saarnaa väsymättä sekä vetovoiman lain ja että ihmeiden oppikurssin ilosanomaa. Hänen kirjoituksensa kuplivat iloa, uskoa ja loputonta kiitollisuutta maailmankaikkeuden suorastaan tuhlailevaa anteliaisuutta kohtaan. Olen maailman onnekkain ihminen, hän julistaa. Pam Grout tuli yllättäen äidiksi, 37-vuotiaana sinkkuna. Hän on säännöllisesti jakanut blogeissaan ja kirjoissaan loputonta iloaan ja ylpeyttään…